Ihmiset joilla ei ole lapsia, mutta on paljon mielipiteitä
Lasten kasvattaminen on jotain, mikä on todella haastavaa ja hermoja raastavaa. Mutta myös jotain todella palkitsevaa, kun lapsi yllättäen näyttää ettei kaikki ole mennyt toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kasvattaminen on jotain, josta jokaisella on oma mielipiteensä. Tapoja kasvattaa lasta on juuri niin monenlaisia, kuin on vanhempiakin. Ja yleensä niitä vahvoja kasvatusmielipiteitä on nimenomaan niillä, joilla ei ole lapsia.
Olen itse ollut myös tämä ihminen. Mutta sen jälkeen kun sain omat lapseni, totesin etten neuvo enää ikinä ketään, vaan pidän leipäläpeni kiinni. Koska ensinnäkin ihmiset, joilla ei ole lapsia, eivät oikeasti tiedä millaista on olla vastuussa ja oikeasti kasvattaa sitä lasta. Maailmassa ei ole olemassa sellaista simulaatiota, joka oikeasti antaisi kenellekään lapsettomalle oikeuksia ja tietotaitoa kommentoida kenenkään vanhemmuutta ja lasten kasvatusta. Piste.

Pyytämättä annettu neuvo on oikeasti moite
Esimerkkinä minä, silloin kun olin lapseton, neuvoin hyvin auliisti vauvan saanutta ystävääni siitä, että kyllä se lapsi pitäisi nukuttaa sinne omaan sänkyyn. Minulla ei ollut mitään meriittejä kommentoida näin. Varsinkin kun molemmat tyttöni ovat nukkuneet minun vieressäni perhepedissä. Nuorempi nukkuu edelleen joitain öitä vieressäni. Koska kun sen oman lapsen saa syliinsä, niin siitä eteenpäin ne kaikki kasvatusperiaatteet, joita olet miettinyt ennen synnytystä, lentävät suoraan romukoppaan. Sen jälkeen alat luovimaan elämää ja kasvatusta sen oman lapsen mukaan. Koska lapset ja myös pienet vauvat ovat yksilöitä ja kasvatus ei voi olla samanlaista molempien kohdalla.
Esimerkiksi minä ja paras ystäväni. Minun vauvani ovat kumpikin hyviä nukkujia, toinen vielä parempi. Kun taas ystäväni vauva herää monta kertaa yössä milloin mistäkin syystä. Minulla ei ole minkäänlaista kokemusta siitä, millaista vauvavuotta ystäväni elää. Toisekseen ystäväni on erilainen nukkuja kuin minä. Minä nukun käytännössä missä vain ja milloin vain. Nukahdin aina itse heti sen jälkeen kun vauva nukahti yöllä uudestaan ja sain oikeasti nukuttua. Kaikki eivät ole samanlaisia.
Joten summa summaarum, kukaan muu kuin oikea kasvattamisen ammattilainen työtilanteessa, ei ole pätevät tai oikeutettu arvostelemaan tai kommentoimaan kenenkään vanhemmuutta. Se, jos lapsi heittää uhmaspagetit keskelle kaupan lattiaa ei ole huonoa vanhemmuutta. Sitä kutsutaan tahtoiäksi.
Ja tästä päästään internettiin ja sosiaaliseen mediaan, koska täällä jos missä on mahdollista saada niitä pyytämättömiä neuvoja. Onneksi iso osa jo tietää, että pyytämättä annettu neuvo on oikeasti moite ja niin ei pidä tehdä. Siitä huolimatta, aina kun kirjoitan vanhemmuudesta täällä blogissa, niin joku tulee kertomaan oman mielipiteensä siitä miten olen toiminut väärin. Nykyään en itse edes välitä, koska kukaan ei tiedä meidän perheen raivo rehellistä tilannetta. Sen lisäki mun tytöistä on kasvanut uskomattoman ihania, taitavia, empaattisia ja hyvätapaisia tyttöjä. Välillä hekin perseilevät, mutta se kuuluu myös heidän kasvuun ja kehitykseensä. Ja ihan varmasti he tulevat tekemään vääriä valintoja, jo ihan sillä perusteella miten aivot toimivat kehittyessään, mutta minä olen kuitenkin toiminut oikein.

