Ensi viikko on meidän perheessämme hyvin merkityksellinen. Tytöt aloittavat viimein vuoroasumisen. Vien heidät maanantaina hoitoon, josta exäni heidät hakee luokseen. Saan heidät kotiin seuraavan kerran keskiviikkona. Tuntuu hassulta jo se, että minulla on kaksi lapsivapaata iltaa peräkkäin ja että niitä tulee vielä lisää, sekä sen lisäksi tämä järjestely on pysyvä.

Olen ollut tyttöjen tähän astisen elämän ajan todella tiiviisti läsnä heidän elämässään. Me ollaan oltu tiimi ja tehty paljon asioita yhdessä. Tuntuu oudolta olla yhtäkkiä erossa heistä puolet ajasta. Yhtä oudolta tuntuu ajatella, että tiettyinä päivinä menen yksin kotiin töiden jälkeen. En mene hakemaan lapsia hoidosta, eivätkä he tule isän saattamina kotiin. Olen silloin kotona yksin.

Väitän vahvasti, että minä äitinä jännitän tulevaa muutosta eniten. Tytöt ovat innoissaan, kun pääsevät asumaan isin uuteen kotiin. Minä mietin, miten selviän yksin, ilman lapsiani, joista en ole ollut ikinä erossa tällä tavalla. On ihan eri olla erossa heistä parin lapsivapaan päivän verran, kuin jatkuvasti uuden järjestelyn muodossa. Mitä ihmettä minä teen tällä vapaa ajalla?

Järjestelen parhaillaan maanantaiksi IG-Liveä. Tarkoitus olisi ottaa lasi viiniä, katsoa telkkarista jotain ja höpötellä rennosti niitä näitä. Tämä on ensimmäinen liveni, joten hauska nähdä miten se sujuu. Ajattelin, että onpahan illalla muutakin tekemistä, kuin ikävöidä tyttöjä. Lisäksi ajatus livestä on otettu todella hyvin vastaan, mistä olen suorastaan hämmentynyt. Jos haluat päästä seuraamaan liveäni huomenna, maanantaina, niin seuraa minua instagramissa. Minut löytää nimimerkillä @bmhjenni.

Kirjoitan myöhemmin siitä, miten tämä vuoroasuminen on lähtenyt sujumaan ja miltä se tuntuu.

Halusin kertoa teille seuraavaksi, miten olen parhaani mukaan tukenut meidän lapsia tässä erotilanteessa. Vaikka itse voinkin hirmu hyvin ja olen onnellinen siitä, että olen mennyt eteenpäin, lapsille tämä on valtava muutos. Omana ohjenuoranani on toiminut lause, jonka olen lukenut jostain eroa käsittelevästä artikkelista: Ero on aina lapselle menetys, vanhemmista riippuu se, kuinka iso menetys on.

Meidän eroprosessi alkoi melkoisella ryminällä vuoden vaihteessa. Siinä ei ehditty lapsia juurikaan valmistelemaan. Tämän vuoksi minulle on ollut erityisen tärkeää puhua lasten kanssa mahdollisimman avoimesti, ikätasoon sopivalla tavalla. Isomman tytön kanssa ollaankin käyty pitkiä keskusteluja tilanteesta.

Olen itse lukenut myös lukenut paljon aiheesta. Netistä löytyy paljon tietoa ja neuvoja siihen, miten lasta tuetaan parhaiten erossa. Muutamia loistavia nettisivuja mainitakseni apuaeroon.fi, www.mielenterveystalo.fi, www.mll.fi.

Nyt avaan teille hieman omia tapojani.

Puhun lasten kanssa. Tämä on ollut itselleni ehdottomasti tärkein tapa auttaa lapsiani. Kuten kerroin, isomman tytön kanssa me käydään pitkiäkin keskusteluja aiheesta. Olen kertonut, että äidin ja isin rakkaus on loppu, jonka vuoksi meidän pitää asua erillään. Sen lisäksi ollaan puhuttu siitä, miten tytöillä on pian kaksi kotia. Isompi tyttö on sanonut, että kotona on nyt tosi mukavaa, kun täällä ei enää riidellä. Mikä kertoo minusta paljon eroa edeltävästä ilmapiiristä täällä kotona.

Olen läsnä. Olen huomannut, että lapset eivät välttämättä ole valmiita puhumaan asioista silloin, kun aikuinen on. Minusta tässä kohtaa on tosi tärkeää tukea lasta ja puhua asioista silloin, kun lapsi on valmis siihen. Esikoinen on monta kertaa tullut luokseni sanoen; ”Äiti, meidän pitää jutella.” Silloin keskityn täysin häneen. Sen lisäksi kuulostelen paljon lasten mielialoja. Meidän tytöt ovat perusluonteeltaan todella iloisia. Kun päivä on ollut erityisen itkuinen, yritän viritellä heidän kanssa keskustelua tunteista. Lisäksi, meillä on joka päivä sellainen noin viidentoista minuutin halittelu hetki, jolloin ollaan sohvalla ja tankataan kaikki sitä läheisyyttä.

Sanoitan tunteita. Eroon liittyy hirveästi negatiivisia tunteita ja koen niiden sanoittamisen erityisen tärkeäksi. Tässä isona apuna on ollut Fanni tunnetieto-sarjan kirja Fanni ja suuri tunnemöykky. Se on ollut apu niin minulle, kuin lapsillekin. Meillä aikuisilla on todella iso vastuu lasten tunnetaitokasvattamisessa ja tässä tilanteessa tapetilla on paljon uusia, pelottaviakin tunteita.

Aikuisten asiat hoidetaan muualla. Pyritään siihen, että puhutaan exän kanssa käytännönasioista muualla, kuin lasten läsnäollessa. Tässä kun on aika ajoin tunteet pinnassa itse kullakin. Lasten läsnäollessa pidetään yllä hyvää fiilistä.

Pidän kiinni rutiineista. Rutiinit luovat turvallisuudentunnetta ja koen niiden ylläpitämisen nyt erityisen tärkeiksi tässä tilanteessa. Vaikka paljon on muuttunut, niin perusasiat pysyvät lasten elämässä samoina. Aikanaan opetellaan uusia rutiineita, kun vuoroviikkosysteemi lähtee rullaamaan.

Lupaan sen, minkä pystyn pitämään. Tämä on tärkeää muutenkin, mutta nyt ihan erityisesti. Vaikka vanhemman tehtävä onkin tuottaa lapselle välillä pettymyksiä, niin en halua tuottaa niitä turhilla lupauksilla.

Minun seurusteluelämäni ei kuulu lapsilleni. Vaikka itse olenkin mennyt eteenpäin ja haluan treffailla uusien ihmisten kanssa, lapset eivät kuulu tähän kokonaisuuteen. Minulle on tärkeää, että treffikumppanini tietää minulla olevan lapsia, mutta lasteni ei tarvitse tietää minulla olevan treffikumppaneita. Jos joskus löydän miehen, jonka kanssa haluan viedä asiat vakavaksi, tulee tyttöjen tapaaminen ajankohtaiseksi.

Pidän huolta omasta jaksamisesta. Tästä puhuttiin useammalla sivulla ja tämä on myös itselle tärkeää. Hyvinvoivien vanhempien lapset ovat myös hyvinvoivia. Tässä tilanteessa tuntuu entistä tärkeämmältä pitää huoli omasta jaksamisesta. Toisaalta, se on helppoa, kun voin jo henkisesti niin paljon paremmin, kuin suhteessa ollessa. Käyn liikkumassa, otan omaa aikaa, käyn töissä ja pyrin syömään mahdollisimman hyvin.

Tässä näitä neuvoja olisi. Minä en toki ole tässä asiassa ammattilainen ja jos koet tarvitsevasi tässä ammattiapua, niin hae sitä.