Sain tässä taannoin palautetta siitä, kun esittelin olohuoneemme muutokset ”projektina”. Palautteen antaja ei ymmärtänyt täysin sitä, miksi kutsuin valmiin kirjahyllyn kokoamista projektiksi. Siitä syntyi keskustelu, joka sai minut miettimään sitä, tarvitseeko sisustajan olla automaattisesti DIY-ihminen. 

Minä hyväksyin jo jokunen vuosi sitten, että minussa on hyvin hyvin vähän DIY-ihmistä. Siitä huolimatta, että Pinterestistäni löytyy DIY-kansio ja pohdin tasaisin väliajoin yhtä, jos toistakin projektia. Totuus on kuitenkin se, että vaikka minulta löytyy suunnitelmallisuutta, taitoa ja työkalut pysyvät käsissäni, minulta puuttuu tietty viitseliäisyys. Saan puristettua kokoon puolivalmiin kirjahyllyn ohjeiden mukaan, mutta ei minusta ole tekemään sellaista alusta loppuun asti itse. Pystyn tulevaisuudessa todennäköisesti suorittamaan sen elämäni tärkeimmän (leikki)keittiöremontin, mutta sen enempää en lupaa. Ja olen enemmän, kuin sinut tämän asian suhteen. Enkä koe tarvetta ryhtyä DIY-ihmiseksi. 

Vaikka minusta itsestäni ei löydy sitä DIY-ihmistä, ihailen valtavasti niitä, jotka tekevät itse. Hyvä ystäväni on sitä tyyppiä, joka miehensä kanssa rakentaa makuuhuoneeseen kaapit vanerista, olohuoneeseen sohvapöydän hukkapuusta ja kirppikseltä löytyneestä kehikosta. Ihailen valtavasti tätä taitoa ja intoa, mutta en koe itse tarvetta tehdä samaa. Samoin tykkään ihastella somessa muiden aikaansaannoksia, vaikka näiden juttujen lukeminen ei herätäkään minussa valtavaa itsetekemisen vimmaa. 

Onko ainoa tapa luoda persoonallisen näköinen koti, tekemällä kaikki itse? Ei. Tarvitseeko kaikki tehdä itse? No ei. Tyyli ei katso sitä, pysyykö vasara kädessä vai ei. Minä olen omasta mielestäni onnistunut luomaan persoonallisen ja oman näköisen sisustuksen ilman yhtäkään itse tehtyä osasta. (Jos pukkijalkojen ja valmiin pöytälevyn yhdistämistä ei lasketa.) Toki meidän sisustus on täysin jäljiteltävissä ihan vain kaupoista ostamalla, jos joku haluaa niin tehdä. Niin omaleimainen se ei ole. Mutta tarvitseeko olla? 

Me olemme täysin tyytyväisiä kotiimme, sen huonekaluihin ja esineisiin tällaisenaan. Meistä kumpikaan ei ole DIY-ihminen, vaikka välillä projekteja suunnittelemmekin. Sille on kuitenkin syynsä, miksi toteutukseen ei ole päässyt yhtäkään tätä kirjahyllyprojektia suurempaa suunnitelma. Minusta on hienoa, että ihmiset tekevät itse ja arvostan sitä valtavasti, mutta minä en ole sellainen. Eikä se häiritse minua, joten toivottavasti se ei häiritse ketään muutakaan. 

Tervesiä täältä sohvan kulmasta torkkupeiton alta. Kuopus on parhaillaan päiväunilla ja esikoisella on omat puuhansa. Meillä on ollut kaikin puolin rento ja rauhallinen suununtaiaamu. On katsottu lastenohjelmia ja syöty aamupalaa. Olin vielä eilen töissä tekemässä aamuvuoroa. Minulla on ollut paljon viikonlopputöitä viime aikoina. Nyt kuitenkin helpottaa hieman. Toki viikonloppuvuoroista saa hyvät lisät, mutta on minusta kivaa olla myös kotona. 

Kotona piristää juuri nyt arvontapalkintona the Floral Societylta saatu kimppu. Päätin, että alan silloin tällöin tilaamaan kukkia kotiin ko yritykseltä. Yhdessä paketissa tulee reilusti tuoreita kukkia ja tätä ruuhkavuosielämää helpottaa suunnattomasti, kun ne tuodaan kotiovelle. 

Little B:lle nousi viime yönä kova kuume ja hän nukkui vieressämme suurimman osan yöstä. Aamulla kuume oli laskenut, mutta päivälle suunniteltu Hop Lopin reissu pitää siirtää toiselle viikonlopulle. 

Isoimman yllätyksen tarjoili kuitenkin esikoisemme. Jännitin hieman hänelle kertomista. Odotin pieniä raivareita, mutta 3-vuotias oli hyvin zen saatuaan tiedon. Hän tietää ettei kipeänä saa mennä hoitoon tai Hop Lopiin muita tartuttamaan ja totesi reippaasti: ”Sitten pitää mennä joku toinen kerta.” Olin pakahtua ylpeydestä, kun pikkuisemme osasi käsitellä tämän asian niin hyvin. 

Sovittiin, että haetaan kaupasta munia ja vaniljakastiketta ja tehdään pannukakku, kun ei päästä Hop Lopiin.