Lasten kasvatus
Toivon erityisesti, että varsinkaan yksikään äiti ei arvostelisi toista äitiä, koska lopujen lopuksi me olemme samalla puolella. Meistä jokainen yrittää pitää hengissä pikku ihmistä joka harvoin osaa kertoa mikä ahdistaa. Lisäksi lasten kasvatus on siinä mielessä kiittämätöntä puuhaa, että ainakaan ne meidän kasvatettavat eivät sitä arvosta. Meilläkin puhutaan tällä hetkellä lähinnä ”tyhmästä äidistä”.
Joten äidit, älkää lisätkö muisen äitien paineita olemalla ikäviä. Niitä paineita on jo entuudestaan niin paljon, että siitä ahdistuu. Pidetään äidit siis yhtä, eikä paineita toista alas.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals
LUE MYÖS
Seurustelen, mutta olen yhä sinkkuäiti
Väriä keittiöön Vallilan Magnolialla
Kevät tulee ja niin tulee myös kevään pesänrakennusvietti tai sisustusbuumi. Minulla ainakin erityisesti keväisin iskee tarve laittaa kotia entistä viihtyisämmäksi. Tänä keväänä olen innostunut värien käytöstä. Sisustukseni väripaletti on ollut jo vuosia melko neutraali ja sellaisena se varmasti pääsääntöisesti pysyy. Olen aina ihaillut muiden rohkeaa värien käyttöä, vaikka itse kaipaankin rauhallisempaa palettia.
Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin uskaltanut käyttää värejä sisustuksessa harkitusti. Joulukautena käytin havunvihreää ja nyt olohuoneessa on vaalean turkoosit sohvatyynyt. Jos käytän värejä, käytän niitä yleensä tekstiileissä, koska ne voi aina vaihtaa.

Tänä keväänä aloin myös haaveilla väripilkusta keittiöön. Mietin uskallanko tilata printtikuvioisen verhon keittiöön. Aloin tutkailla verhojen valikoimaa ja bongasin sieltä Vallilan Magnolia-nimisen verhon. Pidin siitä, miten paljon verhossa on myös valkoista. Ja ei varmasti ketään ei yllätä se, että pääsyin valitsemaan kukkakuvioisen verhon.

Meidän keittiöön riitti täydellisesti vain yksi verho. Sen mitat ovat 140 x 240 cm, mikä on täydellinen koko tähän meidän keittiöön. Verho peittää kokonaan tuon meidän pienen ikkunan, jos niin haluaa.
Myönnän, että verho vaati aluksi pientä totuttelua, koska olen niin pitkään sisustanut todella neutraalisti. Nyt on kuitenkin totuttu ja olen todella tyytyväinen tähän valintaan. Muuta näin voimakasta printtiä meille tuskin tulee, mutta tämä on todella kiva piristysruiske muuten rauhalliseen sisustukseen. Koska tässä on niin paljon valkoista rauhoittamassa yleisilmettä, kuvio ei tunnu liialta vaan pikemminkin raikkaalta.

Materiaali on aika rouheaa, läpikuultavaa materiaalia ja tuo mieleen vähän pellavan. Mutta verho on kuitenkin polyesteria. Kyseinen verho on Vallilan vuoden takaista SS21-mallistoa, eli tämä on todennäköisesti viimeisiä hetkiä kun kyseistä verhoa saa. Minäkin löysin sen alennusmyynnistä.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals
LUE MYÖS
Katkeran kodinhoitajan tilitykset eli kuinka päätin hankkia robotti-imurin
Lastenhuoneen muutos ja jatkettava lastensänky Ikealta


2