Helmikuun alun kuulumisia
Hei ihana! Toivottavasti sinulle kuuluu hyvää. Minä olen pari viimeistä päivää hoitanut nuhaista taaperoa, samalla kun kärsin todella kivuliaista kuukautisista. Tuntuu, että kivut pahenevat vuosi vuodelta. Tällä kertaa pystyin joko makaamaan paikoillani tietyssä asennossa tai kävelemään kumarassa ympyrää, muutoin olo oli sietämätön. Ja tässä tilanteessa lääkärit suosittelevat buranaa ja panadolia, jotka eivät omalla kohtallani auta enää tippaakaan. En voi muuta kuin ihmetellä, miten naisten kivunhoito on edelleen näin heikoissa kantimissa.
Totte on ollut varsinainen enkeli. Kun minun ei tehnyt mieli syödä yhtään mitään hän toi kaupasta vispipuuroa ja vähän irtokarkkeja, jolloin sain suusta edes jotain alas. Ihmettelen edelleen miten olen ollut näin onnekas. En ole vain löytänyt itselleni kumppania, joka tekee puolet kotona, vaan myös aidosti tukee minua. Oli asia mikä hyvänsä.

Viime päivinä…
Olen viime päivinä suunnitellut kakkua äidilleni, joka täyttää vuosia. Juhlimme häntä tulevana viikonloppuna perheen kesken ja minä lupauduin leipomaan sitä varten kakun. On kiva päästä leipomaan jotain vähän aikuisempaan makuun, kun yleensä leivon kakkuja lastenjuhliin. Äidin kakkuun tulee näillä näkymin vadelman ja sitruunan makuja, sekä hempeitä pastellisia värejä. Kokeilen tällä kertaa myös ensimmäistä kertaa marenkikreemin maustamista aromilla. Lupaan esitellä lopputuloksen myös täällä.

Ennätyksiä rikki
Rikon tällä hetkellä omia ennätyksiäni Instagramissa, mikä tuntuu kieltämättä oikein hyvältä. Julkaisuni tavoittavat tällä hetkellä enemmän ihmisiä kuin koksaan aikaisemmin. Se tuntuu erityisen hyvälät senkin vuoksi, että olen tehnyt paljon töitä sen eteen. Ihmiset ovat kiinnostuneet minuista ja jutuistani. Toki samaan aikaan sisältöni tavoittaa myös niitä, jotka eivät ole niin kiinnostuneita ja joita jopa ärsytän.
Tiedostan vallan mainiosti sen, että mitä isompi yleisöni on, sitä enemmän tavoita myös niitä, joita ei naamatauluni miellytä. Eikä ole yksinkertaisesti mahdollista miellyttää kaikkia. Kun kumartaa yhteen suuntaan, pyllistää toiseen. Niin se vain menee. Ja minä haluan keskittyä niihin seuraajiin, jotka saavat sisällöstäni inspiraatioa ja voimaa. Heitä varten minä tätä teen. Ja vain sillä on väliä.
Tällaiset hetket tuntuvat itselle merkittäviltä. Aina välillä tuntuu siltä, että kaikki muut etenevät urallaan ja saavat asioita onnistumaan ja itse junnaa vain paikoillaan. Mikä ei edes pidä paikkaansa. Etenen ihan koko ajan. Rikon omia ennätyksiäni. Kasvatan tilejäni. Onnistun myymään kamppanjan uudelleen vanhalle asiakkaalle. Saan kutsuja tapahtumiin. Verkostoidun. Etenen. Ja yritän muistuttaa itselleni, että en voi verrata itseäni muihin. Keskityn tekemään omaa juttuani. Ja iloitsen jokaisesta saavutuksestani.

Väsyneet naiset
Aloin tänään kuuntelemaan Hanne Kettusen ääni kirjaa Väsyneet naiset. En ole vielä kovin pitkällä, mutta voin siitä huolimatta suositella kirjaa lämpimästi ihan jokaiselle. Niin naiselle, kuin miehelle. Hanne pureutuu kirjassaan siihen, miten monet naiset väsyvät ja miten parisuhteessa nainen on yleensä se, joka väsyy. Miten tänäkin päivänä työnjako on epätasa-arvoinen parisuhteissa. Kirja vaikuttaa heti kättelyssä tosi hyvältä. Olen aina pitänyt Hannen tavasti kirjoittaa.
Kuuntelin äänikirjaa lenkillä ja tirautin siinä samalla pari kyyneltä. Mietin menikö kirja ihoni alle sen vuoksi, että olen tuntenut itseni viime aikoina todella väsyneeksi. Omaan väsymykseeni epäilen syyksi niin hormoneja, kuin myös neljättä kuukautta jatkuvaa marraskuuta. Suosittelen kirjaa Totelle ja kyllä kaikille muillekin.

