Hae
Big mamas home

Arkiasu ja pikaiset kuulumiset

Viikonloppu tuli ja meni niin. Tuntuu, että olin jatkuvasti vähän sekaisin päivistä. Meillä oli aivan ihana viikonloppu aikuisten kesken. Poikaystäväni oli laittanut minulle perjantaina ruokaa töiden jälkeen ja illalla tapasimme parhaan ystäväni. Ilta oli ihan todella hauska. Minut laitettiin pelaamaan Playstationilla peliä muita vastaan. Ohje, jonka sain, oli rämpyttää nappuloita mahdollisimman nopeasti. Yllättäen voitinkin pari peliä. Lauantaina olimmekin sitten ihan kahden kesken ja katsoimme Marvelin Eternalin, joka oli minusta huomattavasi parempi, kuin mitä arvostelut antoivat ymmärtää.

Vaikka viikonloppu poikaystävän kanssa oli aivan ihana, nautin myös tästä rauhallisesta sunnuntai-illasta yksinäni. Ehdin palautua, ennen viimeistä viikkoani epidemiologisessa toimessa. Soitin koko viime viikon vanhoja eristyspuheluita, eli niille joiden eristysaika on jo ohi. Näillä näkymin jatkan samaa työtä myös viimeisen viikon ajan. Vaikka Helsinki luopui nyt eristyksistä, epidemiologisessa toimessa riittää vielä töitä, kun vanhaa jonoa puretaan.

Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Arkiasu ja pikaiset kuulumiset - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Arkiasu

Yksi tämän työn parhaimpia puolia, sen lisäksi, että se on virka-aikatyötä, on ollut se ettei siihen kuulu mitään univormua. Olen voinut pukeutua toimistolle juuri niin kuin olen halunnut. Mikä on ollut aivan ihanaa. On ollut kivaa pukeutua ja meikata töihin. Opiskeluarjessa turvaudun usein neuleisiin ja legginsseihin, kuten kuvissa, mutta töissä olen käyttäny paljon hameita ja mekkoja. Mikä on ihanaa!

Tiedän, että kun tämä työ loppuu, turvaudun arjessa taas enemmän neuleisiin ja legginsseihin. Edessä on hetki etäopiskelua ja sitten seuraava työharjoittelu. Neuleessa ja legginsseissä ei sinänsä ole mitään vikaa. On ollut vain ihanaa pukeutua arjessa vähän paremmin kuin tavallisesti.

XL muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Arkiasu ja pikaiset kuulumiset - BMH - Big mamas home by Jenni Kotimaiset käsintehdyt korvakorut - Vorssa Ink - BMH - Big mamas home by Jenni Villakangastakki - BMH - Big mamas home by Jenni XL muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Kuvissa näkyvät talvikengät on kirppislöytö viime keväältä. Ne ovat olleet ehkä käytetyimmät kengät tänä talvena. Ne ovat lämpimät ja mukavat ja ne pitävät aika hyvin myös liukkaalla.

Arkiasu ja pikaiset kuulumiset - BMH - Big mamas home by Jenni Villakangastakki - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Arkiasu ja pikaiset kuulumiset - BMH - Big mamas home by Jenni Arkiasu ja pikaiset kuulumiset - BMH - Big mamas home by Jenni

 

Päivän asu

Takki H&M (2021)

Neule H&M (2018)

Legginssit SHEIN (2020)

Kengät VAGABOND Zadaa second hand (2021)

Korvakorut VORSSA INK (2021)

Laukku H&M (2021)

 

Toivottavasti teillä on ollut onnistunut viikonloppu.

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Kylmän päivän asu ja alkuvuoden kuulumisia

Lyhythihainen neule

Paljettihame

Neuleliivi ja kukkamekko

Vaaleanpunaiset Överit ja kukkamekko fiilistelyä

Halusin fiilistellä hieman tätä vaaleaa kukkamekkoa, jonka löysin talven alennusmyynnistä. Sanoin juuri ihastukselleni, että voiko hän kuvitella, että olen käytännössä asunut 90% elämästäni farkuista. Nyt iso osa vaatekaapistani koostuu erilaisista mekoissa. Koronaeristyksessä tuli shoppailtua vähän liiankin kanssa tylsyyteen. Katrilla oli onneksi sama ongelma, joten en ollut yksin. Meidän pitää varmaan kohta ryhtyä yhdessä uuteen ostolakkoon.

Tämä kyseinen kukkamekko on aika hieman erilainen kuin muut, joita omistan. Tässä kukkakuvio on melko harvaa ja pohjan vaalea väri näkyy selvästi. Kukat ovat isoja ja yksittäisiä. Lisäksi mekon helma on pitkä. Minulla ei ole ennestään kuin pari pitkää mekkoa. Kaikki muut ovat lyhythelmaisia. Rakastan tämän mekon röyhelöitä. Ne tuovat kivaa twistiä muuten aika yksinkertaiseen mekkoon. Vaalea kukkamekko - BMH - Big mamas home by Jenni Överi-korvakorut by Annidiudiy - BMH - Big mamas home by Jenni XL muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Vaalea kukkamekko - BMH - Big mamas home by Jenni Vaalea kukkamekko - BMH - Big mamas home by Jenni

Vaaleanpunaiset, isot kuunsirppikorvakorut ovat tietysti Annidiudiy:n Överit. Nämä vaaleanpunaiset ihanuudet olivat yksiä ostolakkoni kovimpia paloja. Överit olivat ekat korvikset, jotka ostin Annilta. Siitä alkoikin sitten meidän yhteinen taival. Heh. Ja tällä tarkoitan sitä, että minulla on eniten nimenomaan Annin korvakoruja. Anni on lähtenyt innolla toteuttamaan mun kaikkia korvakoruideoita ja ollaan suunniteltu yhdessä useammat korvakorut. Kuten esimerkiksi yhteistyön merkeissä suunnitellut MILF-korvikset.

Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Överi-korvakorut by Annidiudiy - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Vaalea kukkamekko - BMH - Big mamas home by Jenni Vaalea kukkamekko - BMH - Big mamas home by Jenni

Oli myös hauska sattuma, miten hyvin hankkimani Essencen uusi luomiväripaletti sopii yhteen mekon kanssa. Tämän paletin sävymaailma on aivan ihana. Väitän, että tämä on aivan äärimmäisen hyvä peruspaletti. Sillä saa loihdittua niin arki- kuin myös juhlameikin. Omat parhaat ja monikäyttöisimmät palettini ovat nimenomaan neutraalin sävyisiä, joten suosittelen ostamaan ainakin yhden vastaavan. Kuvien meikki on tehty nimenomaan tällä paletilla.

Tässä teille pientä vaate, koru ja meikkifiilistelyä. Kiitos kun luette.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Neuleliivi ja kukkamekko

Paljon kysytty kukkamekko

Kukkamekko syksyyn stailattuna

Haltiakummin asu – eli hempeä juhlamekko