Mitä mielessä juuri nyt – Heated rivarly
Hei ihana! 🩷 Mitä kuuluu? Olen viettänyt ison osan päivästäni keittiössä leipomassa, sillä me juhlitaan isoja lapsia tulevana viikonloppuna. Jaan reseptejä taas, kun juhlat on juhlittu.
Totesin tässä, että yksi asia jonka ymmärtää vasta kun elää tällaista uusperhe-elämää ja vuoroviikko arkea, on se että viikonloppuja koko perheen kanssa on yhtäkkiä puolet vähemmän. Mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos synttärit peruuntuvat esimerkiksi sairastumisen vuoksi, ne saattavat siirtyä aika pitkällekin eteenpäin. Kuten meillä nyt. Meidän piti juhlia isoja jo joulukuun puolella, mutta oltiin silloin kipeänä. Seuraava vapaa hetki oli näin kuukautta myöhemmin.
Me ollaan onneksi kaikki sopeuduttu tähän tilanteeseen tässä vuosien varrella ja itselleni järjestely on tuttu jo omasta lapsuudesta. Osataan nauttia kummankin viikon kokoonpanosta.

Takki / Mainos Ulla Poken (pitkäaikainen yhteistyökumppani)*
Ensimmäiset viikot päiväkodissa
Taaperon päiväkotitaival on viimein alkanut ja tätä uutta arkea on takana nyt pari viikkoa. Aloitettiin todella pehmeästi ja hän on varhaiskasvatuksessa toistaiseksi vain kolme päivää viikossa. Päivät ovat myös aavistuksen lyhyempiä, kuin jos olisimme me kumpikin olisimme töissä päivisin.
Kaikki on sujunut todella hyvin. Luonnollisesti lapsella on vielä ikävä meitä silloin tällöin päivän mittaan, mutta 90 % ajasta hän viihtyy tosi hyvin. Meillä kävi uskomaton tuuri ja taapero pääsi 8 lapsen ryhmään, mikä on todella maltillinen ryhmäkoko. Ollaan tosi tyytyväisiä tähän tilanteeseen.

Kotona ollaan keskitytty sitten läheisyyteen ja niihin yhteisiin juttuihin. On ollut ihanaa, kun iltaisin on ehtinyt keskittyä taaperoon sen 100 % kun olen saanut hoidettua työjutut jo päivällä alta pois. Ja miten ihanaa on ollut tehdä hommia, kun ei tarvitse kytätä kellosta kuinka kauan päiväunet kestävät. Tämä on ensimmäinen kerta oman yrittäjyyden aikana kun saan tehdä töitä ilman lasta kotona.

Heated rivarly 🥅🏒
Me ollaan tällä hetkellä aivan mukana Heated rivalry hypessä. Kyseessä on siis HBO:lla esitettävä sarja, jossa seurataan kahta jääkiekkopelaajaa ja heidän suhdettaan. Sarja on tullut tunnetuksi pitkistä intiimikohtauksistaan, sekä sänkypuheesta. Sarja perustuu kirjasarjaan, josta Otava on tekemässä suomennoksia, enkä millään malta odottaa näitä suomennoksia. Sarja koukutti minut täysin ja haluan todellakin lukea nämä kirjat.
Katsotaan sarjaa Toten kanssa yhdessä ja on ollut ihanaa fiilistellä tätä kimpassa. 🩷 Tämä ei ole varmasti kaikkien pala kakkua, mutta me ollaan kyllä tykätty sarjasta.

Olisiko seuraavaksi tammikuun luettujen kirjojen katsaus? Vai jaanko ensin synttäreiden reseptejä?
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Pincho Nation – Kiva, erilainen ravintola Helsingin keskustassa
Hei ihana! 🩷 Puran täällä postausjonoa. Minulla on nimittäin valtavasti kerrottavaa, mutta viime aikoina aika ei ole tuntunut riittävän. Joten mennään asiaan.
Käytiin noin kuukausi sitten syömässä yhdessä Katrin ja Jaanan kanssa. Oltiin suunniteltu hetken aikaa yhteistä dinneriä ja löydettiin yhteinen ajankohta. Katri ehdotti ravintolaksi Pincho Nationia. Hän oli käynnyt heidän Tukholman ravintolassaan ja ihastunut ravintolaan. Kyseessä on siis moderni tapasravintola, jossa annokset ovat pieniä, mutta niitä kuuluu tilata useampi.

Pincho Nation Bulevardilla
Ravintola löi ällikällä jo ovella. Jo sisääntulo oli aivan upea ja ravintolan konsepti jatkui tosi selkeänä ihan alusta loppuun. Sisustus oli upea ja loppuun asti mietitty niitä kaikkein pienimpiä yksityiskohtia myöten. Drinkkilista oli mielenkiintoinen ja monipuolinen. Kaikista drinkeistä löytyi versio alkoholilla ja ilman. Pöytiin tarjoiltiin ensimmäiseksi pienet kipot popcornia alku naposteltavaksi. Tämä oli yksityiskohta, josta itse pidin.
Tilaaminen tapahtui ravintolan omalla sovelluksella ja henkilökunta opasti sovelluksen käytössä tarvittaessa. Sovelluksella pystyi tilaamaan omaan tahtiin ja lopulta myös maksamaan. Kaikki tilattavat annokset olivat pieniä ja 3-4 tällaista pientä annosta vastasi suurinpiirtein yhtä ateriaa.
Loaded fries oli yksi suosikeistani. Täydelliset ranskalaiset. Tämä annos kannattaa kuitenkin melkein ottaa jaettavaksi. Dumblingssit ja kanavartaat olivat myös todella hyviä. Bao bun ei ollut ihan omaan makuuni, vaikka ei siinäkään mitään vikaa ollut. Listalta löytyi myös isoäidin lihapullat.
Onnistuin tilaamaan myös todella herkullisen drinkin, jossa oli hauska yksityiskohta. Drinkkiini kuulu nimittäin boba-helmiä.

Haluan ehdottomasti palata ravintolaan, sillä minusta tuntuu, että monet annokset jäivät maistamatta koska en jaksanut enempää. Ja itseasiassa tein juuri tänään pöytävarauksen Lahden Pincho Nationiin. Tulemme vierailemaan Toten kanssa Lahdessa pienen viikonloppureissun muodossa ja halusin ehdottomasti viedä myös Toten maistamaan näitä ruokia. Palaan tuohon tulevaan viikonloppureissuun vielä myöhemmin. Olemme Toten kanssa todella innoissamme siitä. Pääsemme pitkästä aikaa kahdestaan liikkeelle.

Joka tapauksessa Pincho Nation on ehdottomasti ravintola, jota kannattaa kokeilla. Rakastin sitä, miten myös vessat olivat viimeisen päälle hiottuja. Onko tämä ravintola sinulle ennestään tuttu?
-Jenni
Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Pizzaa kevyempi vaihtoehto – Herkullinen pinsa!


2