Meidän arki on edelleen todella hyvää ja ihanaa. Toki meilläkin on huolemme, mutta samaan aikaaan olemme monella tavalla todella onnekkaita ja onnellisia. Saan olla joka päivä onnellinen siitä, mitä olen saanut. Suomen ja maailman tämän hetkinen tilanne huolestuttaa ihan joka päivä. Tuntuu kamalalta millaisessa syösykierteessä maailma on. Mutta en näe tässä tilanteessa muuta vaihtoehtoa, kuin ajatella positiivisesti, keskittyä hyvään ja tehdä oma osansa sen eteen, että maailmasta tulisi parempi paikka. Vaalit ovat pian. Se on taas tilanne, jossa pääsee vaikuttamaan. Minusta tuntuu, että olen oman puolueeni ja ehdokkaani löytänyt.
Mutta kuten sanottu, keskityn positiiviseen. Keskityn perheeseeni ja läheisiini.
Mitä sinulle kuuluu helmikuun alkuun? Toivon, että pääsisin taas hyvään kirjoitusrytmiin hetkellisen takkuilun jälkeen.
-Jenni
Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Uusi vuosi ja ensimmäisten päivien kuulumisia
Hei ihana! Uusi vuosi ja uudet kujeet. Miten sinun vuotesi on alkanut? Meidän arki alkoi sillä, että ilmoitin yhden lapsen sairaaksi ja juoksin hakemaan toiselle lapselle kaupasta kaverilahjaa illan synttäreille. Ollaan oltu melkein koko tämä alkuvuosi kipeänä. Nyt 4/5 perheenjäsentä on käynyt läpi jonkinlaisen flunssan, mikä on vähän kurjaa.
Vaikka sairastelu onkin kurjaa, olemme saaneet viettää paljon aikaa yhdessä. Mikä on aina yhtä ihanaa. Ollaan katsottu elokuvia, pelattu pelejä ja oltu vaan. Lapset ovat piirtäneet paljon, rakentaneet majoja, pienin on ollut menossa mukana ja minä olen muun muassa lukenut kirjoja ja Totte on leiponut. Loma on tehnyt tehtävänsä. Isommatkin sanoivat jo, että heillä on ikävä kouluun näkemään kavereitaan.

Koko perhe lomalla…
Koululaiset olivat meillä loman ensimmäisen viikon ja saatiin heidät vielä meidän luokse viimeiseksi lomaviikonlopuksi. Sen ensimmäisen pätkän myös minä vietin lomaa lasten kanssa niin töistä, kuin koko somesta. Toteutimme Toten kanssa täydellisen somepaaston, mikä teki molemmille todella hyvää. Puhelin jäi huomattavasti vähemmälle käytölle, vaikka luinkin sillä.
Yllätyin positiivisesti siitä, miten helppoa oli irrottautua puhelimesta. Lomalla keskityttiin siis ennenkaikkea perheaikaan, mikä oli ehdottomasti oikea päätös. Kolmen lapsen kanssa tekemistä riitti niin, ettei puhelimelle jäänyt juurikaan aikaa.
Viimeisen lomaviikonlopun kunniaksi käytiin ostamassa lasten kanssa hieman irtokarkkeja ja kotona katsottiin elokuvia. Koska lapset eivät osanneet päättää elokuvaa, päädyttiin katsomaan kaksi eri elokuvaa eri huoneissa. Minä esikoisen kanssa makuuhuoneessa ja Totte keskimmäisen kanssa olohuoneessa. Taapero juoksi iloisesti näiden kahden huoneen väliä.

Joulu pakettiin
Tapaninpäivänä istuin sohvalla ja katselin kuusta miettien, että se voisi olla paikallaan vielä uuteen vuoteen asti, koska on niin nätti. No seuraavana päivänä taapero onnistui rikkomaan taas yhden kuusenkoristeen ja totesin etten jaksa tätä enää. Pakattiin kuusi samana iltana pois. Raivattiin joulukoristeille taas tilaa kodin kaappeihin, koska meidän varaston lämpötilavaihteluiden vuoksi, muutamat lempikoristeeni olivat hajonneet säilytyksessä.
Muutenkin, vaikka meille tulee joulukuusi jo marraskuun puolella, se ei ole meillä kovin montaa päivää joulun jälkeen. Onhan sitä katseltu kaksi kuukautta. Kaipaan aika nopeasti joulun runsauden jälkeen väljyyttä ja puhdasta pöytää. Tuntui hyvältä aloittaa uusi vuosi puhtaassa kodissa.

Uusi vuosi
Uutta vuottanvietimme pääasiassa rauhassa kotona. Kokeilimme Instagramista löytämäämme sushivohvelireseptiä. Tonnikalatöhnä, kevätsipuli, seesaminsiemenet ja teriyaki-kastike tekivät vohveleista herkullisen yhdistelmän. Tämä on ruokalaji, jota voimme varmasti kehittää vielä pidemmälle. Kaikki meidän lapset olivat innoissaan uudesta reseptistä.
Käytiin piipahtamassa kaupungilla sen verran, että käytiin katsomassa Kansalaistorilla Skidit discon meininkiä ja pyroshowta. Taapero ihmetteli totisena ääniä ja valoja ympärillään. Minua huvitti hieman, että kaikki kuvat hänestä siltä reissulta olivat äärimmäisen totisia. Vaikka hän on iloluonteinen lapsi. Mutta tämä oli todella oiva tapa viettää uutta vuotta. Mikäli ensi vuonna lapsille on vastaavaa ohjelmaa, otetaan ehdottomasti myös koululaiset mukaan.
Illan päätimme kotona lautapeleihin. Taapero nukahti jo aikaisin, joten pääsimme pelaamaan rauhassa joululahjaksi saatuja pelejä. Tämä oli juuri sellainen uusi vuosi, jota olimme toivoneet: rauhallinen ja perheen kesken vietetty. Enää en kaipaa suuria juhlia, vaan mieluummin tällaisia rentoja hetkiä läheisten kanssa.


Oma hyvinvointi
Haluan laittaa oman terveyden ja hyvinvoinnin edelle, joten olen tehnyt pieniä muutoksia omiin rutiineihin. Aloin jo viime vuoden lopulla liikkumaan joka päivä kymmenen minuuttia. Teen joka ilta, lasten mentyä nukkumaan lyhyen kotijumpan. Minulla on rutiini, jonka avulla saan koko kehon liikkeelle. Olen kahdessa kuukaudessa huomannut jaksavani paremmin ja kuntoni on kohentunut. Sen lisäksi huomaan kehoni kaipaavan enemmän liikuntaa.
En uskonut koskaan pystyväni jokapäiväiseen liikuntaan, mutta kun tavoitteet ovat alkuun riittävän matalat, mikä vain on mahdollista. Olen aivan tavattoman ylpeä tästä saavutuksesta.
Liikunnan lisäksi, olen lisännyt aamun ja illan ihonhoitorutiiniini 10 minuutin kasvohieronnan. Minua alkoi harmittaa joulun aikana sellainen vähän pöhöttynyt ja turvonnut ilme kasvoillani mikä sai minut etsimään luonnollisia keinoja virkistää ihoani. Olen etsinyt YouTubesta pari hyvää videoita, joiden rutiinia toistan. Minulla on olemassa ennen-kuva, jonka näytän teille joidenkin viikkoje päästä.

Väsyneen vanhemman hemmottelu
Kävin tässä ensimmäisenä arkiviikkona lunastamassa arvontavoittoni Mamalempeellä. Voitin arvonnasta vapaavalintaisen hoidon Miian hellässä käsittelyssä, joten valitsin Väsyneen vanhemman hemmotteluhoidon. Ja tämän pitäisi olla lakisääteinen jokaiselle vanhemmalle.
Olen käynyt Miian palveluissa ennenkin niin yhteistyön tiimoilta, kuin tyytyväisenä, maksavana asiakkaana. Miia käynnisteli meidän kuopuksen synnytystä ja hieroi vauvaa useat kerrat ihan pienestä vastasyntyneestä lähtien. Mikäli meillä on vielä onnea matkassa ja saadaan vielä neljäs lapsi, niin Miia tulee olemaan meidän doula. Minä en enää synnytä ilman doulan tukea. Ja Totte varmasti arvostaa sitä, että mikäli tekisin taas kunniakierroksen leikkaussaliin, hänellä olisi myös tukea.
Mutta Väsyneen vanhemman hoito oli aivan ihana hengähdyshetki arjen keskellä. Siihen kuului lempeä juttutuokio Miian kanssa. Me vaihdettiin toki ihan ensimmäiseksi nopeat kuulumiset, sillä viime kerrasta on vierähtänyt tovi. Sen jälkeen keskusteltiin vähän meidän tämän hetkisestä elämäntilanteesta, jonka jälkeen minä sain siirtyä lepotuoliin. Ihan ensimmäiseksi sain ihan vain olla, rentoutua ja kuunnella musiikkia paikoillani parikymmentä minuuttia. Mikä on luksusta meidän tämän hetkisessä perhetilanteessa. Hoidon loppuosaan kuului jalka- ja päähieronta. Olin hoidon jälkeen todella rentoutunut.
Suosittelen Mamalempeen kaikkia palveluja todella lämpimästi. Meillä on tosiaan kokemusta vyöhyketerapeuttisestä synnytyksen käynnistämishoidosta, vauvahieronnasta ja tästä. Kaikkia voin suositella kokemuksen perusteella. Lisäksi, sen perusteella, mitä tunnen häntä itse, uskallan väittää, että hän on mitä ihanin, lempein ja kannustavin doula. Miia on myös ehkä Helsingin kaunein hoitohuone.
Joulun aika, uusi vuosi ja nämä vuoden ensimmäiset päivät ovat olleet juuri sitä, mitä olen aina toivonut. Aikaa perheelle, kivoja kokemuksia, hyvää ruokaa, hyvinvointia ja pientä luksusta arkeen. Tästä on todella hyvä jatkaa eteenpäin vuotta 2025.
Miten sinä olet huolehtinut omasta hyvinvoinnistasi viime aikoina? Oletko kokeillut jotain uutta? Jaa omat vinkkisi kommenttikentässä!
-Jenni
Tilaa uutiskirjeeni, niin saat säännöllisesti uusia ajatuksia ja vinkkejä arkeen.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Podcast: Kaverin kanssa


2