Yksinkertaista tarjottavaa vaatekutsuille
Meillä on viikonloppuna pienet Pomp de Lux kutsut, joihin olen kutsunut muutaman ystäväni ihastelemaan AW19 mallistoa. Ja jotain pientä heille pitäisi tarjoilla. Yksi juttu, jonka olen viime vuosina oppinut, on se etten yksinkertaisesti ole samanlainen pullantuoksuinen kotiäiti kuin omani. Kun meille tuli vieraita ollessani lapsi, kahvipöydässä oli A I N A vähintään itse tehtyjä pullia tai mokkapaloja. Nykyään äiti pyöräyttää käden käänteessä juustokakun pahimpaan hätään. Kun tiedossa oli jotain suunniteltua, kakkuja oli kaksi (tai jopa kolme), sen lisäksi pullaa, piirakkaa ja paria eri suolaista vaihtoehtoa.
Yritin vuosia pyrkiä samaan. Halusin olla täydellinen, pullalta tuoksuva emäntä, joka kestitsee vieraita tuosta noin vain, ilman hikipisaraakaan. Yleensä sillä seurauksella, että olin aivan loppu ja leivokset olivat jostain kohtaan kärsineitä, kun kärsivällisyyteni ei ollut riittänyt missään loppuun asti. Olen oppinut, että vähempikin riittää.


Nykyisin mietin heti, missä kohtaa aita on riittävän matala. Kun saan kotiin kahviseuraa, käyn jossain kivassa ruokakaupassa (esim. Herkku) hakemassa, jotain helppoa hyvää kahvin kanssa. Kuvissa näkyy Herkusta ostettuja croisantteja, voi-briossileipää, sekä Herkun kokkien valmiiksi tekemä mansikkarahka. Minun tehtäväkseni jäi lusikoida rahka laseihin, pestä ja pilkkoa päälle marjoja. Croisanttien ja leipien kaveriksi pilkoin kasviksia ja avasin tuorejuuston. Katoin kauniisti ja asettelin maljakkoon tuoreita kukkia. Sain kahvikaverilta kiitosta ja kehuja, vaikka tunnustin auliisti etten ollut tehnyt rahkaa itse.



Isompiin kesteihin leivon kyllä. Nautin leipomisesta tiettyyn pisteeseen asti. Ja haluan ehdottomasti äitinä leipoa tyttärilleni syntymäpäiväkakut. Vaikka panda-kakku ei sitten olisikaan se eläintarhan kaunein yksilö. Olen leipoessa kuitenkin luvannut pysyä mahdollisimman yksinkertaisissa resepteissä. Juustokakut ovat bravuureitani ja koen ettei niissä vain voi mennä pieleen. Mutta osaan minä muutakin. Lisään postaukseen muuten pienen listan helpoista tarjottavista, jotka sopisivat esimerkiksi vaatekutsuille tai vaikka syntymäpäiville.
- Juustokakut
- Browniet
- Piirakat (suolaiset ja makeat)
- Täytetyt croisantit (esim. tomaatti-mozzarella)
- Täytetyt voileivät (esim. tonnikala-sweet chili sandwichit)
- Coctailpalat
- Tapakset
- Suklaata
- Keksit
- Dippikasvikset ja hummus


Ajattelin valmistaa viikonloppuna muutaman helpon jutun, kuten täytetyt croisantit, kala- ja sitruunapiiraan. Täydennän näitä dippivihanneksilla ja hedelmillä, sekä marjoilla. Uskon, että näillä päästään jo pitkälle.
Muuten, Pomp de Luxin AW19 mallisto julkaistaan tänään maanantaina. Kutsumyyntikausi alkaa torstaina 29.8 ja verkkokauppa aukeaa 2.9. Meidän kutsut ovat viikonloppuna ja mallistoa tulee esittelemään meille Milja. Olen viestitellyt hänen kanssaan jo kevään kaudesta asti ja odotan innolla tulevaa. Miljalta saa ihanaa palvelua ja hän jopa teki minulle tilin Pompin nettikauppaan, jotta kaikki etuudet tulisivat varmasti oikein. Ihanaa sitoutumista. Arvostan.
Äitienpäivänä
Pari päivää sitten mieheni töksäytti keskellä jotain keskustelua; ”Pitääkö sulle nyt jotain kukkia ostaa?” Hän tarkoitti kysymyksellään äitienpäivää ja töksähtävästä ilmaisumuodosta huolimatta, tarkoitti pelkkää hyvää. En ole lyönyt hynttyitä yhteen minkään Romantiikka Roopen kanssa. Oma siippani näyttää rakkauttaan toisella, käytännöllisemmällä tavalla, johon minullakin meni hetki tottua. Vaikka olen jo tottunut hänen käytännölliseen rakastamiseensa, olen yhdessäolon vuosinamme saanut myytyä hänelle ajatuksen lahjakukista. Minut saa koska tahansa onnelliseksi huolella valituilla kukilla. Siitäkin huolimatta, että nopeasti kuihtuvien kukkien ostaminen on siipastani hyödyttömintä, mitä hän tietää.
En ole odottanut äitienpäivää vähiten siksi, että saan nukkua aamulla pitkään. Tämän hetkisessä elämäntilanteessa vuodessa on tasan kaksi päivää, kun minä saan nukkua pitkään ja lasken niihin aina päiviä. Toinen on jouluna ja toinen äitienpäivänä. Toisaalta nyt kuopuksemme alkaa olla sopivassa iässä yökyläilemään mummilassa, joten ehkä näitä aamuja tulee enemmän tähän vuoteen.
Aion joka tapauksessa nauttia siitä, että aamulla saan vain kääntää kylkeä, kun mieheni nousee ylös laittamaan aamupalaa kahden aikaisen pikkulinnun kanssa. Onni onnettomuudessa, että työvuorolistojen tekijä oli paremmin selvillä äitienpäivän ajankohdasta, kuin minä. Minä en nimittäin ollut muistanut pyytää tätä päivää vapaaksi omatoimisesti. Jos oikein huonosti olisi käynyt olisin hipsinyt töihin ennen, kuin yksikään muu perheenjäsenemme olisi ehtinyt edes heräämään.
Olemme sopineet, että meillä ei kanneta aamukahveja sänkyyn, vaan aamupala katetaan ruokapöytään. Meillä on myös lupa houkutella päivänsankaria vienosti aamupalapöytään viimeistään kello kymmenen, jolloin lapset alkavat olla jo äärimmäisen kärsimättömiä. Todellisuudessa, vaikka kuinka uhoaisin muuta, minä todennäköisesti herään viimeistään kahdeksalta.
Kakkua meillä ei tarjoilla, vaan meidän perheelle sopii paljon paremmin jäätelö. Näin miehen ei tarvitse astua todelliselle epämukavuusalueelle ja ryhtyä leipomaan. Myös tyttäremme innostuvat todennäköisesti enemmän äitienpäivä jäätelöstä, kuin kaupan valmiskakusta.
Kuten kaiken muunkin, me olemme tehneet myös äitienpäivästä oman näköisemme. Meille sopii rento ja rauhallinen lähestymistapa, kuten kaikessa muussakin arjessamme. Siihen ei kuulu turhaa hössötystä. Rakkaan erityisestä päivästä ei pidä tulla suoritusta. Minulle paras lahja on oikeasti se rauhallinen aamu, kunnon yöunet ja aika perheen kesken. Jos ilma on hyvä ja kaunis, haluan lähteä ulos rakkaideni kanssa, kotona kokata yhdessä hyvää ruokaa ja illalla katsoa elokuvan mieheni kanssa.
Miten äitienpäivä on sujunut teillä?


0





