Hae
Big mamas home

Kevään puhelinkuvat

Halusin kokeilla tämän tyylistä postausta. En ole varmaan koskaan tehnyt vastaavaa. Silloin, kun puhelinkuvat olivat enemmän in, minulla oli niin huonolaatuinen kamera etten juuri kuvannut sillä. Sitten nämä tämän tyyppiset postaukset taisivat unohtua hetkeksi.  Tällä hetkellä kuvaan asioita varmaan 70% puhelimella, mutta nyt etsin tällä kertaa puhelimen kätköistä kuvia, jotka eivät normaalisti päätyisi blogiini. Eli sellaisia arkisia räpsyjä kuluneen kuukauden varrelta.

Puhelinkuvia - BMH - Big mamas home by Jenni

  1. Tytöt tutkimassa sorsia erään läheisen pikku ojan varrella. Oltiin samana päivänä käyty Roihuvuoren kirsikkapuistossa kävellen ja pysähdyttiin matkan varrella tähän.
  2. Metron ikkunasta napattu kuva mielettömän kauniista auringonnoususta. Olin matkalla työharjoittelupaikalleni, kun nappasin tämän.
  3. Yksi lempiasioitani tässä uudessa kodissa on tämä olohuoneen ikkunalauta, jolle tulee rakennettua erilaisia asetelmia. Tämä kynttiläasetelma syntyi vähän vahinghossa ja nappasin siitä kuvan, kun näkymä tuntui niin kotoisalta ja kauniilta.
  4. Tämä kuva on siltä ensimmäiseltä kunnon ”kesäviikolta”. Silloin oli jo ihan uskomattoman lämmin, mutta puissa ei ollut vielä lehtiä. Olimme sopineet Heidin kanssa lounastreffit ja päädyimme nappaamaan lähikaupasta mukaan sushia, jotka menimme syömään meren rantaan.

OnePlus Nord - Puhelinkuvat - BMH - Big mamas home by Jenni

  1. Pionikausi on korkattu! Vitkuttelin pionien ostamista monta viikkoa. Kuolasin niitä monet kerrat kaupassa, mutta en uskaltanut ostaa niitä. Ihan ensimmäiset pionit mätänivät maljakkoon, joten halusin ennemmin odottaa, että kukat kypsyisivät ja aukeaisivat maljakossa. Kun sitten viimein raaskin ostaa nipun pioneita, nuuhkin niitä pöydän ääressä monet kerrat.
  2. Asuräpsy viikonlopulta, kun lähdin vähän extempore parhaan ystäväni Erikan luokse. Jäin suunnittelematta yökylään ja meillä oli niin kiva viikonloppu. Olemme nähneet viimeksi alkukeväästä, joten ikävä on ollut. Vaikka ollaankin melkein päivittäin yhteydessä viestein.
  3. Lapsivapaana viikonloppuna illalla iski ahdistus ja oli pakko päästä ulos. Ilta oli viileä, mutta ilta-aurinko oli yksinkertaisesti upea. Tuntui, että kävelin satumetsässä, kun aurinki siivilöityi matalalla puiden välistä.
  4. Kulutin useita päiviä siihen, että yritin etsiä tietynlaisia korvakoruja. Kyselin apua myös Instagramissa. Lopulta tulin siihen tulokseen, että kaipaamiani korvakoruja ei ole vielä valmistettu. Niinpä päädyin haalimaan itselleni satiininauhaa, paperikukkia ja halvat korvakorut.

Kevään puhelinkuvat - BMH - Big mamas home by Jenni

  1. Minulla on käynyt ihan uskomaton tuuri sen suhteen, että saan taas asua lähellä merta. Meri on minulle äärimmäisen rauhoittava ja rakas elementti.
  2. Tämän kuvan olen napannut parhaan ystäväni luona. Makoilin sängyssä, kun ystäväni ja hänen kumppaninsa vielä nukkuivat.
  3. Kuopukseni pyysi minua ottamaan hänestä kuvan. Hän tekee tätä aina säännöllisesti ja irvistelee sitten kameralle.
  4. Kokeilin Nespresson kesän sesonkimakua, jossa on kookoksen ja vaniljan aromeja ja voi luoja, kuinka hyvää tämä kahvi on. En yleensä välitä kookoksesta, mutta tässä se toimii todella hyvin. Ensimmäisenä iltana vetäisin kahvia kolme kuppia, mikä ei ole minulle ihan tyypillistä. 😀 Hups.

-Jenni

 

Lue myös

Kuulumisia

Helmikuun kootut

Arki just nyt

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *