Hae
Big mamas home

Viikon parhaat 30/20

Viikon paras omaan hyvinvointiin liittyvä päätös

Olen seurannut askelmääriäni jo pidemmän aikaa. Nyt kuitenkin päätin, että pyrin saamaan päivittäin täyteen sen 10 000 askelta. Tiedän, että loman jälkeen tuo askeltavoite täyttyy helpommin, joten todennäköisesti nostan sitä töiden alkaessa. Mutta näin aluksi pidän huolen, että 10 000 askelta täytttyy. Te tiedätte, että uskon sellaisiin pieniin pysyviin muutoksiin ennemmin kuin superdietteihin. Ruokavalioni on muuttunut suuresti kuluneen vuoden aikana ja nyt tuntuu tarpeelliselta ottaa seuraava askel parempien elintapojen tiellä.

 

Big mamas home by Jenni S. Viikon parhaat 30/20

Viikon paras kirppislöytö

On mielettömän ihanat kesäkengät, jotka löytyivät totta kai second handina Zadaalta. Löysin tällä kertaa Anna Field merkin loaferit, joissa on ihana boheemi yksityiskohta.

 

Big mamas home by Jenni S. Viikon parhaat 30/20

Viikon paras päivällinen

Nautittiin tällä kertaa meren rannalla. Pakattiin minien kanssa retkireput ja lähdettiin syömään ruoka meren rantaan, kallioiden juureen. Tytöt jaksoivat todella hyvin. Myös pienempi, jolle tämä oli ensimmäinen pidempi retki ilman rattaita. Pari kertaa kannoin häntä reppuselässä, kun toisesta tuntui ettei jaksa. Tämä kesä on ollut todella kiva, kun olen ollut keskenään tyttöjen kanssa. Me ollaan tehty paljon kaikkea pientä sponttaania. Me ollaan loistava tiimi ja tyttöjen kanssa on niin kiva tehdä ja touhuta.

 

Big mamas home by Jenni S. Viikon parhaat 30/20

Viikon paras kivijalkamyymälä

Tämä oli Helsingin keskustassa Moomin Shop. Meidän piti kurkata sisään vain näyteikkunasta, mutta mitä minit ensin, sitä äiti perässä. Siis kun pienet viilettivät jo sisälle, minä en voinut muuta kuin seurata. Ja liike oli aivan ihana. Tosi kivasti sisustettu ja viimeistelty. Melkein toivoin, että sen yhteydessä olisi ollut vaikka pieni kahvila. Kannattaa käydä vilkaisemassa, jos liikutte huudeilla. Liike sijaitsee Lasipalatsirakennuksessa, Foorumia vastapäätä.

 

Big mamas home by Jenni S. Viikon parhaat 30/20

Viikon paras sarja

Tämä löytyy Netflixistä ja on nimeltään Cursed. Sarja esitellään Netflixissä sanoin; “Ennen kuningas Arthuria Voiman miekka valitsi kuningattaren.” Pidän valtavasti kuningas Arthurin legendasta, joten olin myyty jo näistä sanoista. Sarja on ihan rehellinen fantasiasarja, joten se ei ole tietenkään kaikkia varten, mutta uppoaa tällaiseen fantasianörttiin. Heh. Pääosassa Nimueta esittää ihastuttava Katherina Langford, josta pidin jo 13 syytä miksi-sarjassa.

 

Big mamas home by Jenni S. Viikon parhaat 30/20

Viikon paras asukokonaisuus

Tämä löyty tällä viikolla meidän neljävuotiaalta. Etenkin esikoistyttäreni on osoittanut jo pitkään selkeää mielenkiintoa omaan pukeutumiseensa ja on välillä todella tarkka omasta pukeutumisestaan. Siksi meillä on tästä asiasta välillä melkoisia väitteilyitä. Tällä kertaa mini stailasi itsensä kuitenkin todella kivasti. Tällä kertaa vähemmän, on enemmän ei todellakaan pätenyt, vaan enemmän, oli todellakin enemmän. Kukkamekko ja kukkakuosinen bomber toimivat nimittäin hämmästyttävän hyvin yhteen. Vai mitä mieltä olette?

 

 

Sisustusprojekteja

Koti on viimeisen puolen vuoden ajan ollut vähän taka-alalla. Sisustus ei ole ollut ensimmäisenä mielessä, kun elämää on myllertänyt muut todella isot asiat. Tällä välin kodin merkitys on kuitenkin korostunut entisestään. Koti tuntuu entistä enemmän turvasatamalta ja lepopaikalta tässä elämäntilanteessa. Näiden seinien sisäpuolella voi rentoutua ja rauhoittua, unohtaa hetkeksi stressin ja uppoutua hyvään sarjaan. Kun sitä katselee murhamysteeriä oman sohvan nurkassa, elämän murheet tuntuvat helpommilta kestää.

Big mamas home by Jenni S. Sisustusprojekteja

Big mamas home by Jenni S. Sisustusprojekteja

Nyt, näin lomalla, kun päässä riittää tilaa muullekin, huomaan sisustusinspiraation tekevän tuloaan. Osittain siksi, että kotona on ainakin yksi, iso puutos näin eron jälkeen. Allekirjoittanut nukkuu nimittäin edelleen sohvalla ja uusi sänky on hankintalistan kärkipäässä.

Yksi, mistä huomasin selkeästi sisustusinspiraation tekevän tuloaan oli se, että perustin uuden, pelkästään sisustukseen keskittyneen Instagramtilin @bmhinterior. Blogin oma tili on kasvanut selkeästi enemmän lifestyletiliksi, jolloin sisustusjutut ovat jääneet taka-alalle. Tuntui siltä, että kaipasin jotain kanavaa, joka on pyhitetty pelkästään sisustamiselle. Pelkän sisustustilin ylläpitäminen on todella hauskaa ja antoisaa.

Seuraavaksi kuitenkin niitä kodin ikuisuusprojekteja.

Big mamas home by Jenni S. Sisustusprojekteja

Big mamas home by Jenni S. Sisustusprojekteja

Sänky & yöpöytä

Eron jälkeen oikeastaan ainoa iso hankinta, joka minulle jäi, oli uuden sängyn hankkiminen. Se ei ole kuitenkaan juurikaan edennyt, kuten sanottu, nukun edelleen sohvalla. Mikä ei ole varsinaisesti haitannut. Saan nimittäin hieman omaa rauhaa, kun oma makuupaikkani on erillään tyttöjen makuuhuoneesta. Se oma sänky on kuitenkin hankintalistalla. Juuri nyt en vain tiedä minkä tyylistä toivoisin. Haluanko jenkkisängyn, erillisen sängynrungon ja patjat, vai mitä oikeastaan kaipaisin. Koska asialla ei ole varsinainen hengenhätä, mietin rauhassa ja tutkin tarjontaa. Samoin kaipaisin itselleni kunnollista yöpöytää. Mielessä on yksi tietty pöytä, mutta pohdin, onko tässä tilanteessa järkevää laittaa rahaa design huonekaluun.

Kokovartalopeili

Haaveilen kunnollisesta kokovartalopeilistä itselleni. Haluaisin, että minulla on peili, josta näen itseni kerralla. En vain ole löytänyt mitään tyylilleni sopivaa tai sellaista, johon olisin ihastunut. Tämä ei kuitenkaan ole kiireellisyyslistan kärjessä.

Big mamas home by Jenni S. Sisustusprojekteja

Big mamas home by Jenni S. Sisustusprojekteja

Eteisen pikkupöytä/vaunu/laatikosto

Eteisessä on vanha vaalea laatikosto, joka on toiminut erinäisen sekalaisen tavaran säilytyspaikkana. Sen lisäksi, että laatikosto pitäisi käydä läpi ja järjestää, haluaisin päivittää sen. En vain vielä tiedä olisiko seuraaja kaappi, laatikosto, pieni vaunu vai jotain muuta.

Kenkäkaappi/kenkäsäilytys

Meidän kenkäsäilytys on tällä hetkellä todella alkeellista. Kaikille kengille ei todellakaan ole omaa paikkaansa ja eteinen yleensä suorastaan hukkuu kenkiin ja aina meillä on parit hukassa. Haluaisin miettiä eteiseen järkevän, sisustajan silmää miellyttävän kenkiensäilytysjärjestelmän.

Big mamas home by Jenni S. Sisustusprojekteja

Valaisimet

Tämän asunnon valaisinpolitiikka on ollut jo vuosia retuperällä. Yksikään kattovalaisin ei ole minun valitsemani, eivätkä tyylisiäni, joten nämä minä todella haluaisin päivittää ajantasalle. Tässä ajattelin edetä valaisin kerrallaan ja miettiä millaisia ratkaisuja haluaisin meille. Valaisimet ovat intohimoni. Olen todellinen lamppumuija, joten tämä ei ole todellakaan mikään pikku juttu ja mikä tahansa kattovalaisin ei käy. Saas nähdä mitä tästä vielä tulee.

Ruokapöydän tuolit

Meidän ruokapöydän tuolit ovat olleet päivityslistalla jo hetken aikaa. Mielessäni on ehkä noin kymmenen potetiaalista vaihtoehtoa ja yritän miettiä mikä niistä olisi paras mahdollinen. Ilmoittelen, kun keksin.