Hae
Big mamas home
Kaupallinen yhteistyö

Kolme yötä jouluun

Kaupallinen yhteistyö: Smiling Design

Jouluun on enää kolme yötä! Ihan uskomatonta, miten nopeasti tämä aika taas meni. Vastahan me pystytettiin tuohon olohuoneen nurkkaan meidän kaunis kuusi. Ihan vastahan minä avasin miehen tekemän joulukalenterin ensimmäisen luukun. Tuo kalenteri on muuten maailman ihanin lahja. En ole oikeasti saanut koskaan yhtä ihanaa ja huolella mietittyä lahjaa. Olen aivan häkeltynyt.

Me saatiin myös viimein meidän joulu menu valmiiksi! Tämä oli pienen työn ja tuskan takana, kun ei yhtään tiedetty mitä tehtäisiin. 😀 Palaan tähän vielä omassa postaukseensa ennen aattoa.

 

Takki / H&M

Neule / H&M

Farkut / H&M

Käsilaukku / Second hand

Pipo / Itse tehty

Kengät / Vagabond second hand

Korvakorut / Smiling design saatu*

 

En kyllä malttaisi odottaa jouluaattoa. Puoliso on kotona kolme päivää, mikä on ihanaa. Tällä hetkellä tuntuu, että hän on aina töissä. Enpä olisi vielä vuosi sitten, kun vielä pidin kiinni omista vapaailloista, että ikävöin häntä jatkuvasti. Ajattelin sinkkuaikana, että miten ihmeessä voin asua jonkun kanssa. Ollaan kyllä hitsauduttu tehokkaasti yhteen tässä ajassa. Nykyään odotan oikein yhteistä aikaa miehen kanssa.

Tuo neule on viime vuonna ostettu ja H&M:än Mama mallistoa. Menee ihan loistavasti nytkin, vaikka en ole raskaana. Se on päällä lämmin ja edelleen aika kiva. Olen aina iloinen, kun olen pystynyt hankkimaan itselleni pitkäikäisiä vaatteita. Pipon olen tehnyt itse vuosi sitten, kun innostuin taas neulomisesta. Tämä on jotain, mikä menee minulla ehdottomasti kausissa. Viime syksynä oli neulontakausi.

Nämä Smiling Designiltä saadut korvakorut ovat olleet viime viikkoina yhdet lemppareista. Ne on pienet, kevyet, niistä vauva ei saa kiinni liian hyvin ja ne ovat super kauniit. Näitä oli useammassa eri värissä. Nämä ovat myös jotenkin todella klassiset neutraaleine väreineen ja helmineen. Mallin nimi on Sofie ja vilkaisin, että niitä on saatavilla verkkokaupassa. Jos tykästyit niin kannattaa ehdottomasti käydä ostamassa omat pois.

Odotatko sinä jo joulua?

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

TILAA UUTISKIRJE!

LUE MYÖS

Glögimoctail jouluun

Niiden pienten hetkien tärkeys

Juustokakku-joulutorttu

Pikkujoulu

Ensimmäinen kosmetiikkajoulukalenterini

Jännityspäänsärkyä ja Kaikki anteeksi

Olen kärsinyt viimeisen viikon ajan sellaisesta ruotsinlaiva fiiliksestä. Eli minua siis keikuttaa myös kuivalla maalla. Olen kärsinyt myös vannemaisesta päänsärystä. Selvittelin asiaa ja vaikuttaisi siltä, että kärsin jännityspäänsärystä. Oireet ja syyt täsmäävät vähän turhan hyvin. Syiksi mainitaan stressaava elämäntilanne,mihin itse yhdistän tällä hetkellä valvomisen ja yöheräämset. Myös epäergonomiset asennot mainittiin ja minä nukun tällä hetkellä todella huonoissa asennoissa. Täytyy yrittää jos saisin tilanteen helpottamaan jotenkin.

 

Nahkatakki / Zalando

Huppari / H&M

Keinonahkalegginssit / H&M

Pipo / H&M

Kengät / Adidas

Korvakorut / Smiling Design

 

Olen katsonut nyt muutaman jakson verran Kaikki anteeksi-sarjaa Ruudusta. Sarja kertoo lähisuhdeväkivallasta ja on todella mennyt minulla ihon alle. Eräässä jaksossa oli kohtaus, joka on ollut ehdottomasti yksi pahimpia pelkoja eläessäni väkivaltaisessa suhteessa. Silloin järjestin kotona muun muassa veitset niin, että niihin oli vakea päästä käsiksi. Pidin huolta, että pöydillä ei ollut veitsiä tai saksia käden ulottuvilla. Nukuin katkonaisesti ja heräsin jokaiseen rasahdukseen.

Sarja on hyvä, mutta menee tosiaan itselläni vahvasti ihon alle. Tuon edellä mainitun jakson jälkeen kävin vähän ylikierroksilla ja nukahtaminen oli tavallista vaikeampaa, kun vanhat vaistot pyrkivät pintaan. Nyt sitä voi olla vain kiitollinen siitä, että on paremmassa paikassa.

Tämän asun ottamisesta on vierähtänyt hetki. Jos sitä kohta pääsisi näissä asukuvissa edes melkein ajan tasalle. 😀 Näillä keleillä tähän asuun tarvittaisiin toppatakki ja talvikengät jo. Suunnittelin muuten kaulurin ostamista talveksi. Kaipaan sellaista helppoa lämmittäjää kaulalle, jonka voi vain vetäistä suojaksi. Onko suosituksia?

Onko joku muu katsonut tuota Kaikki anteeksi sarjaa?

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

TILAA UUTISKIRJE!

LUE MYÖS

Tummansininen neulemekko

Lehti-mekossa

Lyhyt trenssi ja viimeaikojen kuulumisia

Hei hei lokakuu!

Nahkatakki ja kauluspaita ja pari sanaa Petollisista