Maailman helpoin juustokakku
Aika usein kuulen, kuinka ihmiset sanovat leipomisen olevan haastavaa ja siksi he eivät sitä tee. Ymmärrän väitteen todella hyvi. Mutta leipominen voi olla myös todella helppoa. Olen sanonut joitain kertoja, että jos mikään muu ei suju, niin kokeile juustokakkuja. Niissä ei tarvitse olla mestarileipuri. Ja nyt vinkkaan teille juustokakkureseptin, jossa ei tarvitse pelata liivatelehtien kanssa ja pohjaksi toimii valmis mutakakku. Tämän helpommaksi juustokakun tekeminen ei oikeastaan tule.

Helppo valkosuklaa juustokakku
(16 annosta)
- 1 valmiin mutakakun
- 2 dl vispikermaa
- 300 g valkoista (leivonta)suklaata
- 180 g maustamatonta tuorejuustoa
- 250 g maitorahkaa
- 2 tl vaniljasokeria
- Pensasmustikoita koristeluun
- Sulata mutakakku. Pingoita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Painele mutakakku irtopohjavuoan pohjalle tasaisesti.
- Sulata suklaa mikrossa 15 sekunnin sykleissä, välillä sekoittaen tai vesihauteessa.
- Vatkaa kerma vaahdoksi.
- Sekoita suklaa ja tuorejuusto keskenään. Sekoita joukkoon kermavaahto, maitorahka ja vaniljasokeri. Seikoita tasaiseksi.
- Levitä seos kakkuvokaan mutakakkupohjan päälle. Tasoita nuolijaa apuna käyttäen. Laita hyytymään jääkaappiin kuudeksi tunniksi.
- Irrota kakku vuoasta tarjoululautaselle ja koristele mustikoilla.
Tämä on helppo resepti myös lapsille kokeiltavaksi, jos lapsi nauttii leipomisesta. Ota testiin ja nauti!
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Pókemon kakku kuusivuotiaan synttäreille
Red velvet muffissit
Isommat lapset toivovat synttäreilleen joka kerta kakun lisäksi muffinsseja. Yksi vakioreseptejäni ovat herkulliset omenamuffinssit, mutta ḱun viimeksi juhlimme kuusivuotiasta, leivoin red velvet muffinsseja. Minulle tämä kakku on tuttu monista amerikkalaisista ohjelmista, mutta nyt rupesin ensimmäistä kertaa perehtymään siihen. Minulle tuli itseasiassa yllätyksenä, että kyseessä on pohjimmiltaan suklaakakku.
Pokémon synttäreillä olin asetellut muffinssit tarjoilualustalle ympyrän muotoon ja kuorruttanut ne niin, että kokonaisuus näytti pokepallolta. Toki nämä voi kuorruttaa ihan miten vain haluaa.


Red velvet muffinssit
(24 kappaletta)
- 3 dl vehnäjauhoja
- 1 1/2 dl perunajauhoja
- 2 rkl kaakaojauhetta
- 2 tl ruokasoodaa
- 2 tl vaniljasokeria
- 3 munaa
- 3 dl ruokosokeria
- 1 dl rypsiöljyä
- 2 1/2 dl maustamatonta jugurttia
- 1 rkl valkoviinietikkaa
- punaista elintarvikeväriä
- Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
- Yhdistä kuivat aineet keskenään.
- Sekoita muna-sokerivaahdon sekaan vuorotellen kuivat aineet, öljy ja jugurtti.
- Lisää lopuksi valkoviinietikka ja elintarvikeväri. Mitä enemmän väriä, sitä vahvempi väri. Red velvet on tunnettu punaisesta väristään.
- Jaa taikina muffinssivuokiin.
- Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Muista tarkkailla muffinssien paistumista. Huom! Muista, että kypsyys vaikuttaa muffinssien väriin. Liian pitkä paistoaika haalistaa väriä.
- Anna jäähtyä ennen koristelua.
Ensi viikonloppuna juhlitaankin sitten kahdeksanvuotiasta ja pääsen jakamaan uusia reseptejä niistä juhlista. Esikoiseni on toivonut teemaksi squishmallowseja, joten sitä siis luvassa.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Pókemon kakku kuusivuotiaan synttäreille


2