Pari päivää sitten mieheni töksäytti keskellä jotain keskustelua; ”Pitääkö sulle nyt jotain kukkia ostaa?” Hän tarkoitti kysymyksellään äitienpäivää ja töksähtävästä ilmaisumuodosta huolimatta, tarkoitti pelkkää hyvää. En ole lyönyt hynttyitä yhteen minkään Romantiikka Roopen kanssa. Oma siippani näyttää rakkauttaan toisella, käytännöllisemmällä tavalla, johon minullakin meni hetki tottua. Vaikka olen jo tottunut hänen käytännölliseen rakastamiseensa, olen yhdessäolon vuosinamme saanut myytyä hänelle ajatuksen lahjakukista. Minut saa koska tahansa onnelliseksi huolella valituilla kukilla. Siitäkin huolimatta, että nopeasti kuihtuvien kukkien ostaminen on siipastani hyödyttömintä, mitä hän tietää. 

En ole odottanut äitienpäivää vähiten siksi, että saan nukkua aamulla pitkään. Tämän hetkisessä elämäntilanteessa vuodessa on tasan kaksi päivää, kun minä saan nukkua pitkään ja lasken niihin aina päiviä. Toinen on jouluna ja toinen äitienpäivänä. Toisaalta nyt kuopuksemme alkaa olla sopivassa iässä yökyläilemään mummilassa, joten ehkä näitä aamuja tulee enemmän tähän vuoteen. 

Aion joka tapauksessa nauttia siitä, että aamulla saan vain kääntää kylkeä, kun mieheni nousee ylös laittamaan aamupalaa kahden aikaisen pikkulinnun kanssa. Onni onnettomuudessa, että työvuorolistojen tekijä oli paremmin selvillä äitienpäivän ajankohdasta, kuin minä. Minä en nimittäin ollut muistanut pyytää tätä päivää vapaaksi omatoimisesti. Jos oikein huonosti olisi käynyt olisin hipsinyt töihin ennen, kuin yksikään muu perheenjäsenemme olisi ehtinyt edes heräämään. 

Olemme sopineet, että meillä ei kanneta aamukahveja sänkyyn, vaan aamupala katetaan ruokapöytään. Meillä on myös lupa houkutella päivänsankaria vienosti aamupalapöytään viimeistään kello kymmenen, jolloin lapset alkavat olla jo äärimmäisen kärsimättömiä. Todellisuudessa, vaikka kuinka uhoaisin muuta, minä todennäköisesti herään viimeistään kahdeksalta. 

Kakkua meillä ei tarjoilla, vaan meidän perheelle sopii paljon paremmin jäätelö. Näin miehen ei tarvitse astua todelliselle epämukavuusalueelle ja ryhtyä leipomaan. Myös tyttäremme innostuvat todennäköisesti enemmän äitienpäivä jäätelöstä, kuin kaupan valmiskakusta. 

Tänä vappuna …

… puhalsimme lasten kanssa saippuakuplia läheisessä puistossa hoitopäivän päätteeksi. 

… lohdutin isompaa tyttöä, jolle iski yllättäen riipivä ikävä mummia. Juteltiin siitä miltä ikävä tuntuu ja miten sitä voisi helpottaa. Soitimme myös videopuhelun mummilaan, jossa oli munkkien paisto kesken. 

… ostin munkit ja siman valmiina. Ihastuin täysin sitruunaiseen Juhla simaan ja voisin juoda sitä pullo kaupalla. Ensi vuonna sitä ostetaan vähän etukäteen kaappiin. 

… tein aamupalalle croisantvanukasta vadelmilla. Meidän lapset osaavat jo toivoa tätä aamiaisherkkua. Reseptin olen löytänyt Lauran blogista. 

… söin liikaa irtokarkkeja. 

… kävimme lasten kanssa ihmettelemässä vapputorin huminaa. Isompi kertoi millaisen vappupallon haluaisi ostaa (tämä vaihtui aina, kun hän näki uuden ihanan pallon) ja pienempi heitti rattaista käsin yläfemmat vartijan kanssa. 

… maistelimme muikkuja torilla. Lapset maistoivat rohkeasti ja tykkäsivät. 

… kävimme Espresso Housessa kahvilla toriretken päätteeksi. Meidän tytöt osaava käyttäytyä ravintoloissa ja kahviloissa todella hienosti. He ovat jo todella tottuneita tällaisiin ympäristöihin, enkä voi olla muuta kuin ylpeä. Little E vei oma-aloitteisesti omat astiansa tarjotinkärryyn. 

… teimme kotitekoisia hampurilaisia ruuaksi. 

… leikimme tyttöjen kanssa pitkästä aikaa barbeilla. Tähän asti legot ja sängyllä pomppiminen ovat olleet parasta tekemistä. (Jälkimmäistä tytöt tekevät aina kun silmä välttää.) 

… pysähdyin miettimään, kuinka onnekkaita me olemme, kun saimme kaiken jälkeen kaksi täysin tervettä ja hyvin voivaa tytärtä. Välillä tämä oma onni tuntuu jopa liialta, kun miettii etteivät kaikki voi saada edes puolta tästä tai niitä, joilta onni on otettu pois.