Lounas pimeässä
0
Pääsin Specsaversin ja Näkövammaisten liiton kutsumansa lounastamaan täysin pimeässä. Lounas oli Iiris-keskuksessa, joka on näkövammaisten palvelu- ja monitoimikeskus. Siellä on toiminut useiden vuosien ajan Pimé Café, jossa pääsee hetkeksi kokeilemaan, millaista ruokailu on, kun ei näe mitään.
Meidät siis ohjattiin syömään pimennettyy huoneeseen, jossa ei oikeasti nähnyt yhtään mitään. Joten hyvin pitkälti mentiin tuntoaistin ja äänen mukaan. Emme saaneet myöskään ottaa mukaan lounaalle mitään valoa tuottavia laitteita, kuten kännyköitä tai älykelloja, sillä pienikin valo olisi pilannut koko kokemuksen. Lounastimme siis oikeasti täysin pimeässä.
KUVA: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Näkövammaisen kokemus
Ruokailu ilman näköaistia ei ole uusi juttu. Olen törmännyt useamman kerran konseptiin, jossa silmät sidotaan ja ruokaan tutustutaan eri tekstuurien kautta. Tässä lounaassa oli kuitenkin tarkoitus tutustua nimenomaan näkövammaisen kokemukseen ruokailusta. Miten esimerkiksi kahdesta täysin samanlaisesta termoskannusta voi päätellä sen, kummassa on kahvia ja kummassa teetä. Ja miten ylipäätään löytää omalle paikalleen, kun ei näe lainkaan eteensä.
Meitä varoteltiin siitä, että näkemättömyys saattaa alkaa ahdistamaan, jopa siinä määrin, että huoneesta on pakko päästä pois. Meitä ohjeistettiin silloin puhumaan, koska se voi helpottaa oloa.
Ennen huoneeseen menoa saimme tarkat ohjeet siitä, miten paikkamme on katettu ja miten löydämme esimerkiksi juotavaa, joka on lopulta kaadettava itse. Samoin saimme ohjeet siitä, miten pimeässä liikutaan. Ohjeiden jälkeen siirryimme itse pilkko pimeän kahvilan puolelle. Olihan se shokki ettei huoneessa nähnyt yhtään mitään. Minusta tuntui, että ainakin omilla aivoilla meni hetki sopeutua siihen etten tosiaan nähnyt mitään. Alun järkytyksen jälkeen homma alkoi kuitenkin sujua. Helpotti myös, kun pääsi istumaan paikoilleen, eikä ollut pelkoa siitä, että törmäisi johonkin.
Ruokailu tapahtui enemmän tai vähemmän käsikopelolla. Se helpotti, kun tiesi mitä omasta edestä pöydältä pitäisi löytyä ja suurin piirtein mistä kohtaa. Yksi, minkä useampi huomasi oli, että kun mitään ei nähnyt, niin kommunikointi tuntui huomattavasti helpommalta. Toki se oli myös välttämätöntä. Minun kohdaltani pöytää löytyi vesikannu, mutta minulla ei esimerkiksi ollut mitään käsitystä siitä, missä oli teepannu.
Meidän seurassamme oli myös kaksi paikan tarjoilijaa, jotka kertoivat omista kokemuksista näkövammaisina, auttoivat ja ohjeistivat ja pitivät keskustelua yllä. Meidän lounas ei ollut mikään viidentoista minuutin pikalounas, vaan siinä käytiin useampi todella hedelmällinen keskustelu.
Visuaalinen maailma
Me elämme nykyään äärimmäisen visuaalisessa maailmassa. Meidän sosiaalinen mediamme on täynnä kuvia ja videoita. Varoitukset ovat monesti kuvia. Kaikkialla on asioita, jotka pitäisi pystyä näkemään. Ja silti meidän joukossamme on heitä, jotka eivät näe.
Itselleni nämä keskustelut herättivät sen, miten minä voisin tehdä omasta somestani ja blogistani saavutettavamman myös niille, jotka eivät näe samoin kuin minä. Blogini ja someni ovat täynnä kuvia. Blogini on visuaalinen päiväkirja ja monet postaukset perustuvat kuviini. Miten voisin omalta osaltani tehdä tästä kaikesta saavuttavampaa.
Yksi oleellinen tekijä, joka otettiin puheeksi meidän pöytäkeskustelussamme on vaihtoehtoisen tekstin lisääminen kuviin. Vaihtoehtoinen teksti on niitä varten, jotka eivät näe. Siinä kerrotaan mitä kuvassa on. Pitkää kuvailua ei tarvitse tehdä, mutta kunhan kuvan ydin tulee selväksi. Me saimme myös vinkkiä että teksti: ”Kuvassa pääministeri Sanna Marin”, ei anna oikeastaan mitään. Sen sijaan kuvan tunnelman kuvailu antaa paljonkin.
Itse aion ottaa käyttöön kunnolla nämä vaihtoehtoiset tekstit niin blogissa, kuin instagramissakin. Voi olla, että niiden käyttö vaatii harjoittelua, mutta se on asia jonka aion opetella. Saa antaa palautetta!
Toinen, mitä teen Instagramissa on, että tekstitän stoorini helposti luettavalla selkeällä fontilla. Joku pienempi fontti voisi hyvin olla kauniimpi, mutta sitä eivät kaikki näe lukea. Siksi pysyttelen stooreissa siinä, ei niin esteettisessä fontissa.
Olisi tosi mielenkiintoista kuulla, mitä ajatuksia teissä tämä postaus herätti. Kommentoikaa alle.
Loppuun vielä vinkki. Iiriksen Pimé Caféseen voi mennä kuka vain syömään. Edellä on linkki, jonka kautta pääsee paikan nettisivuille. Siellä kerrotaan milloin kahvilassa voi käydä kokeilemassa tätä mielenkiintoista elämystä.
Kiitos vielä Specsavers ja Näkövammaisten liitto siitä, että sain osallistua tälle lounaalle.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit