Tällä kertaa postaus siitä kaksiomme harvemmin esillä olevasta huoneesta. 

Viimeisemmän tauluprojektin sivuvaikutuksena sain sisustushepulit. Joka johti siihen, että päädyin säätämään makuuhuoneemme järjestystä. Olen kaivannut koko tämän ajan, kun pinnasänky on ollut minun puolellani sänkyä, jonkinlaista yöpöytää tai tasoa vain itseäni varten. Yöpöytää puolelleni ei vieläkään mahdu, mutta makuuhuoneen lipasto ajaa saman asian. 

Taulukollaasia lukuun ottamatta, emme hankkineet mitään uutta makuuhuoneeseen, vain järjestelimme huonekalut uusiksi ja jo sen myötä muutos on ollut todella iso. Kolmevuotias on innoissaan, kun he saavat siskon kanssa nukkua vierekkäin. Hänen mielestään he nimittäin nukkuvat vierekkäin, vaikka välissä onkin lipasto. Järjestys on myös käytännöllisempi. Kun pinnasänky on lähellä ovea, on ollut helpompaa kantaa syliin nukutettu taapero omaan sänkyynsä, kun ei tarvitse puikkelehtia koko huoneen läpi. 

Vaatetelineeni siirtyi sängyn päädystä minun puolelleni. Pidän valtavasti avonaisesta telineestäni, mutta viime aikoina olen alkanut miettiä, pitäisikö sen olla vähän pienempi. Mielessä pyörii Hayn Loop stand, ihana, yksinkertainen vaateteline. Toistaiseksi pysytellään kuitenkin tässä. 

Jos makuuhuoneeseen pitäisi vielä jotain saada, niin kunnollinen matto. Sellainen pörröinen, vaalea nukkamatto houkuttelee valtavasti. Mutta en tiedä pitäisikö sängyn molemmin puolin hankkia kaksi pienempää mattoa, vai yksi iso tuohon päädyn puolelle. 

Alan hiljalleen ymmärtämään mattokriisiä, josta Noora ja Laura ovat puhuneet. Olohuoneen maton hankinta ei ole edennyt mihinkään. Sen sijaan olen yrittänyt saada kriisin hallintaan yrittämällä estää nykyistä kulumasta puhki. Heikoin tuloksin. Viikonloppuna se sitten petti ja nyt matossa on reikä. Uuden maton ostaminen on siis edessä vielä tämän kesän aikana. Yritän elätellä toiveita, että kesäaleista löytyisi joku kiva. En ole vain päättänyt millaisen haluan. Todennäköisesti vielä vaaleamman ja pelkistetymmän, mitä nykyinen mattomme on. 

Kerroin eilen, että haluaisin tuoda enemmän meidän arkea blogiini ja ajattelin, että tästä on hyvä aloittaa. Useampi bloggaaja on ehtinyt jo kertomaan, miten kotityöt jakautuvat heidän perheissään. Ajattelin että olisi hauskaa kertoa myös meidän kotitöiden jaosta. Viimeisen vuoden aikana asiat ovat nimittäin muuttuneet. Noin vuosi sitten kirjoitin postauksen Kotirouvan tunnustukset, jossa avasin hieman silloisia järjestelyitä.

Ollessani äitiyslomalla kotityöt olivat 95% minun vastuullani. Minusta oli täysin loogista, koska minä olen päivät valmiiksi kotona lapsen kanssa, hoitaisin siinä samalla myös kodin ylläpidon mahdollisimman pitkälle itse. Nykyään meillä on töitä, joita molemmat tekevät, mutta myös muutamia sellaisia hommia, jotka ovat vain ja ainoastaan toisen vastuulla.

Aloitan siitä ilmiselvimmästä jutusta, eli tiskikoneen täytöstä (ja tyhjentämisestä). Tämä seikka ei ole muuttunut kuluneen vuoden aikana mihinkään. Olen kertonut, että mieheni on antanut kaikella rakkaudella minulle lempinimen Tiskikonenatsi. Eikä hellittelynimi ole ihan tuulesta temmattu. Minulla on tarkka systeemi tiskikoneen täyttämiseen ja usein täytän sen muiden perässä uudestaan, koska saan koneeseen mahtumaan noin 2/3 enemmän kuin esimerkiksi parempi puoliskoni. Joskus mäkätin siitä ja yritin saada väännettyä rautalangasta systeemiäni, mutta nyt olen todennut pääseväni helpoimmalla, kun täytän sen hiljaa uudestaan. Joskus, laiskoina päivinä, saatan antaa olla, mutta hyvin harvoin. En voi hyväksyä vajaasti täytettyä konetta jos tiskipöydällä on edelleen likaista tiskiä.

