Hae
Big mamas home

Taivaallinen piparijuustokakku

Hei ihana! 🩷 Mä olen aloittanut hiljalleen rauhoittumisen joulun viettoon. Olen lomalla 20.12-2.1. ja silloin pysyn poissa somesta. Olen rauhoittanut tahtia jo isosti tällä viikolla, mutta jaan blogin puolella vielä muutamat postaukset.

Nyt jaan teille aivan ihanan piparijuustokakun ohjeen. Tämä oli aivan uskomattoman herkullista ja suosittelen testaamaan lämpimästi. Suosittelen tekemään kakun edellisenä päivänä ennen tarjoilua. Tämä kakku saa päälleen kinuskikuorrutuksen, joka kannattaa tehdä samaan aikaan kakun kanssa ja antaa tekeytyä yö jääkaapissa.

 

 

Piparijuustokakku

20 cm Ø vuokaan

 

Pohja

  • 100 g pipareita
  • 50 g voita

 

Täyte

  • 4 liivatelehteä
  • 100 g pipareita
  • 4 dl kuohukermaa
  • 400 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 1/2 dl tomusokeria
  • 1 rkl sitruunamehua

 

Kinuskikastike

  • 2 rkl vettä
  • 2 dl fariinisokeria
  • 2 dl kermaa

 

Pohja

  1. Murskaa piparit kaulimella tai blenderissä hienoksi muruksi.
  2. Sulata voi.
  3. Yhdistä voi ja muruset.
  4. Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi.
  5. Levitä muru-voi seos pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.
  6. Laita jähmettymään jääkaappiin.

kinuski

  1. Lisää kattilaan vesi ja sokeri. Lämmitä seosta kunnes sokeri on sulanut.
  2. Lisää kerma joukkoon vähän kerrallaan seosta koko ajan sekoittaen.
  3. Keitä kinuskia, kunnes se alkaa sakeutua.
  4. Anna jäähtyä.

Täyte

  1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
  2. Murskaa piparit kaulimella karkeaksi rouheeksi.
  3. Vatkaa kerma pehemäksi vaahdoksi.
  4. Sekoita joukkoon tuorejuusto kahdessa erässä.
  5. Mausta tomusokerilla.
  6. Sekoita joukkoon piparimurska.
  7. Kaada ja purista liivatelehdistä liika vesi pois.
  8. Kaada joukkoon sitruunamehu ja lämmitä liivatelehtiä mikrossa kunnes ne sulavat.
  9. Sekoita liivatelehdet täytteen sekaan ohuena nauhana.
  10. Kaada täyte vuokaan ja nosta jääkaappiin jähmettymään.
  11. Ota kakku pois vuoasta ja kaada päälle kinuski.
  12. Koristele piparimurulla.
  13. Nauti!

 

 

Tästä tuli aivan ihana jouluinen herkku. Suosittelen testaamaan.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

2 x Suolainen joulutorttu resepti

Vaaleanpunainen glögisiirappi

Paras suklaakakku – Pohja ja täyte

Minulta pyydetään säännöllisesti suklaakakkua. Lapset ovat pyytäneet omiksi syntymäpäiväkakuikseen suklaakakkua ja olen tehnyt tänä syksynä myös pari tilausta samalla pyynnöllä. Voisi siis sanoa, että tämä on ehdottomasti suosituin leipomistani kakuista. Tästä syystä minulle on muodostunut selkeä lempikaava, jolla teen suklaakakun. Ja nyt halusin kertoa sen myös teille, jotta tekin voitte tehdä oikeasti hyvän suklaakakun.

Tämä ei ole liian makea, mutta kuitenkin ihanan suklainen. Suosittelen lämpimästi testaamaan tätä. Ja muista vatkata riittävän kauan. 🩷 Muna-sokerivaahto on kakun onnistumisen kannalta äärimmäisen tärkeää, jonka vuoksi vatkaamista ei kannata tehdä hätäisesti. Omat kakkupohjat ovat alkaneet onnistua vasta kun olen itse oivaltanut tämän.

 

 

Mehevä suklaakakkupohja

Resepti on mitoitettu 20 cm ø vuokaan.

 

Ainekset:

  • 6 munaa
  • 4 dl sokeria
  • 5 dl jauhoja
  • 2 dl kaakaojauhetta
  • 2 tl leivinjauhetta
  • Suolaa
  • 2 dl maitoa
  • 1 dl rypsiöljyä

 

Resepti:

  1. Vatkaa munista ja sokerista kuohkea ja vaalea vaahto puhtaassa astiassa. Vatkaamiseen kannattaa käyttää aikaa 15-20 min.
  2. Siivilöi ja yhdistä toisessa astiassa kuivat aineet.
  3. Yhdistä maito ja öljy.
  4. Yhdistä muna-sokeriseokseen vuorotellen kuivia aineita, sekä maito-öljy seos. Tee tämä kolmessa erässä ja kääntele joka välissä taikina huolellisesti sekaisin nuolijalla.
  5. Kaada taikina vuokaan, joka on joko korppujauhotettu tai vuorattu leivinpaperilla.
  6. Paista 175 asteisessa uunissa noin 30-40 min.
  7. Nosta kakku uunissa, anna hetken aikaa jäähtyä vuoassa. Kun kakku on jo jäähtynyt, siirrä se jäähtymään leivontaritilälle.

 

 

Suklaamousse

Tällä reseptillä mousse riittää kahteen kerrokseen.

 

Ainekset:

  • 400 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 6 dl kermaa
  • 400 g tummaa suklaata

 

Resepti:

  1. Sulata suklaa joko mikrossa tai vesihauteessa.
  2. Vatkaa kerma vaahdoksi.
  3. Sekoita kerma ja tuorejuusto keskenään.
  4. Sekoita joukkoon sokeri.
  5. Sekoita joukkoon sula suklaa.
  6. Anna jähmettyä hetken aikaa jääkaapissa ennen, kuin lisäät täytteen kakun väliin.

 

Vinkki!

Kostutukseen käytän maitoa ja vaniljasokeria.

 

 

Toivottavasti testaat tätä reseptiä! Se on oikeasti ihana. Viimeiset kuvat ovat kakusta, jonka leivoin ystäväni lapselle.  Toiveena oli lila suklaakakku, jossa ei saanut olla vihreää ja oranssia. Siksi kikkailin nuo ruusujen lehdet enemmän turkoosin, kuin vihreän sävyisiksi.

Tällä reseptillä saisi tehtyä myös ihanan nakukakun, koristelemalla kakun pelkällä suklaa ganachella ja marjoilla. 😍

Meneekö suklaakakun ohje testiin?

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Hääkakkuina raparperi- valkosuklaajuustokakku

Sitruunajuustokakku

Sitruunakakku pääsiäispöytään