Mun viime vuosien tahtotila on ollut vähän sellainen, että pärjään yksin vaikka väkisin. Apua ei pyydetä, ellei ole ihan pakko. Iso syy siihen, miksi näin on löytyy taas väkivaltaisesta parisuhteestani. Jos erehdyin siinä pyytämään apua, vastaanotto oli yleensä aika kamala. Avuntarvettani vähäteltiin ja käskettiin ottamaan itseä niskasta kiinni ja olemaan aikuinen. Tulen muistamaan varmasti ikuisesti sen, kun olin todella pahasti sairas. Jalat eivät kantaneet ja ainoa mitä pystyin oikeastaan tekemään oli maata sohvalla tärisemässä vauva rinnan päällä. Kun pyysin silloin apua, vastaus oli aika lailla edellä mainitun kaltainen. Joten en enää pyydä apua.

”kyllä mä pärjään”

Nyt olen uudessa suhteessa. Aivan erilaisessa, kuin tuo edellä mainittu suhde. Meillä tuli sitten tässä tilanne, kun kumppanini sanoi jotain, joka triggeröi mun vanhoja traumoja. No, kyseinen päivä meni vähän sekoiluksi. Minun on todella vaikea sanoittaa omia tuntemuksiani näissä tilanteissa, vaikka minusta kuulemma näkee kilometrin päähän ettei kaikki on hyvin. Silti hoen koko ajan, että kaikki on hyvin.

Kaikki pisteet kumppanilleni, joka jaksaa olla kanssani maailman kärsivällisin ja haluaa myös selvittää nämä tilanteet kanssani. Tiedän ettei se ole helppoa, joten oikeasti ihanaa kun hän ei anna vain asian olla, vaan kärsivällisesti suostuttelee minua avaamaan niitä omia ajatuksiani.

Me puhuttiin, mutta ahdistus ei oikein ottanut helpottuakseen. Lopulta oltiin tilanteessa, kun poikaystäväni oli lähdössä kotiin, mutta minä olin edelleen ahdistunut. Hän kysyi monta kertaa, että haluaisinko hänen jäävän luokseni. Minun vastaukseni, vaikka oikeasti olisin halunnut hänen jäävän, oli; ”Mene vaan. Kyllä mä pärjään.” Lopulta, näistä minun vakuutteluistani huolimatta, hän jäi. Hän näki, että vaikka yiritin olla kuinka se strong independent woman, niin oikeasti tarvitsin nyt enemmän sitä läheisyyttä ja turvaa, jonka hän pystyi minulle antamaan.

Lopulta kiittelin, että hän jäi ja tunnustin, että en olisi varmaan ikinä pystynyt pyytämään häntä jäämään, vaikka olisin halunnut. Onneksi hän näki pintaa syvemmälle ja kuunteli sitä minun tarvettani. Hän sanoi minulle, että enää minun ei tarvitsisi vain pärjätä. Hän on minun kanssani ja hän haluaa auttaa, joten voisin lopettaa sen ”kyllä mä pärjään” mantran hokemisen.

Pikkuhiljaa eheämmäksi

Me tiedostetaan kumpikin aika hyvin se, että meidän suhteessa tulee näitä kohtia, kun vanhan suhteeni traumat nousevat kummittelemaan. Olen kokenut erilaista laiminlyöntiä ja väkivaltaa niin pitkään, että en osaa ajatella kaikkia tilanteita terveellä järjellä. Siksi reagoin asioihin sen vaiston varassa mihin olen tottunut. Olen tottunut pärjäämään, joten minähän pärjään vaikka väkisin.

Onneksi poikaystäväni on niin ymmärtäväinen. Minua välillä hävettää se, miten vahvasti reagoin johonkin. Ja monesti siitä lähtee sen kärpäsen paisuminen härkäseksi, kun alan kelata sitä ettei kukaan halua olla ihmisen kanssa joka kilahtaa näin pikku asioista ja seuraavassa hetkessä olenkin jo varma, että poikaystäväni haluaa jättää minut. Ja jälleen kerran olen kiitollinen hänen loputtomasta kärsivällisyydestään. ♥

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Kaksi vuotta sinkkuna ja nyt seurustelen

Sinisilmäinen

Voisinko minä elää avoimessa suhteessa

Hei olen Jenni ja olen rakkausaddikti

Eka kerta

Olen tehnyt omien tunnelukkojeni kanssa töitä nyt reilu vuoden. Toteutin kaupallisen yhteistyön Helka Beltin tunnelukkokurssista, jolloin pääsin tutustumaan kurssiin ensimmäisten joukossa. Nyt yhteistyö Helkan kanssa jatkuu tunnelukkoterapian muodossa. Tunnelukot ovat siis perusjutuiltaan melko tuttua kauraa ja tunnistan ne yleensä. Siis yleensä. No, tällä viikolla yksi tunnelukko aiheutti minulle kahden päivän, rajut ahdistusoireet. Enkä suurimman osan aikaa edes tajunnut, että minulla on tunnelukko päällä.