Mieheni on kuitenkin todella hyvä siivoamaan keittiön työtasot ja hellan. Ilmeisesti hän jaksaa hinkata niitä minua suuremmalla hartaudella. Tästä syystä saatan olla entistä hutilompi, jos tiedän miehen olevan illalla kotona ja hoitavan homman kuitenkin puolestani.

Imurointi on enimmäkseen minun heiniäni. Meillä imuroidaan noin kerran päivässä, vähintään joka toinen päivä. Lapsiperheessä kun ei voi olla imuroimatta. Ulkoa tulee kuraa, hiekkaa tai pölyä ja pöydän alle päätyy ruokaa ja murusia. Voitte vain kuvitella, kuinka paha tilanne oli, kun olimme kuukauden päivät ilman imuria. Tästä syystä mieheni imuroi myös usein, koska tätä hommaa ei oikeastaan voi jättää hoitamatta.

Minä en kuitenkaan pese lattioita. En osaa antaa tähän mitään selkeää syytä, minä en vain moppaa. Lattioiden pesussa ei ole mitään ällöttävää ja tykkäänkin yleensä mäntysuovan tuoksusta, mutta en vain saa sitä aikaiseksi. Tämä on siis sataprosenttisesti mieheni heiniä. Tämä on sellainen homma, josta välillä kinaamme, kun isännän mielestä voisin mopata useammin kuin kerran vuodessa.

Pyykkihuolto on minun vastuullani noin 85%. Minulla on tähänkin piiruntarkka systeemi. Pesen pyykit kerran viikossa pesulassa. Varaan pitkän vuoron ja pesen päivän aikana tummat, vaaleat ja kuudenkympin pyykin. Olen mitoittanut tyttöjen vaatekaapitkin niin, että vaatteet riittävät viikoksi. Mieheni pesee pyykkiä silloin tällöin, mutta jättää viikkaamisen aina minulle. Olen itse asiassa neuvotellut itselleni vapautuksen roskien viemisestä juuri sillä lupauksella, että hoidan aina pyykkien viikkauksen. Miestä ei haittaa viedä roskia, kun minä en puhtaasti pidä siitä. Sen sijaan mies ei pidä pyykkien viikkaamisesta. Joten näissä neuvotteluissa on saatu aikaiseksi molempia miellyttävä lopputulos.

Ikkunoiden peseminen on miehen heiniä. Hän pystyy pituutensa puolesta tekemään sen ilman tikkaita, joten se on jäänyt hänen kontolleen. Samoin hän hoitaa kaiken parvekkeeseen liittyvän, kuten parvekkeen pesun ja lumityöt. (Kun parveke on 30 neliötä ja kattamaton, niin siellä on lumitöitä). Ilmeisesti tämä osa kotitöistä toimii hänelle samalla sellaisena mielen tyhjennyksenä ja meditaationa ja hän hoitaa homman mielellään yksin.

Kokkaaminen on jakautunut viimeisen vuoden aikana yhä tasaisemmin meidän kummankin hommaksi. Minä teen sitä edelleen hieman enemmän, mutta myös mieheni kokkaa. Kaiken lisäksi hän on vielä hyvä siinä, vaikka tuotokset harvoin ovat mitään laihduttajan unelmia. Päin vastoin, painonvartija saattaisi pyörtyä, jos näkisi mitä mieheni ruokiin pistää.

Minä organisoin ja mietin kaupassa käynnit. Mietin ruokalistaa ja ostoksia, mutta mieheni on se joka käy useammin kaupassa. Tämä siksi, koska meillä ei ole yhteistä tiliä ja minä hoidan ison osan asumiskustannuksista, jolloin mieheni hoitaa kaupassa käynnit.

Sitten se pahamaineinen metatyö. Minä pidän meidän perheen kalenterin kasassa ja sovitan aikataulut. Informoin miestä tulevista jutuista, milloin hän hakee lapset ja milloin vie. Huolehdin jumppakamppeet, hoitoreput, synttärilahjat, vaput, joulut, neuvolat yms. Tein huvikseni Kirkon & Kaupungin metatyötestin ja sain tulokseksi Metatyöpäällikkö. Tulos ei ole kovin kaukana totuudesta.

Kuten näkyy, meillä hoidetaan hommat aika lailla yhdessä. Aika harva työ on pelkästään toisen vastuulla. Niille jotka ovat, löytyy yleensä joku syy. Toistaiseksi kummallakaan ei ole ollut valittamista tästä järjestelystä, mutta tiedän tämän muuttuvan varmasti elämäntilanteiden myötä.