Yksinäisyydestä eron jälkeen
Olen puhunut paljon eroon liittyvistä positiivisista tunteista, sillä itsellä ne ovat olleet hyvin pitkälti päällimmäisenä mielessä. Eron jälkeen olen tuntenut helpotusta, iloa, vapautta ja onnea. Olen tuntenut itseni enemmän omaksi itsekseni, kuin koskaan aikaisemmin. Olen huumaantunut vapaudesta ja erohehkusta. Mutta on eräs tunne, jolta minäkään en ole voinut välttyä vaikka, ero kuinka helpotus olikin. Yksinäisyys ei lyönyt heti suoraan vasten kasvojani, sillä olin tottunut olemaan yksin. Olin tottunut siihen, että pyöritän arkea yksin ja vietän illat yksin. Oli helpottavaa, kun minun ei tarvinnut odottaa illalla ketään kotiin, sillä perheeni on jo kotona.
Eron jälkeinen yksinäisyys on asteittain häkellyttävän voimakasta. Sitä on vaikeaa kuvailla, koska siihen liittyy niin paljon erilaisia tunteita ja tuntemuksia. Pahimmillaan se ajaa ylitse niin, että tuntuu kuin ei saisi henkeä. Silloin tuntuu, kuin olisi maailmassa täysin yksin. Vaikka ei oikeasti olekaan. Silloin tuntuu myös siltä, että tulisi olemaan maailmassa täysin yksin hamaan hautaan asti. Vaikka niin tuskin tulee käymään. Se on hirvittävää. Ja ymmärrän hyvin, että ihmiset keskittyvät etsimään keinoja tunteen tukahduttamiseksi. Kuka tekee töitä, kuka tapaa jatkuvasti ystäviä ja kuka harrastaa merkityksetöntä seksiä. Itse taisin tehdä vähän kaikkea tukahduttaakseni yksinäisyyden tunteen.
Aina ei ole edes auttanut sen tietäminen, että oikeasti en ole yksin. Minulla on perhe ja ystäviä, jotka ovat valmiita auttamaan. Minulla oli aina joku, jolle soittaa ja joku antamaan tukeaan. Silti, aika ajoin yksinäisyys on tuntunut suorastaan lohduttomalta. Tunne on todella voimakas. Olen jokusen kerran itkenyt sen vuoksi ja jopa niin kauan, että olen lopulta nukahtanut. Tunteen sietäminen on ollut myös kerta kerralta helpompaa.
Minua auttoi osittain terapiani. Auttoi, kun pystyin terapeutin ohjaamana ajattelemaan, että tämä tunne on vain luonnollinen vaihe erossani. Se täytyy käydä läpi ja sen kanssa täytyy oppia elämään. Ja minä olen oppinutkin. Ensimmäisillä kerroilla yritin peittää ja täyttää yksinäisyyden tunteen, mutta lopulta paras tapa oli vain käydä ne läpi.
Kuten jokainen tähänastinen eron vaihe, myös tämä on kasvattanut minua. Olen tämän myötä taas astetta varmempi, itsenäisempi ja enemmän oma itseni. Tiedän pärjääväni yksin. Se on todella voimaannuttavaa. Voi olla, että näitä yksinäisyyden hetkiä tulee vielä ja saa tullakin. Selätän ne yksi kerrallaan ja olen jokaisen kerran jälkeen entistä vahvempi.
Kommentoida voit:
Alapuolella olevaan kommenttikenttään
Kyllä, yksinäinen olen vielä vuosia eron jälkeen. Ne kaverit, jotka ovat vieläkin aviossa, hylkäsivät yksinäisen. Näin kävi.
Tämä on todella surullista kuulla. ? Itsellä meni eron myötä myös ystävyyskuvioita uusiksi, mutta tosiystävät sentään jäivät.