Kun lukko on päällä

Pääsin juuri sopivasti puimaan tätä alkuviikon tunnelukkoilua Helkan kanssa terapiaan tänään.

Minulla meni alkuviikosta hylkäämisen pelon tunnelukko päälle. Tunnistin oireet jo heti alkuunsa ja tiesin, että toimin nyt lukko päällä. Kun tunnelukko menee päälle, alussa tämä aiheuttaa minussa levottomuutta. Vilkuilen kännykkää. En oikein osaa keskittyä mihinkään. Aloitan asioita, mutta niihin on vaikeaa keskittyä. Rintakehässä tuntuu hento, puristava tunne. Tässä vaiheessa oireet ovat melko kevyitä, mutta ne huomaa. Ja kun ne huomaa, ne on melko vaikeaa unohtaa.

Päivän mittaan oireet kasvavat, kun en saanut kokea sellaista, mikä olisi laukaissut lukon sillä hetkellä. Tässä vaiheessa ajatukset alkoivat laukkaamaan. Kun hylkäämisen tunnelukko on päällä, sitä alkaa kelaamaan vaikka mitä. Monesti kaava on itsellä sama. Olen varma siitä, että minut on hylätty. Alan etsimään merkkejä kaikesta ja löydän niitä kaikesta. Alan siis olettamaan ja kuvittelemaan. Lopulta oma ratkaisuni on jättää, ennen kuin minut jätetään, koska totta kai minut jätetään. Ja yleensä se, kenen vuoksi tunnelukko on mennyt päälle, ei edes tiedä näistä minun keloistani.

Lopputulema on yleensä se, että minä olen aivan täysissä ahdistustiloissa. Hengitys ei kulje kunnolla, rintaa puristaa, en pysty keskittymään, enkä saattamaan mitään loppuun, itkettää. Jos tilanne ei muuten helpota, minulle ainoa ratkaisu on lopulta antaa olla ja jättää, jotta minulla tulee parempi olo.

Tunnelukko hallitsee

Hylkäämisen tunnelukko on siitä ikävä, että sitä on täysin sen vietävissä, eikä tunteita tai tekoja pysty hallitsemaan. Se on todella turhauttavaa. Minäkin ajattelin päässeeni eteenpäin tässä asiassa. Mutta uudessa tilanteessa saan huomata, että olen edelleen täysin tunnelukon vietävissä. Mikä ei ole kovin mieltä ylentävä havainto.

Hylkäämisen tunnelukon aktivoituminen aiheuttaa meidän aivoissamme reaktion. Mantelitumake reagoi traumaattiseen tilanteeseen ja erittää ainetta, joka kertoo meille, että olemme taas tilanteessa, jossa tunnelukko on syntynyt. Se saa meidät reagoimaan. Minun tapani reagoida, on vetäytyä ja paeta, jotta minuun ei sattuisi. Mutta samalla, kun kaikin keinoin välttelen sitä, että minua satutettaisiin, onnistun myös välttelemään kaikkea hyvää ja mahdollista rakkautta.

Oma tunnelukkoterapiani on vasta alussa. Meillä on Helkan kanssa menossa kartoitusvaiheen loppusuora. Tämän jälkeen päästään käsittelemään vasta niitä tunnelukkoja. Ja tarkoitus on käsitellä myös tätä hylkäämisen tunnelukkoa, mikä tuntuu olevan tarpeen. Jos saan lietsottua itseni tuollaiseen tilaan alle päivässä, niin käsiteltävää ja opeteltavaa on vielä.

Olen aiemmin kirjoittanut postauksen siitä, mitä tunnelukkoterapia on, joten kannattaa käydä lukemassa se. Jos tunnelukkoterapia kiinnostaa, niin kannattaa mennä tutustumaan Helkan nettisivuille ja ottaa seurantaan Helkan insta.

-Jenni

Lue myös

Mennyttä ei voi muuttaa

Pidin puoleni

Hylkäämisen tunnelukko ja suhteen päättyminen

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok