Hae
Big mamas home

Kiitos syysloma, olit ihana

Syysloma on viimein taputeltu. Vietimme perheen kesken aivan ihanan viikon. Tässä viikonloppuna olimme vielä kolmistaan miehen ja vauvan kanssa. Saimme rauhoittua hieman aika intensiivisen viikon jälkeen. Oltiin nimittäin suunniteltu kivaa ohjelmaa koko porukalle. Toki meillä oli myös niitä lepopäiviä ja -hetkiä, joita kaikki kaipaavat.

Viikon odotetuin juttu oli ehdottomasti luvattu retki Heurekaan. Minä olen käynyt Heurekassa viimeksi lapsena, joten oli kiva päästä käymään siellä pitkästä aikaa, nyt omien lasten kanssa. Myös lapset odottivat tätä innoissaan. Koululainen oli käynyt Heurekassa ensimmäisen kerran luokkansa kanssa ja tiesi mitä odottaa. Toinen kiva juttu oli myös Puotilan kartanon Halloween tapahtuma, mutta koska lapset eivät oikein tienneet mitä on oikeasti luvassa, niin he eivät osanneett odottaa sitä samalla tavalla kuin Heurekaa.

Heureka

Heureka oli juuri niin kiva elämys kuin muistin ja ajettelin. Leikin voima näyttely oli ehdottomasti lasten suosikki. Se hurmasi myös aikuisen ja kolmikuisen vauvan, joka ihasteli valoja. Näyttely oli käytännössä kuin sisäleikkikenttä. Isommat lapset katosivat sen uumeniin nopeammin, kuin silmäänsä ehti räpäyttää. Mikä on toki täysin ymmärrettävää. Muut näyttelyt eivät olleet ihan niin iso hitti, vaikka niitäkin kyllä kierrettiin.

Heurekassa päästiin tekemään myös tieteellinen koe punakaalimehulla, mikä oli isommista tosi hauskaa. Sen lisäksi käytiin toisen isomman kanssa katsomassa planetaariossa lapsille tarkoitettu lyhyt elokuva. Puolipallon muotoinen valkokangas oli jälleen huikea elämys. Lapsikin nautti. Meillä oli tällä retkellä mukana omat eväät ihan kustannussyistä. Nekin toimivat todella hyvin, sillä Heurekassa on parikin eväidensyönti paikkaa. Joten voin suositella tällaista ratkaisua.

Puotilan halloween polusta ja Halloweeks tapahtumasta kirjoitin jo enemmän omassa postauksessaan. Se oli tosiaan yksi lomapäivän ohjelma. Sitä ennen oltiin ehditty viettää rauhallinen päivä kotona. Ja kuten sanoin, tapahtuma oli kyllä joka pennin arvoinen. Suosittelen edelleen käymään paikan päällä. Tapahtuma on auki 5.11 asti, joten vielä ehtii hyvin. Luin tapahtumasta artikkelin ja tästä haluttaisiin ainakin tehdä jokavuotinen tapahtuma. Todella toivon, että se onnistuu. Ihanaa, että meidän lähelläkin on jotain tällaista.

Viimeinen retkikohde oli Helsingin kaupunginmuseo ja Lasten kaupunki. Täällä en ollut aiemmin käynyt. Lapset olivat kyllä päiväkoti- ja kouluryhmien kanssa käyneet. Oli kuitenkin kiva nähdä museo viimein itse. Ja olihan se tosi kiva. Kaiken lisäksi vielä maksuton, joten tämä kannattaa perheellisten muistaa. Kivoja vapaan pääsyn kohteita lasten kanssa ei ole kuitenkaan liikaa.

Riittävästi aikaa olla

Retkien lisäksi, me oltiin myös tekemättä mitään. Tai parhaimmillaan käveltiin kauppaan hakemaan irtokarkkeja leffan kaveriksi. Haluan aina, että meillä on riittämiin myös niitä kiireettömiä päiviä, jolloin voi vaan olla. Se tuntuu tärkeältä myös lapsille. Koulu on lapselle melkoinen muutos ja omaa lasta seuratessa, olen todella kiitollinen, että näitä lomia on. Jokainen niistä on tullut lapselle tarpeeseen. Siksi loma ei voi olla pelkkää retkeä. Haluan uskoa, että saatiin tälle viikolle hyvä tasapaino.

Retket kolmen lapsen kanssa

Ilahdutti muuten todella paljon huomata se, että retkeily onnistuu meiltä edelleen aika vaivattomasti kolmen lapsen kanssa. Vauva kulki tyytyväisenä mukana ja minä osasin aika hyvin ennakoida hänen nälkäänsä, joten mayhemeilta vältyttiin. Nuorimmainen on oikeasti aika tyytyväinen tyyppi, kun masu on täynnä, pöksyt kuivat ja unta pohjilla riittävästi. Tämä rohkaisee meitä tekemään retkiä vastaisuudessakin.

Myös imettäminen julkisilla paikoilla sujuu ihan mutkattomasti. Ensimmäiset kerrat monen vuoden tauon jälkeen hermostuttivat kyllä, mutta aika nopeasti siitäkin päästiin. En juokse vessoihin tai hoitohuonesiin piiloon. Vauva sai ruokaa muun muassa keskellä Leikin voima näyttelyä. Julki-imettäminen on feministinen teko.

Mutta kuten sanottu, syysloma oli ihana. Olo on haikea nyt kun se on ohi. Oltaisiin voitu jatkaa näin toinenkin viikko. Mutta lapset palaa eskariin ja kouluun ja mies töihin. Me jatketaan meidän juttuja vauvan kanssa. Seuraavaa yhteistä lomaa odotellessa.

Meillä alkaa ihan pian taas loppuvuoden juhlakausi. Isompien lasten syntymäpäivät lähestyvät, samoin pikkujoulut ja joulu, sekä uusi vuosi. Tuntuu ihan uskomattomalta, että minun pikkuiseni ovat jo 6 ja 8-vuotiaita. Ihan vastahan he syntyivät. Mihin tämä aika menee?

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

TILAA UUTISKIRJE!

LUE MYÖS

Arki vauvan kanssa

Uusperheiden viikko

Reilussa vuodessa suurperheen vanhemmaksi

Ajatuksia imettämisestä

Viikonlopun kuulumisia ja ajatuksia meidän uudesta arjesta

Arki vauvan kanssa

Me ollaan eletty nyt jo useamman viikon verran tätä vauvaperhearkea. Edelleen tämä on kyllä sellainen tietty poikkeustila. Vauvavuoden kokeneet tietävät, mitä tarkoitan poikkeustilalla. Arki menee todella paljon vauvan ehdoilla. Yksi aikuinen nukkuu sohvalla ja menoja pitää suunnitella imettämisen mukaan. Mutta tämä kaikki on lopulta sellaista, mikä menee ohi aikanaan. Vauva ei ole ikuisesti pieni ja nämä rankimmat vuodet menevät lopulta todella nopeasti ohi.

Vauvaviikkoina elämä vauvan kanssa on lopulta aika leppoisaa. Kolmen lapsen kanssa päivät ovat aika täysiä ja tuntuu, että pitäisi oikeasti ratketa kolmeen paikkaan. Samaan aikaan päiviin mahtuu todella moni, todella leppoisiakin hetkiä, koska vanhemmat lapset ovat aika isoja ja pärjäävät hyvin.

Kahdenlaista arkea

Vauvaviikoilla mennään todella vauvantahtisesti. Näin pienen vauvan kanssa päiviin mahtuu todella paljon sylittelyä ja läheisyyttä. Paras päiväunipaikka on edelleen äidin sylissä, joten kantoreppu on ollut ihan korvaamaton apu. Saan kädet vapaaksi ja vauva saa hyvät unet rintaa vasten. Itsekseen hän nukkuu tällä hetkellä vain vartin tehotirsoja. Sen lisäksi vauva on myös jo tosi sosiaallinen ja kaipaa leikittämistä ja höpöttelyjä. Sittereissä hän ei viihdy vielä pitkiä aikoja, mutta harjoitellaan niitä mahdollisuuksien mukaan. Voihan toki olla, että tämä lapsi ei niille lopulta edes lämpene, mutta aion ainakin yrittää.

Muutaman viikon välein käydään vauvan kanssa Mamalempeellä vauvahieronnassa. Olen aiemmin tehnyt yhteistyön Mamalempeen kanssa, mutta jäätiin lopulta tyytyväisiksi asiakkaiksi. Siellä minä saan hetken hengähtää ja vauvan jumeja avataan. Meidän vauvalla on ollut pientä toispuoleisuutta, jota me vauvahieronnalla nyt hoidamme omakustanteisesti.

Meidän vauva on aivan ihana tyyppi. En voi muuta sanoa. Nautin suunnattomasti meidän vauva-arjesta, niin yhden, kuin kolmenkin lapsen kanssa. Viikot ovat hyvin erilaisia lapsiluvusta riippuen, mutta kummassakin on ehdottomasti puolensa. Vauvaviikoilla käydään pitkillä rauhallisilla kävelyillä, otetaan rennosti, pötkötellään vierekkäin ja nautitaan myös siitä omasta ajasta.

On taas tosi jännää miten nopeasti tämä arki on normalisoitunut vauvan syntymän jälkeen. Itselläni jäi uupumaan kokonaan se ekojen viikkojen kooma ja kaaos. Toki siinä oli paljon totuttelemista, mutta aika nopeasti arki oikeasti normalisoitui ja vauva sujahti osaksi meidän perhettä. Tiedän, että ollaan myös onnekkaita, kun meillä ei ole ollut mitään isompia vaivoja vauvan kanssa. Väitän toki sen vaikuttavan myös, että tämä on minulle kolmas kerta. Olen melkoinen äitikonkari jo. Ensimmäisten kertojen epävarmuus puuttuu ja osaan oikeasti ottaa tästä kaikesta ilon irti. Se on myös auttanut, että vanhemmat lapset ovat tosiaan jo aika isoja tyyppejä.

Lisää uusperhehöpinöitä löytyy myös Instagramissa @bmhjenni ja sen lisäksi voit tilata uutiskirjeeni.  Olisi kiva kuulla miten teidän kodissa on vauvavuosi sujunut? Onko se ollut ihana ja leppoisa, vai tunteidentäyteinen? Kommentoi tai lähetä minulle viestiä. Olisi ihanaa kuulla muiden kokemuksia.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

TILAA UUTISKIRJE!

LUE MYÖS

Reilussa vuodessa suurperheen vanhemmaksi

Viikonloppu kuulumisia ja ajatuksia meidän uudesta arjesta

Vauvaviikon kuulumiset

Kolmas lapsi, kolmatta kertaa äiti

Viikonloppu kuvina