Hae
Big mamas home

Mennyttä ei voi muuttaa

Yksi viime kuukausien tärkeimpiä ajatuksia on ollut sanat; “Mennyttä ei voi muuttaa.” Siihen jatkoajatuksena taas; “Tulevaisuuteen voi vaikuttaa.”

Uutena vuotena sain todella pahoja stressi ja ahdistusoireita, kun kaikki kokemani alkoi yllättäen puskea pintaan. Siihen liittyy varmasti myös se, että sain silloin kuulla vuosia jatkuneesta pettämisestä.  Jotenkin kaikki vyöryi silloin niskaan ja tulkitsin sen tarpeeksi alkaa käsittelemään kaikkea kokemaani. Kuten myös sitä, miksi päädyn yhä uudelleen ja uudelleen suhteeseen alistavien ja väkivaltaisten miesten kanssa. Olisiko mahdollista katkaista tämä minulle haitallinen kierre.

Mennyttä ei voi muttaa - Big mamas home by Jenni

Tähän on liittynyt paljon sellaista tietynlaista itsesyyttelyä. “Miksi annoin tehdä itselleni näin?” Olen antanut anteeksi niin monenlaisia asioita, enkä varsinaisesti ole osannut sanoa, että miksi. Muistan useita kertoja miettineeni; “Jos olen nyt ihan viisas, niin lähden pois. Minun pitäisi lähteä nyt.” Toki tilanteisiin on liittynyt paljon sellaista väkivaltaisten suhteiden psykologiaa, jota ymmärrän kunnolla vasta nyt.

Tulevaisuuteen voi vaikuttaa - Big mamas home by Jenni

Nämä itsesyytökset eivät kuitenkaan johda mihinkään. Fakta on, että olen noudattanut tiettyä kaavaa ihastuessani näihin tietyn tyyppisiin miehiin. Tunnelukkokurssilla opin, että olen sopeutumiskäyttäytymiseltäni miellyttäjä ja etsin niitä ihmisiä, joita voin miellyttää saadakseni rakkautta. En mahda enää mitään sille, millaisia valintoja olen aiemmin tehnyt. Mutta voin rikkoa oman kaavani tulevissa suhteissa. Eikä minun tarvitse enää alistua halventavalle kohtelulle. Mieluummin olen yksin, kuin ihmisen kanssa, joka haluaa alentaa minut.

Mennyttä ei voi muttaa - Big mamas home by Jenni

Olen todella ylpeä itsestäni ja siitä, että olen hiljalleen onnistunut rakentamaan elämästäni täysin oman näköistä. Olen ylpeä siitä, että uskaltauduin jäämään pois työstäni ja keskittymään täysillä opiskeluuni. Olen ylpeä itsestäni, kun olen hakenut apua ja hakeutunut terapiaan. Nyt keskityn ainoastaan omaan tulevaisuuteeni ja siihen, että minusta tulee vielä jonain päivänä seksuaaliterapeutti. Keskityn siihen, että elän omannäköistä elämää ja olen onnellinen. Mennyttä en voi muuttaa, mutta se on onneksi menneisyyttä. En anna sen hallita nykyistä tai tulevaa.

-Jenni

 

Lue myös

Onnellinen yksin

Pidin puoleni

Yksinhuoltajan korona-ahdistus

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok

Pidin puoleni

Joudun tässä tilanteeseen, jossa minua kohdeltiin epäoikeudenmukaisesti. Tilanne tuli minulle täysin yllättäen ja olin siitä todella järkyttynyt. Niin oli moni muukin, jonka kanssa tilanteesta keskustelin ja selitin tilanteen. Tilanne päätyi keskusteluun, jossa minun oli puolustettava itseäni. Vaikka tiesin, että olen kyseisessä tilanteessa toiminut niin kuin kuuluukin ja nyt minua kohtaan toimittiin väärin, olin aivan kauhuissani. Minulle ei ole lainkaan luontaista puolustaa itseäni, vaan olen sellaista perääntyjä ja alistuja tyyppiä. Se on minun selviytymiskeinoni.

Kun minun oli pidettävä puoleni - Big mamas home by Jenni

Tunnelukot

Olen monesti puhunut tunnelukoista deittailumielessä, mutta ne kantavat myös muihin ihmissuhteisiin ja työelämään. Minulla tällä hetkellä tunnelukoista vahvimpana vaikuttaa ehdottomasti vajavuuden tunnelukko, joka saa minut tuntemaan itseni huonoksi. Minun tapauksessani tähän voidaan lisätä myös jonkin asteinen hyväksynnän haun tunnelukko, sekä alistumisen tunnelukko. Eli kun omaan huonnommuuden tunteeseen lisätään jatkuva halu miellyttää, tulla hyväksytyksi ja vaikeuksien pelkääminen, niin soppa on aika lailla valmis.

Tällä kertaa tilanteessa oli kuitenkin se ero, että minä tiesin toimineeni oikein ja että minua ei nyt ole kohdeltu tässä tilanteessa oikein. Yleensä syyttäisin vastaavassa tilanteessa itseäni. Ja niin tein tälläkin kertaa aluksi. Olin jonkin perimmäisen vaiston sanelemana aivan varma, että vika olisi tälläkin kertaa minussa. Sitten mietin asioita ja tilannetta pidemmälle ja totesin, ettei tilanne ole tällä kertaa minun vikani. Myös eräs toinen tilanteeseen liittyvä oli sitä mieltä, että tässä minua on kohdeltu väärin ja oli tilanteessa minun puolellani. Siitä huolimatta olisin halunnut perääntyä tilanteesta ja pyyhkiä kaiken pois, mieluummin välttää, kuin kohdata sen.

Tunnelukot työelämässä - Big mamas home by Jenni

kun minun oli puolustettava itseäni

Kun sitten olin siinä tilanteessa, että jouduin kertomaan omat näkemykseni ja puolustamaan itseäni, sanat löytyivät lopulta ja osasin lausua ne aivan asiallisesti. Olin ylpeä itsestäni. Kerrankin pystyin pitämään omia puoliani, vaikka se on minulle aivan äärimmäisen vaikeaa. Kuten sanoin, mieluummin välttäisin näitä tilanteita. En halua tehdä itsestäni numeroa, enkä varsinkaan negatiivisessa mielessä. Tämän vuoksi some ja bloggaaminen on tuntunut aina helpolta ja hyvältä reitiltä, kun voin rauhassa jäesennellä ajatukseni rauhassa tekstimuotoon. Lisäksi tuntemattomalle massalle on aivan erilaista kirjoittaa, kuin yrittää pitää omia puoliaan konkreettista ihmistä vastaan.

Nyt olo on kuin henkisen jyrän alle jääneellä ja sellainen, että voisin nukkua suurin piirtein seuraavan viikon. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että kerrankin pidin puoleni ja lopulta sanelin päätöksen tilanteelle, joka ei lopulta ollut minusta lähtöisin. Juuri nyt tunnen itseni voittajaksi. Ja olen todennäköisesti askeleen edempänä omien tunnelukkojeni avaamista.

-Jenni

 

Lue myös

Vajavuuden tunnelukko

Tunnelukkoterapia – Mitä se on?

Hylkäämisen tunnelukko ja suhteen päättyminen

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok