Tervesiä täältä sohvan kulmasta torkkupeiton alta. Kuopus on parhaillaan päiväunilla ja esikoisella on omat puuhansa. Meillä on ollut kaikin puolin rento ja rauhallinen suununtaiaamu. On katsottu lastenohjelmia ja syöty aamupalaa. Olin vielä eilen töissä tekemässä aamuvuoroa. Minulla on ollut paljon viikonlopputöitä viime aikoina. Nyt kuitenkin helpottaa hieman. Toki viikonloppuvuoroista saa hyvät lisät, mutta on minusta kivaa olla myös kotona. 

Kotona piristää juuri nyt arvontapalkintona the Floral Societylta saatu kimppu. Päätin, että alan silloin tällöin tilaamaan kukkia kotiin ko yritykseltä. Yhdessä paketissa tulee reilusti tuoreita kukkia ja tätä ruuhkavuosielämää helpottaa suunnattomasti, kun ne tuodaan kotiovelle. 

Little B:lle nousi viime yönä kova kuume ja hän nukkui vieressämme suurimman osan yöstä. Aamulla kuume oli laskenut, mutta päivälle suunniteltu Hop Lopin reissu pitää siirtää toiselle viikonlopulle. 

Isoimman yllätyksen tarjoili kuitenkin esikoisemme. Jännitin hieman hänelle kertomista. Odotin pieniä raivareita, mutta 3-vuotias oli hyvin zen saatuaan tiedon. Hän tietää ettei kipeänä saa mennä hoitoon tai Hop Lopiin muita tartuttamaan ja totesi reippaasti: ”Sitten pitää mennä joku toinen kerta.” Olin pakahtua ylpeydestä, kun pikkuisemme osasi käsitellä tämän asian niin hyvin. 

Sovittiin, että haetaan kaupasta munia ja vaniljakastiketta ja tehdään pannukakku, kun ei päästä Hop Lopiin. 

Olen viimeaikoina tuskastellut ajanhallintani kanssa. Nyt, kun olen äitiysloman jälkeen palannut takaisin vuorotyöhön, olen havahtunut krooniseen ajan puutteeseen. Suurelta osin tämä heijastuu suoraan blogiin, koska niin moni muu asia menee sen tekemisen edelle, enkä ole valmis ottamaan siihen vaadittavaa aikaa esimerkiksi yöunistani. Rakastan nukkumista, joten tämä ei tule kuuloonkaan. Haluaisin silti kirjoittaa hyvää ja laadukasta blogia. 

Olen nyt useamman viikon miettinyt, mitä minun pitäisi tehdä. 

Mielessä on pari kertaa käynyt ajatus blogin lopettamisesta ja siirtymisestä kokonaan instabloggaamiseen, mutta se ei tuntunut omalla kohdallani tarpeeksi hyvältä vaihtoehdolta. Rakastan kirjoittamista ja tämän perhearjen kesekellä blogi on terapiaa myös minulle. Eli blogin lopettaminenkaan ei ole vaihtoehto. 

Pitkän pohdinnan jälkeen olen omaksi harmikseni todennut, ettei minulla ole aikaa toetuttaa joka kuukausi uutta teemaa ja siihen kuuluvia postauksia, kuten haluaisin. Kun keskityn teemapostauksiin, kaikki muu jää roikkumaan. Minulla on koneella esimerkiksi kahdet asukuvat, sohvapöydän esittely ja juttu lasten perhepäivähoidosta, jotka ovat vain siirtyneet ja siirtyneet. Olen tämän stressin vuoksi kokenut myös tyhjän paperin kammoa, mikä ahdistaa entisestään ja näin oravanpyörä on valmis. Joten, vaikka tämä harmittaa itseäni aivan valtavasti, minun on pakko palata takaisin perusasioihin. Olisi ollut hienoa toteuttaa koko vuosi teemoittain, mutta minun on pakko ottaa huomioon omat resurssini. 

Jatkan blogini kirjoittamista työn ja perheen sanelemalla tahdilla. Yritän tietysti keksiä teitä kiinnostavaa lukemista, vaikka hieman hölläänkin. Päivä meidän kanssa-postaus oli todella suosittu. Kiitos palautteesta, jota olen teiltä saanut. Ajattelin, että voisin yrittää toteuttaa sellaisen noin kerran kuussa. On muutenkin kivaa saada teiltä palautetta, joten antakaa sitä ihmeessä lisää. Pyrin aina vastaamaan teidän kaikkiin kommentteihin, mutta välillä vastaaminen saattaa tulla viiveellä. 

Tämän postauksen kirjoittaminen ja ajanpuutteen myöntäminen tuntuu helpottavalta. Olen pitkään ajatellut, että kyllä minä ehdin. Tuntuu huojentavalta myöntää, etten välttämättä ehdikkään. Uskon tämän olevan myös hyvä juttu. Kokeilin jotain uutta, mutta tiedän nyt mihin kannattaa keskittyä. Kuten sanoin, minulla on paljon postauksia rästissä, joiden kirjoittamista olen odottanut. Joten lukeminen ei varmasti tule loppumaan. Ensin yritän kuitenkin selvitä tästä mokomasta flunssasta, joka iski minuun täysin puun takaa.