Syntymäpäiväbrunssi ja kesäinen moctail
Palataan vielä tässä välissä minun syntymäpäiviini. Oli ihan super ihanaa viettää syntymäpäiviä rakkaiden ystävien ja kumppanini kesken. Leivon ehkä vielä kakun lapsia varten, sillä he haluavat varmasti vielä juhlistaa syntymäpäivääni. Eli siis syödä kakkua. 😀 Tämä aikuisten kesken vietetty juhla oli kuitenkin aivan ihana ja merkitsi minulle paljon.
Brunssi nyyttikesteinä
Kun päätin järjestää juhlat, mietin toimisiko nyyttikestit syntymäpäivinä. Ne helpottaisivat omaa taakkaani. Oli ihanaa, että ystäväni innostuivat tästä myös. En ollut itse suunnitellut tarjottavista, muuta kuin oman osani. Vieraista jokainen sai miettiä tuomisensa omien vahvuuksien mukaan, jolloin kenenkään ei tarvinnut stressata turhaan. Minä leivoin, koska se on vahvuuksiani. Leivoin pari suolaista piirakkaa ja britakakun. Poikaystäväni sekoitti meille alkoholittoman moctail boolin.

Brunssin koristelu
Koristelun suhteen minulla oli vaikka mitä suunnitelmia, mutta lopulta mentiin aika yksinkertaisella setillä. Ostin lähikaupasta kahden värisiä oksaneilikoita, vaaleanpunaisia ruusuja ja harsokukkaa. Kotona jaoin ne erilaisiin pikku maljakoihin. Leikkasin joukkoon myös parvekekukastani oksia. Kukka-asetelmista tuli todella kivat. Konfetti, jota lisäsin pöydille ja juomatarjottimelle, on lasten vappuilmapalloista talteen kerättyä. Toimi näinkin todella hyvin ja konfetti sai vielä hieman jatkoaikaa. Servetit ovat niin ikään jääneet jäljelle vappujuhlista. Kertakäyttöhaarukat ja veitset ovat puolestaan ostettu aikanaan esikoisen yksivuotissynttäreille. Ne ovat olleet todella kestäviä ja toimivia juhla-aterimia.

Seuraavaksi lista meidän tarjottavista. Kuten sanottu, jokainen sai tuoda tarjottavia omien vahvuuksiensa mukaan ja me saatiin kokoon todella hyvät tarjoilut. Kaikkea oli riittävästi ja kaikki oli todella hyvää. Vieraat olivat myös innoissaan siitä, että vietin syntymäpäivääni brunssin merkeissä. Ehkä me jatketaan tällä linjalla myös ensi vuonna.
Brunssitarjoilut
- Britakakku
- Suolaiset piirakat (tonnikala & kasvis)
- Pesto-juusto croisantit
- Ruokaisa salaatti
- Hedelmätarjotin
- Kirsikat ja mansikat
- Omenapiirakka vaniljakastikkeella
- Moctail booli

Poikaystäväni toimi juomamestarina ja kehitteli meille kesäisen moctail boolin pyynnöstäni. Jaan nyt tämän herkullisen juoman ohjeen myös teille. Juoman tekijä vinkkasi, että tästä voi myös tuunata holillisen lisäämällä sekaan giniä.
Juoma oli todella hyvää. Juuri sellainen marjainen ja kesäinen, kuin olin pyytänytkin. Suosittelen kokeilemaan.
Marjainen moctail
Mustikkasiirappi
1 2/2 dl hienoa sokeria
2 1/2 dl vettä
2 1/2 dl mustikoita
Moctail booli
1 1/2 dl mustikkasiirappia
1 l mansikkamehua
1/2 l Spritea
1 l vichyä
2 sitruunan mehu
Sitruksia, mansikoita, sitruunamelissaa.
Mustikkasiirapin teko
- Mittaa kattilaan sokeri ja vesi. Keitä niin kauan, että sokeri on liuennut veteen.
- Lisää joukkoon mustikat ja anna kiehua niin, että marjat pehmenevät.
- Siivilöi siirappi puhtaaseen pulloon tai astiaan.
- Anna jäähtyä ja käytä lisänä juomiin.
Booli
- Pilko sitrukset ja mansikat. Revi sitruunamelissasta lehtiä irti. Laita kaikki astiaan, johon aiot juoman tehdä.
- Sekoita nesteet. Määrät ovat suuntaa antavia ja koska kyse on juomasta, esimerkiksi siirappia ja vichyä voi säätää oman maun mukaan.
- Lisää jääpaloja, jotta juoma pysyy kylmänä.

Tähän loppuun kuvat, vielä mun juhlapäivän asuista. Mekossa vietin brunssia ja vaihdoin iltapäivällä vaatteita sillä lähdimme parhaan ystäväni kanssa lasillisille, kun meillä sattui kerrankin olemaan molemmilla lapsivapaa. Sain mekosta paljon kyselyitä ja se on H&M:ltä, kuten lähes kaikki mekoistani.

Oli aivan ihanaa juhlia syntymäpäiviä. <3 Ensi vuonna uudestaan.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
33 vuotta!
Täytän tänään 33 vuotta! Muistan miten omissa rippijuhlissani laskin aikanaan sen, että kun silloinen taaperoiässä oleva veljeni pääsee ripille olen itse 30-vuotias. Siinä keskellä teini-ikää ajattelin vain, että olen kamalan vanha silloin. Nyt tämä samainen taaperoveli meni armeijaan ja en minä koe olevani niin kamalan vanha. Jos totta puhutaan, niin loppujen lopuksi tässä tuntuu suhta samalta, kuin silloin 26-vuotiaana. Paitsi, että parikymppisenä sitä tuli päiviteltyä sitä, kun on niin vanha ja kamalaa, kun se kolmekymmentä lähestyy niin kovaa vauhtia. Nyt kolemkymppisenä olen todella tyytyväinen niin omaan ikääni, kuin elämäntilanteeseeni.

Mekko / H&M
Kengät / ZADAA secondhand
Korvakorut / SMILING DESIGN
Kukkakimppu / SITOMO

Koen, että mulla on vielä todella paljon koettavaa, nähtävää ja saavutettavaa, näin reilu kolmekymppisenä. Mutta olen myös saavuttanut tähän mennessä uskomattoman määrän asioita. Samaan aikaan olen selvinnyt sellaisista jutuista, jota moni ei osaa edes kuvitellakaan. Olen selvinnyt vaikeasta, vuosia kestäneestä masennuksesta. Vaikka välillä näytti todella synkältä. Olen selvinnyt useammasta toksisesta ihmissuhteesta, väkivallasta ja vainoamisesta. Olen onnistunut rakentamaan itselleni hyvän elämän. Lisäksi olen saanut kaksi uskomattoman upeaa lasta, joista saan olla ylpeä ihan joka päivä. <3

Viime yönä hihkaisin poikatstävälle, kun kello tuli 0:00; ”It’s my birhtday.” Kun hän oli toipunut yllättävästä kiljahduksestani, niin hän otti mut halaukseen ja toivotti hyvää syntymäpäivää. Tuntuu edelleen ihan uskomattomalta, että olen löytänyt rinnalleni niin välittävän ja hyvän kumppanin, kun mitä olen löytänyt poikaystävästäni. Saan rakastaa häntä joka päivä enemmän ja meillä on todella hyvä keskusteluyhteys. Saan olla kiitollinen hänestä ihan joka päivä.

Tästä on todella hyvä jatkaa eteen päin ja katsoa, mitä tulevat vuodet tuovat tullessaan. Huomenna vietämme syntymäpäiviäni brunssin merkeissä täällä minun luonani. Enkä malta odottaa sitä. Olen viimeksi saanut kunnolla juhlia syntymäoäiviäni kahdeksan vuotta sitten, joten todella odotan huomista, kun saan paikalle rakkaita ystäviäni.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Juhla-asu: Peplum-paita ja suorat housut
Vaaleanpunaiset 6-vuotis synttärit



0