Kesän kuumin romanssi: Villinä viety – Annukka Salama 🌶️
MAINOS / KIRJA SAATU ARVOSTELUKAPPALEENA OTAVALTA*
Tänä kesän kirjasomessa on kohuttu Annukka Salaman uutuuskirjasta Villinä viety, joka aloittaa upouuden Villi sydän-kirjasarjan. Tämä on country romanssi suomalaisittain. Kirja vie meidät Vehnälaakson Aurakartanoon, jonne Viola Vennas saapuu nuolemaan haavojaan epäonnistuttuaan rakkaudessa. Hän vannoo pysyvänsä kaukana ongelmista ja ennenkaikkea miehistä, jolloin syrjäinen Vehnälaakso tuntuu oikealta paikalta. Silloin hän ei vain ollut vielä tavannut naapuritalon komeaa Lukaa.

Kesän kuumin
Annukka Salama on tunnettu nuorille suunnatuista kirjoistaan ja tämä on hänen ensimmäinen aikuisille suunnattu kirja. Ja voi pojat, millaisen kirjan Annukka on onnistunut kirjoittamaan! Minä en voinut laskea tätä käsistäni, kun olin sen ensimmäistä kertaa avannut. Luin tämän suurinpiirtein vuorokaudessa. Yöllä piti lopettaa ihan vain koska pelkäsin, että nauramalla ääneen herätän vieressä nukkuvan kolmevuotiaan. Minun mielestäni kirja oli todella hauska ja ennen kaikkea kuuma!
Aurakartanon Viola, oletko sä mustasukkainen? Mitä sulla ikinä oli mielessä, se saadaan kyllä järjestymään.”
Koska kirjaa oli markkinoitu kesän kuumimpana kirjana, minulla oli joitain ennakkoajatuksia. Ensimmäinen ajatus oli, että onko kirjassa pelkkää panemista? En ole vielä lukenut yhtään cowboy romanssia ja oma mielikuvani niistä on se, että niissä on enemmän näitä spicyja kohtauksia. Mutta tämä on pelkkä mielikuva. Annukka ainakin todisti tämän vääräksi, tarina ei ollut pelkkää panemista, vaikka jännitettä olikin ja kirjasta löytyi myös ihan oikea juoni, jonka osia seksikohtaukset olivat.

Olen puhunut viimeaikoina paljon omien seuraajien kanssa nimenomaan näistä spicykohtauksista ja yleinen mielipide on, että vaikka niitä toivotaan tarinoihin, niin niitä ei saa olla pelkästään sen spicyn vuoksi. Kaikki olivat sanoneet, että sen spicyn täytyy viedä juonta jollain tavalla eteenpäin ja olla osa hahmojen kehityskaarta. Se on myös oma tavoitteeni kirjoittajana.

Minulle tämä oli ehdottomasti yksiä kesän parhaita kirjoja. 🌶️ Rakastin sitä. Se oli hauska, kuuma ja tosi samaistuttava. Koska olen itse kasvanut hevostilalla ja pyörinyt lapsuudessa myös kaverin maitotilalla, tässä oli todella paljon samaistumispintaa. Omissa mielikuvissa olin jälleen siellä Limingan lakeuksilla, jossa olen kasvanut. Ja vaikka tuli mietittyä miten siinä sianpissan hajussa voi kukaan rakastua, niin ihan hyvin se sujui Violalta ja Lukalta.
Suosittelen kirjaa sinulle joka…
- Tykkäät country romansseista.
- Haluat tutustua country romanssien maailmaan.
- Tummat ja tuliset miespäähenkilöt kiinnostaa.
- Olet kasvanut maalla.
- Haluat nauraa.
- Haluat lukea jotain todella kuumaa. ❤️🔥🌶️
Tähtiarvio: ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Chiliasteikko: 🌶️🌶️🌶️
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Heinäkuun parhaat jutut
Hei ihana! 💖 Pitkää kirjoitusblokkiani ravistellakseni listasin itselleni alkuun sellaisia oikein hyvän mielen postausideoita, joita on ennenkaikkea kiva ja helppo kirjoittaa.
Aluksi haluan vinkata teille uutiskirjeestäni, joka ilmestyy Substackin puolella. Jos kirjoitus/kirjailijajutut kiinnostaa, niin suosittelen siirtymään sinne. Teen uutiskirjeestä kirjailijakanavani ja pidän blogin sellaisena kuin ennenkin. Vaikka jonkin verran jaan juttuja edelleen myös tänne.
Mutta mennään seuraavaksi niihin heinäkuun parhaisiin juttuihin!

Mainos / Kuva on napattu Kirjamimmien Kesän kuumin ilta PR-tilaisuudessa*
Off campus
Heted rivarly obsessio on muuttanut muotoaan Off campus obsessioon. 💖 Saatiin viimein katsottua tämä yhdessä Toten kanssa. Totte katsoi tosin hieman jäljessä, kun minä bingetin sarjan kahdessa illassa omien yöunien kustannuksella. RAKASTIN tätä sarjaa! Ja rakastan sitä, että nykyään viihteessä kuvataan niitä terveitä suhteita, joissa ihmiset kommunikoivat ja jossa seksissä on mukana suostumus ja siitä suostumuksesta tehdään seksikästä. 🩷 Sweet Valley High on valovuosien päässä näistä sarjoista ja kirjoista.
Rakastin tässä sarjassa erityisesti Allien ja Deanin hahmoja. 6 jakso on suosikkini ja voisin katsoa pelkästään sitä. En malta odottaa kakkoskautta, jossa päästään syventymään kunnolla näihin kahteen.
Jos et tiedä, mistä on kyse niin Off campus on Prime Videon sarja, joka perustuu Elle Kenedyn Off campus-kirjasarjaan. Kyseessä on lätkäromanssisarja yliopistomaisemissa. Tästä lätkäromanssi trendistä minulla tulee muuten mieleen oma nuoruus ja sen aikaiset lätkäelokuvat. Muistatteko näitä? Lätkäromanssit ovat tietysti hieman erilaisia. 😂

Annukka Salaman Villinä viety 🌶️🌶️🌶️🌶️
(mainos / oma saatu arvostelukappaleena*)
Kirjasomen puolella ei ole voinut välttyä kuulemasta tämän kesän kuumimmasta uutuskirjasta, joka on kotimainen spicy countryromanssi, jonka itse luin suurinpiirtein vuorokaudessa. Tämä on Annukan ensimmäinen aikuisille suunnattu kirja. En vain voinut laskea tätä käsistäni. Kirjoitan tänne blogin puolelle vielä pidemmin tästä kirjasta, mutta tämä ansaitsi ehdottomasti paikkansa heinäkuun parhaissa. Tämä on todella hauska ja kuuma kirja! Suosittelen lämpimästi.
Pääsin myös heinäkuun puolella Kirjamimmien järjestämään PR-tilaisuuteen (mainos*) kuuntelemaan Annukka Salamaa. Hän kertoi jonkin verran kirjasta itsestään, sekä kirjoittamisesta, että vähän tulevista projekteista. 🩷 Tämä oli niin huippua. Mulla on tavoitteena päästä kuulemaan vielä enemmän kirjailijoita tulevaisuudessa, koska siitä voi saada niin paljon omaan kirjoittamiseen.

Mainos / Värityskirja saatu Finlandia Kirjat*
Ohuhun alkoholipohjaiset tussit
Aloitin värittämisen joskus viime vuoden puolella ja olen kokeillut joitain halvempia tusseja. Mutta mä olen aina ollut melkoinen välineurheilija mitä tulee erillaisiin kyniin ja väreihin. Siksi päätin tilata itselleni Ohuhun alkoholipohjaiset tussit ja voi pojat miten helppoa ja kivaa värittämisestä on tullut. Ero on oikeasti tosi merkittävä. Värit blendaantuu tosi hyvin yhteen, leviää tasaisesti ja tusseja on miellyttävä käyttää.
Värittämisestä on tullut mulle ja koululaisille sellainen yhteinen tekeminen, mikä on super kivaa. On ihanaa kun voidaan rauhoittua yhdessä värittämään ja jutella samalla.

Lukupiiri
Tein tänä kesänä jotain, jota en olisi rehellisyyden nimissä uskonut tekeväni. 🤯 Minä, jolle sosiaaliset tilanteet, varsinkin uusien ihmisten kanssa, ovat vaikeita ja mukavuusalueen ulkopuolella, perustin lukupiirin viiden entuudestaan tuntemattoman naisen kanssa. Toki toivon, että tämän harrastuksen myötä meistä tulisi hyviä kavereita. 💖 Mutta olen niin ylpeä itsestäni ja iloinen siitä, että mulla on ihan oikea lukupiiri!
Musta on aika hauskaa, että tällainen keski-ikäisten naisten höpöttelykerhoksi mielletty harrastus on nykyään tosi trendikästä ja somessa törmää tasaisin lukupiirihakuihin. Sellaisesta minäkin oman lukupiirin kokosin. Meidän ensimmäinen kirja oli Maria Stepanovan Kadoksiin ja nyt me luetaan Hääväkeä Alison Espachilta. Mun oma toive on, että tämä lukupiiri saisi minut lukemaan vielä monipuolisemmin erilaisia kirjoja ja ainakin toistaiseksi niin on käynyt.
Millaisia kivoja juttuja teidän kesä ja heinäkuu sisälsivät?
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa


0