Hideway South – Pieni paratiisi metsän keskellä
MAINOS/PR-MATKA HILLTOP FOREST*
Meidät Toten kanssa kutsuttiin viettämään yö metsän keskellä Hideway Southissa ja nauttimaan ulkokylvystä pimentyvässä syysillassa. Tämä oli ehdotus, josta ei voinut kieltäytyä, sillä oltiin kaivattu kipeästi kahdenkeskistä parisuhdeaikaa poissa kotoa.
Sovittiin, että pyritään pitämään reissu mahdollisimman ruuduttomana, keskitytään ennenkaikkea toisiimme, kirjoihin ja Pop-ristikoihin, nautitaan luonnosta ja siitä ulkokylvystä.
Minulle tämä ei ollut ensimmäinen kerta näissä kyseisissä mökeissä. Vierailin Hilltop Forestissa vuonna 2022 ystäväni kanssa, jolloin paikka oli juuri auennut ja konsepti oli hieman erilainen. Nykyään paikka tarjoaa mahdollisuuden rauhalliseen omatoimiseen majoittumiseen metsän keskellä.

Yö Hideway Southissa
Saavuimme paikalle sisäänkirjautumisen aikoihin. Saatiin hoidettua kaikki kirjautumiseen liittyvät jutut netissä ja kaikki tarvittavat tiedot saapuivat sähköpostiin hyvissä ajoin. Pystyttiin käytännössä saapumaan paikalle ja aloittamaan meidän miniloma heti.
Meille sattui sateinen ja harmaa sää, mutta se ei haitannut, vaan teki vierailusta entistä tunnelmallisemman. Mökissä oli myös lämmitys, joten pysyttiin säästä huolimatta lämpiminä.
Alettiin ensimmäiseksi valmistella ulkokylpyä, sillä sen valmistelussa meni aikaa noin kolme tuntia ja haluttiin ehdottomasti testata tämä mahdollisuus. Kun Totte alkoi täyttää ammetta, minä siirsin meidän ruokatarpett jääkaappiin.


Mökillä on toimiva ulkokeittiö, grilli ja kaikki sellainen, jota tarvitaan ruuanlaittoon paikan päällä. Me oltiin valittu ruuaksi girl dinner-henkinen kattaus kaikkea hyvää ja helposti syötävää, mikä sopi täydellisesti meidän tarkoituksiin ja siihen ettei tarvinnut kokata sateessa.
Me syötiin, luettiin kirjaa ja valvottiin kylpyammeen täyttymistä. Tuolla oikeasti tuntui siltä, kuin olisi ollut keskellä ei mitään, mikä oli aika ihanaa. Oltiin ihan vain me kaksi.

Mökki oli itsessään kaikin puolin upea ja viihtyisä. Katseenvangitsijana toimi tietysti yhden seinän kokoinen ikkuna, joka antoi suoraan metsään. Jokainen yksityiskohta oli mietitty sopimaan yhteen täysin saumattomasti.
Totte totesi, että tällainen pieni pakopaikka olisi aivan ihana omistaa myös itse, joskus tulevaisuudessa. Ymmärrän ajatusta hyvin. Sitä ennen on onneksi mahdollisuus vuokrata tämä mökki joskus toistekin.



Ulkokylpy
Saatiin ulkokylpy valmiiksi siinä vaiheessa kun ilta alkoi pimentyä ja se oli kyllä uskomattoman ihana kokemus. Loikoiltiin lämpimässä vedessä, kun ympärillä oli pelkkää metsää. Tämä ei ollut palju, vaan nimenomaan kylpy. Minä en olisi malttanut nousta tuolta ollenkaan.
Yhden ja kahden yön majoituksiin sisältyy yksi ammeen täyttö. Alumiinisessa ammeessa vesi pysyy puhtaana useamman päivän, jolloin sen voi vain lämmittää halutessaan uudelleen. Nettisivuilta ja mökistä löytyi hyvät ohjeet ulkokylvyn kanssa toimimiseen.

Ilta me vietettiinkin sitten visusti paksujen peittojen alla kirjojen ja ristikoiden kanssa. Aamulla saatiin herätä ihan mielettömiin kauniisiin maisemiin hyvin nukutun yön jälkeen. Kasattiin aamupala lautasille ja nautittiin rauhallisesta aamusta ilman Ryhmä Hauta.
Tällainen pieni pako arjen keskeltä oli aivan ihana ja tuli tarpeeseen. Oli ihanaa nauttia luonnon rauhasta yhdessä rakkaan kanssa, mutta toimii tämä myös ystävän kanssa.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Risteilyllä Turusta Tukholmaan – Virkistävä irtiotto pois arjesta


0

