Karanteenipäiväkirja

”Perinteistä päivärytmiä on esimerkiksi todella vaikeaa pitää yllä, kun ulkoilu ei rytmitä päivää ja vie lapsilta energioita. Päiväunet ja iltaunet tuntuavat lottoamiselta.”

9 päivää karanteenia takana, 5 vielä edessä.

Terveisiä siis täältä kotikaranteenissa. Viimeiseen viiteen päivään me ei olla päästy enää edes ulos, kun toinen lapsi sai testistä positiivisen tuloksen. Fiilistä on hieman hankalaa kuvata. Välillä mielialat vaihtelee täysin laidasta laitaan, yleisfiilis on silti hyvä. Lapset ovat luonnollisesti levottomia, kun eivät pääse ulos. Tässä seurassa sitä meinaa välillä taantua itsekin leikki-ikäisen tasolle ja ollaan huutoitketty yhdessä lasten kanssa.

LUE MYÖS: Koronakaranteenissa

Olen sitä ihmistyyppiä, joka pitää kaikenlaisia tunteita normaaleina ja antaa niille niiden tarvitsemaa tilaa. Eli silloin, kun naurattaa, niin nauretaan ja silloin kun itkettää, itketään. Välillä saatan, jopa ruokkia sitä surullisuutta katsomalla todella surullisen elokuvan ja antaa itkun tulla sieltä syvältä asti. Pidän normaalina, että tällaisessa tilanteessa, kun omaa elämää on rajoitettu näin rankasti, että mielialat vaihtelevat. Pääasia on, että se perus fiilis siellä pohjalla on kuitenkin hyvä. Tässä tilanteessa en kuitenkaan lähde ruokkimaan niitä negatiivisia tunteita. Olen tuntenut huolta, pelkoa, ahdistusta, jonka vuoksi olen vältellyt kuin ruttoa kaikkia koronauutisia, klikkiotsikoita. Olisin varmasti jo seonnut pelosta jo tänä aikana, jos olisin lukenut uutisia. Huomasin jo keväällä selkeän eron omassa hyvinvoinnissani luettuani uutisia. Rajasin jo silloin rajulla kädellä lukemiani uutisia, varjellakseni omaa henkistä hyvinvointiani.

Positiivista on ollut, että minulla on ollut tässä muutama yhteistyöprojekti tehtävänä. Opinnot nimittäin tyssäsivät syyslomaksi, kun en ollut älynnyt ilmoittautua uusille kursseille ennen lomaa. Kotona oloa on helpottanut, kun on ollut ihan omia projekteja viemään ajatuksia pois koronasta ja myös lapsista. Pienet ovat olleet tänä aikana todella tarvitsevia ja kiinni iholla, joten jo se, että olen saanut ajatuksia muualle on auttanut.

Toinen positiivinen juttu on se, miten paljon asioita saa hoidettua ihan kotoa käsin. Esimerkiksi meidän muuttoasiat eivät ole viivästyneet pätkääkään. Olen voinut hoitaa vuokrasopimuksen allekirjoituksen, nykyisen kodin irtisanomisen ja monet muut jutut ihan täältä kotoa käsin. Varsinkin tämä allekirjoitusasia on yllättänyt todella iloisesti.

Mutta ihan rehellisesti, kyllä tämä kotona neljän seinän sisällä oleminen tekee myös vähän veltoksi ja väsyneeksi. Perinteistä päivärytmiä on esimerkiksi todella vaikeaa pitää yllä, kun ulkoilu ei rytmitä päivää ja vie lapsilta energioita. Päiväunet ja iltaunet tuntuavat lottoamiselta. Koska aamupäivän ulkoilut eivät tule kuuloonkaan, päiväunet perinteiseen aikaan eivät myöskään onnistu. Välillä kumpikin jättää nokoset välistä ja on sitten jo Pikku Kakkosen aikaan superväsyneitä. Tai vaihtoehtoisesti kukkuvat samoilla silmillä vielä ilta yhdeksältä. Todella vaikeaa ennustaa aamulla, miten päivä tulee kulumaan.

Sen lisäksi, ajoittain on todella vaikeaa tarttua kiinni toimeen. Olen sen tyyppinen ihminen, että menen ja teen koko päivän alusta loppuun hullulla drivella. Varsinkin ulkoilu antaa minulle energiaa. Se, että päivässä ei ole rytmiä, tekee minusta velton siinä, missä lapsistani tulee ylienergisiä. Kunhan vapaudumme karanteenista, osaan arvostaa vapautta uudella tavalla.

LUE MYÖS: Käyttäytymiseni kaava

Muuten, olen järjettömän kiitollinen siitä, miten vähällä olemme tähän asti selvinneet. Kuten varmasti moni muu vastaavassa tilanteessa, pelkäsin pahinta mahdollista. Lehtijuttuja lukiessa on todella vaikeaa muistaa, että suurin osa sairastaa koronasta lievän version. Olen ennen kaikkea kiitollinen siitä, että lapset vaikuttavat olevan kunnossa. Mikään ei tunnut hidastavan heitä. Olen myös onnellinen siitä, että mikäli minä nyt sairastin koronan, sairastin sen niin lievänä, että olen pystynyt koko karanteenin pitämään huolta tytöistäni. Luettuani viimeaikoina niin paljon traumoista, tunnelukoista ja sopeutumiskäyttäytymismalleista, mietin vain millaisia traumoja minun vakava sairastumiseni voisi lapsille aiheuttaa. Tämä on todennäköisesti puhtaasti äitiyteen liittyvä piirre.

Nyt ajatukset ovat siirtyneet kohti karanteenin loppua ja aamukampa on kaivettu esiin. Melko kova pala on ollut olla erossa poikaystävästäni. Tuore suhde, ihastumisen tunteet voimakkaimmillaan ja tähän väliin melkein kolmen viikon ero. Voin kertoa, että varsinkin iltaisin on tullut kärvisteltyä ikävästä. Mutta kuten hän on minulle todennut, onneksi meillä on aikaa.

Seuraavaksi aion nauttia siitä vähäisestä omasta ajasta, jota tässä karanteenissa on tarjolla. Katson Bonesia (joka löytyy nykyään Viaplaysta. Jee!) ja syön suklaata, jonka työkaverini oli sujauttanut kassiin tuodessaan meille tavaroita kaupasta ja apteekista.