Kylmän päivän asu ja hieman alkuvuoden kuulumisia
Hellou. Tämä viikko ei ole kyllä mennyt yhtään niin kuin olin ajatellut. Lapset oli totta kai kipeinä siinä vaiheessa, kun arki olisi alkanut. Universumi halusi selkeästi muistuttaa siitä, mitä on olla äiti. Siltä varalta, jos se olisi päässyt tuossa reilussa kahdessa viikossa unohtumaan. Valittelin lasten sairastelusta ihastukselleni, joka päätti yllättää minut aivan mielettömän kauniilla kukkakimpulla. Hän pääsi yllättämään minut aivan täydellisesti. Täytyy sanoa, että tämä kyseinen ihmissuhde on juuri nyt aivan mielettömän ihanassa vaiheessa. Yritän nauttia siitä täysin siemauksin.
Perjantaina pääsin onneksi takaisin töihin ja se meni todella kivasti. Olin aluksi aivan pihalla siitä, mitä pitäisi tehdä, mutta aika nopeasti pääsin jutun juonesta kiinni. Meillä on kuitenkin tosi hyvät ohjeet kaikkiin tilanteisiin. Luettuani hetken ohjeita ja tartuttuani kiinni casehin homma lähti sujumaan nopeasti. Voin kuitenkin sanoa, että homma oli ehtinyt muuttua ihan todella paljon ja jouduin oikeasti opettelemaan paljon uutta.

Kylmän päivän asu
Täällä Etelä-Suomessa on ollut jo jonkin aikaa melko lauhat kelit. Henkilökohtaisesti en valita. Olen ehdottomasti enemmän lauhan kelin ystävä, kuin pakkasten. Siitä huolimatta, että joka askeleella meinaa liukastua selälleen.
Yksi asia, josta olen innoissani uudessa työssäni, on ehdottomasti puekutuminen. Päivän asuun voi oikeasti vähän panostaa, kun työvuoron ajaksi ei tarvitse vetää niskaan työasua. Meillä ei ole töissä mitään pukukoodia. Itse olen ehtinyt näyttäytyä töissä niin nahkapöksyissä, paljettihameessa, kuin myös farkuissa. Toinen pukeutumiseen liittyvä innostuksen aiheeni on olut se, että voin valita päiväksi juuri ne korvakorut, jotka haluan. Niiden ei tarvitse olla välttämättä järkevät napit, kun ei ole vaarana, että joku asiakas tarraa niistä kiinni ja nykäisee. Neule ja farkut, sekä korvakorut on enemmän kuin passeli työasu koronajäljitykseen.

Teddy-takki on talven suosikkitakkejani. Se toimii parhaiten ei niin tuulisella säällä. Se on lämmin, mutta ei juuri pidä tuulta. Muhkean neuleen ja tämän takin kanssa kestää jo vähän kovempiakin pakkasia. Lapseni rakastavat tätä takkia. 😀 Heidän mielestään muistutan nallea tässä takissa.

Päivän asu
Neule – H&M 2021
Mom Jeansit – H&M 2021
Takki – H&M 2021
Laukku – H&M 2021
Korvakorut (Viuhka) – VEERA FALCK 2021
Kengät – ZADAA SECOND HAND 2021

Toivottavasti teidän vuosi 2022 on alkanut hyvin. Me rauhoitutaan tyttöjen kanssa yhteisen viikonlopun viettoon.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals
LUE MYÖS
Lyhythihainen neule
Hei vaan täältä sairastuvalta. Odottelen täällä koronatestin tulosta, jonka oletan olevan positiivinen oireiden perusteella. Lähinnä haju- ja makuaistin menetys sai minut kääntymään tälle kannalle siitä perus ärhäkästä flunssasta. Eli näillä näkymin olen sitten jonkin aikaa eristyksissä omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni. Onni onnettomuudessa, lapset olivat toisessa kodissa, joten en ole altistanut tai tartuttanut heitä, mikä on ihan äärimmäisen huojentavaa. Tämä on kuitenkin ollut sellainen koettelemus, että en toivo tätä kenellekään. Enkä varsinkaan halua seurata äitinä vierestä, kun lapsi kärsii näistä samoista kivuista kuin minä.
Mutta kunhan testitulos tulee, niin tässä asiassa ollaan viisaampia. Olen kuitenkin pysytellyt maanantaista asti omaehtoisessa karanteenissa ja olen käynyt ainoastaan testissä, joka sekin oli niin aikaisin aamulla, että pystyin välttelemään ihmisiä.

Lyhythihainen neule
Halusin ehdottomasti julkaista nämä kuvat vielä, vaikka niiden tunnelma on melko jouluinen. Löysin keväällä Zadaasta tämän Nanson ihanan neuletakin. Mutta sen lyhyiden hihojen vuoksi, en ole oikein osannut käyttää sitä näin viileillä ilmoilla. Kunnes tässä loppuvuodesta näin erään vaatekaupan ikkunassa vastaavan yhdistelmän. Tällainen lyhythihainen neule oli yhdistetty paitapuseroon. Ihastuin tyyliin heti ja sitä piti totta kai kokeilla. Samana päivänä mallailin kaikkia paitojani yksiin tämän neuleen kanssa ja pidin yhdistelmistä valtavasti. Yhdistelmä on kivan rento, mutta kuitenkin asiallinen.
Kannattaa siis välillä olla silmät tarkkana ikkunashoppaillessa, koska näyteikkunasta saattaa saada tyylivinkkejä.

Tämä asu on kivan rento ja voisin hyvin pukea tämän esimerkiksi toimistolle. Tässä muuten aihe, josta haluan päästä vielä kirjoittamaan, nimittäin toimistopukeutuminen. Se kun on minulle aivan uusi asia, kun olen suurimman osaa elämästäni käyttänyt lähinnä työvaatteita.

Päivän asu
Neule – NANSO Zadaa second hand 2021
Paita – H&M 2018
Farkut – H&M 2021
Pipo – LINDEX 2018
Kengät – ZADAA SECOND HAND 2021
Korvakorut VORSSAINK 2021

Minä jatkan täällä parantelua ja toivon, että tää tauti menisi nopeasti ohi. Hyvää tulevaa vuotta.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals


0