Hae
Big mamas home

Parhaat podcastit tähän kesään

Minulla olisi teille pari podcast vinkkiä. Pitkäaikaisimmat lukijat tietävät, että olen ollut podcastien fani siitä lähtien, kun ne alkoivat rantautumaan Suomeen. Pidän podcasteista, koska ne ovat usein aika tiiviitä paketteja ja helposti kuunneltavissa. Samalla niissä on monesti siinä tiiviissä paketissa todella paljon tietoa ja näkemystä. Olen oppinut rakastamaan sitä, että minun näkemyksiäni ravistellaan ja joudun kyseenalaistamaan niitä.

Tulevana vauvavuotena podcastit tulevat taatusti olemaan vaunulenkkikavereitani, kun kärryyttelen menemään perheen pienimmäisen kanssa. Toki, ne ovat toimineet seurana jo pitkään ihan tässä perus arjessa. Kuuntelen podcasteja matkustaessani julkisilla, sekä kotona kotitöitä tehdessä. Podcasteissa on myös sellainen ihana piirre, että parhaimmillaan se on kuin ystävän seurassa olisi. Välillä sitä haluaisi osallistua keskusteluun itsekin.

Kuuntelen podcasteja aika laidasta laitaan. Sekä true crimea, että kevyitä lifestyle podeja. Tähän väliin mahtuu myös seksi- ja feminismipodcastit. True crimen kuunteleminen on auttanut minua muun muassa ymmärtämään niitä asioita, joita minulle on tapahtunut. Seksipodcastit ovat auttaneet ymmärtämään erilaisia parisuhteita, sekä parantamaan omaa parisuhdettani. Ja kuten sanottu, monet podit ovat avartaneet omaa näkemystäni ja maailmankatsomustani paljon enemmän, kuin mitä esimerkiksi omat sosiaaliset piirini ovat tehneet.

Listasin teille nyt omat suosikki podcastini. Ihan rehellisesti, kaikki lempparit eivät mahtuneet tähän millään. Postaus olisi venynyt mahdottoman pitkäksi. Yritin valita teille jokaisesta genrestä jotain.

 

Parhaat podcastit tähän kesään

 

Kroonisesti ärhäkkä

Tässä on todella hyvä feministinen podcast, joka oikeasti ravistelee niitä omia näkemyksiä. Tämä juurikin ravistelee niitä omia näkemyksiä ja uskomuksia. Kroonisesti ärhäkän kaksi ensimmäistä kautta löytyvät ilmaiseksi esimerkiksi Spotifysta ja niissä jaksoissa on todella hyvä feminismin lyhyt oppimäärä, johon kaikkien tulisi perehtyä. Irene Naakka ja Mona Bling ovat tehneet todella hyvää työtä. Kolmas kausi podcastia löytyy Podimosta maksumuurin alta.

Paritellen

Paritellen on Viivi Rintasen ja Desire Nymarkin seksi- ja parisuhdepodcast. Selkeän eron muihin seksipodeihin tässä tekee se, että tässä kaksi perheenäitiä puhuu seksielämästään. Tämä on ollut ilmestymisestään asti yksi suosikeistani. Se on antanut itselleni aivan valtavan paljon. Vaikka en ihan kaikesta olekaan Desiren ja Viivin kanssa samaa mieltä, niin siitä huolimatta olen saanut paljon apua myös omaan parisuhteeseeni. Suosittelen tätä podia todella lämpimästi. Tämä on yksi niistä, joista tulee fiilis, kuin ystävien kanssa juttelisi.

Murha joka tapahtui

MJT on yksi ehdoton suosikkini true crime genressä. Saara onnistuu ottamaan jaksoissaan upeasti kantaa myös yhteiskunnallisiin aiheisiin. Samaan aikaan jokainen tapaus käydään läpi hyvin asiallisesti ja uhreja kunnioittaen. Jos true crime kenttä ei ole sinulle entuudestaan tuttu, niin Murha joka tapahtui, voisi olla sinulle hyvä ensimmäinen podi. Toki podin aiheet ovat aina raskaita, joiten nämä eivät ole missään nimessä kaikille.

Saran kaverikirja

Sara Parikan houstaama, hyvin kevyt lifestyle podcast. Sara puhuu vieraidensa kanssa aiheesta, kuin aiheesta. Oma suosikki jaksoni oli kun Sara ja Laura Tirkkonen juttelivat kesästä ja kotimaan matkailusta lapsiperheiden näkökulmasta. Tämä on ehdottomasti sellaista kevyttä, hyvän mielen kuultavaa, jos kaipaat sellaista.

Hei baby

Tämä on minun vanhemmuuden vertaistukikanavani. Kirsikka ja Vivian puhuvat niin vanhemmuudesta, kuin elämästäkin ihanan avoimesti. Mä olen itkenyt ja nauranut tämän podcastin kanssa. Olen saanut myös todella hyviä oivalluksia vanhemmuuteen liittyen ja parhaimmillaan sitä mielettömän hyvää vertaistukea. Tämä ei ole kuitenkaan pelkkää vanhemmuutta, joten sopii myös lapsettomille.

Jäljillä

Toinen true crime suositus vielä tähän loppuun. Jäljillä podcast on ensimmäinen tämän genren podcast, jota aloin kuunnella. Tilda on myös oman genrensä pioneereja ja tienraivaajia. Omasta puolestani on ollut todella hienoa seurata Tildan uraa ja sen edistymistä niin pitkän aikaa. Jäljillä on ehdottoman laadukas ja hyvä true crime podcast. Ymmärrän täysin sen suosion. Tämä on toinen sellainen true crime podcast, josta on hyvä aloittaa. Tilda kunnioittaa myös hienosti uhreja ja heidän omaisiaan.

Oliko tässä entuudestaan tuttuja podeja? Löytyikö jotain uutta ja aiotko kokeilla jotain näistä? Entä, olisiko tarvetta kakkososalle?

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Mikä inspiroi juuri nyt

Aikuisten yökylässä

Heinäkuun suosikit

Elämää korianteri-geenin kanssa

Mitä tein viikonloppuna

Seksi keskiraskaudessa

Kirjoitin alkuraskauden päätteeksi tekstin siitä, miten seksi luisti alkuraskaudesta. Te, jotka olette lukeneet jutun, tiedätte ettei se luistanut. Olin vielä mainostanut puolisolleni, että minulla on aiemmissa raskauksissa himot hyrränneet tuhatta ja sataa ihan läpi raskauden. Nyt hän voi ihan hyvin syyttää minua väärästä mainonnasta, koska näin ei todellakaan ole ollut tällä kertaa.

Alkuraskaudessa seksi jäi pahoinvoinnin, väsymyksen, tukalan olon ja muiden vastaavien juttujen vuoksi. Plus meillä oli menossa suhteessa myös sellainen riitaisampi vaihe. Nyt ongelmia on tuottanut se, että minun haluni loistavat poissaolollaan. Ehdottomasti kaikkein isoin tekijä tällä hetkellä on se etten kykene kiihottumaan samalla tavalla kuin ennen raskautta. Tiedän sen johtuvan hormonitasapainon muutoksesta ja että sille ei juuri nyt voi mitään, mutta siitä huolimatta se turhauttaa ja ahdistaa. Ja tässäkin enimmäkseen se puoli kun oma kroppa ei toimi niin kuin ennen ja niin kuin haluaisi.

Meillä on onneksi tosi hyvä puheyhteys ja puolisoni tekee parhaansa ymmärtääkseni sitä, mitä kroppani käy läpi. Tilannehan on siinä mielessä epäreilu, että puolisoni saa aloittaa isyytensä rauhassa, muuttumattomassa kropassa ja hormonit tasapainossa. Samaan aikaan, kun minun kroppani kokee monitasoista mylläystä jo ennen vauvan syntymää. Minun onneni on se, että olen löytänyt kumppanin, joka oikeasti haluaa ymmärtää ja tukea minua. Hän kuuntelee ja tukee minua parhaansa mukaan, mikä on todella kallisarvoista. Hän tekee enemmän kuin osansa, jotta minulla olisi edes vähän helpompi olla. Arvostan sitä ihan valtavasti.

Seksiä on kuitenkin ollut

Suorastaan veemäisestä lähtötilanteesta huolimatta, seksiä on kuitenkin viime viikkoina ollut lähes päivittäin. Mikä on piristänyt meitä molempia. Se on tuonut läheisyyden takaisin meidän suhteeseemme. Enkä tosiaan tarkoita pelkkää seksiä vaan pusuja ja kosketuksia myös. Mikä on ihanaa. Mennään myös taas nukkumaan somasti lusikassa, mikä tekee myös hyvää sille läheisyydelle.

Mutta kuten sanoin, en kiihotu tällä hetkellä kovin hyvin. Seksiä tavallaan tekee mieli, mutta ei sitä voi kiihottumiseksi varsinaisesti sanoa. Stimulointi kuitenkin tuntuu ihan hyvältä, joten ei se seksi ole mitään pakkopullaa. Se kuitenkin vaatii puolisolta enemmän eforttia ja melkoisesti liukkaria. Kumpikin on onneksi järjesteltävissä.

Vaikka seksi on vaikeampaa kuin ennen, olen onnellinen, että sitä on. Mutta kuivat kaudet eivät haittaa. Niitä tulee taatusti lisää. Viimeistään, kun vauva syntyy. Synnytyksen jälkeen estrogeenitasot romahtavat entisestään ja siihen päälle se täysin uudenlainen arki vauvan kanssa.

Pitää vain muistaa säilyttää se keskusteluyhteys. Sillä pääsee jo pitkälle.

Fyysisesti seksi on onnistunut muuten edelleen hyvin. Ihan kaikki asennot eivät tunnu enää mukavilta, mutta aika rauhassa tässä on saanut harrastaa. Liitoskivut tai supistukset eivät ole ainakaan pahentuneet seksin myötä. Katsotaan miten loppua kohden käy.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Raskausviikko 24 (23+0 – 23+6)

Halut missä olette?

Miten sitä seksielämää on elvytetty kuivan kauden jälkeen

Millainen oli Satisfyerin joulukalenteri?

Satisfyerin joulukalenteri