Miten puhun lasten kanssa deittailusta
2Puhun lasten kanssa paljon eria asioista. Olen sellainen avoin vanhempi ja puhun kaikesta. Keskustelut lähtevät lasten kysymyksistä ja jokainen vanhempi tietää, että ne voivat olla välillä todella kiusallisia. Minun periaatteeni on ollut vastata kaikeen avoimesti, mutta lasten tasoisesti. Sama pätee deittailuun. Kiertely, kaartelu ja vältteleminen vain hämmentävät lasta entisestään. Samoin minä ajattelen sen olevan myös lapsen vähättelyä, jos hänelle ei kerrota asioita.
Lisäksi lapset oppivat elämästä muun muassa seuraamalla meitä aikuisia. En halua antaa aikuisiän ihmissuhteista valheellista kuvaa, vaikka esimerkiksi deittailu ei ole vielä todella pitkään aikaan ajankohtaista noilla tyttösillä. Siitä huolimatta, että isompi on jo pussaillut yhden pojan kanssa sohvannurkassa. Mutta haluan, että ajan kanssa lapset ymmärtävät ettei se oikeanlainen kumppani ilmesty eteen sormia napsauttamalta. Ja ettei välttämättä kannata ottaa sitä ensimmäistä vastaantulijaa, joka antaa huomiota. Nämä ovat toki asioita, joita opitaan ajan kanssa, eikä näitä todellakaan pysty kaikessa laajuudessaan selittää alle kouluikäisille. Mutta minusta varhain aloitettu työ helpottuu loppua kohden.
En muuten ole käynyt lasten kanssa mitään pitkää keskustelua aikuisten deittailusta, vaan olen vastannut vain lasten kysymyksiin. Nuorempi esittää hyvin spesifejä kysymyksiä, joihin riittää yksinkertainen, spesifi vastaus. Vanhemman kanssa asioista keskustellaan jo vähän enemmän. Mutta pääsääntöisesti kaikki keskustelut ovat olleet lyhyitä, aika yksittäisiä, mutta niitä on käyty monta ja pidemmällä aikavälillä.
Mistä kaikki alkoi?
Puhun lasten kanssa kaikesta ja he tietävät sen jo. Ei ole olemassa kysymystä, johon en vastaisi. Nämä keskustelut taisivat alunperin lähteä siitä, että lapsille hyvin tyypillisellä tavalla, tytöt ovat kyselleet milloin äiti ja isi muuttaa takaisin samaan kotiin. Tätä kautta pääsimme keskustelemaan niistä mahdollisesti uusista tyttö ja poikaystävistä. Sitä kautta pääsimme sitten aikanaan siihen, mistä näitä mahdollisia kumppaneita löytää. Kerroin, että niitä voi löytää yhteisen tekemisen kautta tai sitten sovelluksella. Olen näyttänyt tytöille mikä Tinder on ja kertonut, että sieltä voi löytää tällaisia erityisiä ystäviä. Ensin ihmisten kanssa voi viestitellä ja sitten jos joku vaikuttaa kivalta, voi mennä treffeille.
Kaiken tämän olen selittänyt hyvin yksinkertaisesti, koska lapset eivät kaipaa pitkiä selityksiä.
Puhuimme myös siitä, mikä on tyttö- tai poikaystävä. Minä selitin asian niin, että joskus sitä kaipaa sellaisen aivan erityisen aikuisen ystävän seuraa. Vaikka olisikin paljon hyviä ystäviä, niin silti se ei välttämättä riitä. Tätä erityistä ystävää saattaa sitten rakastaa oikein paljon. Niin paljon, että saattaa haluta esimerkiksi muuttaa asumaan yhteen ja perustaa perheen.
Parisuhdetta on yllättävän vaikeaa selittää lapsille, joille ei ole pystynyt tarjoamaan kunnollista esimerkkiä sellaisesta. Eivät he ole nähneet edes silloin aikanaan sellaista normaalin parisuhteen kanssakäymistä. Halauksia, suudelmia, kahden aikuisen välistä rakkautta, yhdessä nukkumista… Sellainen on omille tytöilleni vierasta ja toivon, että jonain päivänä voin vielä näyttää mallia hyvässä ja terveessä parisuhteessa.
Ole avoin
Voin kertoa, että tällainen avoimuus ei ollut minulle automaatio. Tarvitsin toisen sinkkuäidin esimerkin tähän. Sillä oma ajatukseni oli vahvasti etten sekoita lapsiani deittailuuni. Mutta vaikka olenkin kertonut heille avoimesti deittailusta, ei se tarkoita sitä että olisin ottanut lapseni mukaan deittailuun. He eivät edeleenkään tapaa jokaista kandidaattia ja treffailen hyvin vahvasti lasten ehdoilla. Suurin osa treffeistäni on sovittu nimenomaan lapsivapailleni. Mutta samaan aikaan en salaa lapsiltani tätä osaa elämästäni, vaan he tietävät sen, mikä on heidän iässään ok.
Nyt olisi kiva kuulla muiden sinkkuvanhempien ajatuksia tästä. Kertokaa miten olette puhuneet lastenne kanssa treffailusta ja deiteillä käymisestä.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals
LUE MYÖS
Lastenhuoneen muutos ja jatkettava lastensänky Ikealta
Tarina oman sektion taustalla
Minulle tuli Instagramissa vastaan @vapaasynnytyssuomi-tilin julkaisu, jossa kirjoitetaan; “Sektio ei ole synnytys. Sektio on röystö. Sektio on synnytyskokemuksen ryöstö naiselta ja ennen kaikkea se on syntymän ryöstö vauvalta.” Henkilökohtaisesti olin sydänjuuriani järkyttynyt tällaisesta kirjoituksesta. Pitkään minua seuranneet tietävät, että minulle on tehty kiireellinen sektio, jolla pelastettiin minun ja vauvan henki.
Haluan nyt kirjoittaa teille omasta sektiostani.
Minulle diagnosoitiin loppuraskaudessa viikon 31 jälkeen raskaushepatoosi, jonka ainoa oire on terveennäköisen ihon voimakas kutina. Kutina oli sitä luokkaa, että olisin halunnut raapia naamani irti. Kyseessä on maksan toimintahäiriö, jolloin maksaentsyymien ja/tai sappihappojen pitoisuus veressä alkaa suurentua. Joillakin ihmisillä raskaushormoonit ylikuormittavat maksaa, jolloin näin tapahtuu. Itse kuulun näihin ihmisiin, joiden maksa ei ihan kestä raskautta.
Raskaushepatoosi ei vaadi välittömiä toimenpiteitä, mutta se vaatii tiivistä seurantaa. Maksa-arvoni tarkistettiin enimmillään kaksi kertaa viikossa, tavallisesti kerran viikossa. Kävin viikoittain Kätilöopistolla tarkkailussa, jolloin pötköttelin tunnin sängyssä, kun lapsen sydänäänistä otettiin käyrät. Kerran kahdessa viikossa tapasin lääkärin, joka seurasi tilannetta.
Viimein lääkärintarkastukseni oli päivää ennen laskettua päivää ja silloin jo lääkäri otti puheeksi synnytyksen käynnistämisen. Mutta lähetti minut kuitenkin vielä verikokeiden kautta kotiin. Laskettuna päivänä hän kuitenkin soitti ja ilmoitti, että synnytys on käynnistettävä nyt, koska maksa-arvoni olivat kohonneet niin korkeiksi. Odottaminen olisi riski sekä minulle, että vauvalle.
Oma, ensisijainen toiveeni oli synnyttää alateitse, johon sain kannustusta. En kokenut tarvetta sektiolle, koska minua ei pelottanut alateitse synnyttäminen. Näin ollen synnytystäni alettiin käynnistämään. Puolentoista vuorokauden jälkeen todettiin, että synnytykseni ei vain lähde käyntiin. Kaikki on yritetty, mutta kehoni ei selkeästi ole vielä kypsä synnyttämään. Päädyttiin kiireelliseen sektioon, koska sekä minun, että vauvan terveys ja hyvinvointi alkoi olla vaakalaudalla.
Lääkärin päätös pelasti meidän hengen.
Ja tänä päivänäkin olen niin onnellinen siitä, että lääkäri teki tämän päätöksen. Sain leikkaussalissa täydellisen vauvani rinnalleni. Vauva voi hyvin ja minun maksa-arvoni tasaantuivat puolessa tunnissa. Olen kiitollinen lääkäreille nopeista päätöksistä ja toiminnasta, joka pelasti niin minun, kuin tyttärenikin hengen.
Yhtäkään äitiä ei pitäisi arvostella synnytystavan mukaan. Minä olen ihan yhtälailla äiti molemmille lapsilleni, vaikka he ovat syntyneet eri tavoin.
Fakta on se, että sen jälkeen, kun lääketiede ja neuvolat otettiin mukaan synnytykseen, lasten ja äitien kuolleisuus on laskenut rajusti kaikkialla. Itse repesin toisella kerralla niin pahasti, että meinasin kuolla siihen synnytyssaliin. Kotona, kun asiansa osaavaa hoitohenkilökuntaa ei ole ollut napin painalluksen päässä, olisin varmasti kuollut. Oma, varsin kärkäs mielipiteeni on, että jos haluaa pelata uhkapelejä, lotto on turvallisempi vaihtoehto, kuin esimerkiksi kotisynnytys.
Toivon, että tällainen vihapuhe lopetettaisiin ja ihmisille annetaan synnytys- ja kehorauha.
-Jenni