Kaksplussan blogiverkoston joulukalenteri: Kuinka sisustaa joulu kotiin
Tule mukaan seuraamaan Kaksplussan blogiverkoston omaa joulukalenteria, joka johdattaa sinut ja perheesi jouluiseen tunnelmaan. Joka päivä aukeaa uusi joulukalenteriluukku, jossa leivotaan ihania jouluherkkuja, fiilistellään joulua tai annetaan parhaat niksit jouluaskarteluihin – ja paljon muuta! Tehdään tästä yhdessä ihana joulu!
Kun tästä joulukalenterista sovittiin, minulle oli selvää, että halusin jakaa vuorollani teille omat joulusisustusvinkkini. Rakastan joulunalusaikaa ja tunnustan olevani jouluihminen. (Mieheni mukaan jouluhullu.) Alan tunnelmoimaan tätä aikaa jo reilusti marraskuun puolella ja joulukuun alussa otan viimeisetkin koristeet esille.
Minulle joulu on ennen kaikkea tunnelmaa ja nautin enemmän odotuksesta. Tämän vuoksi aloitan tunnelmoinnin mahdollisimman aikaisin. Nautin myös perinteistä ja yritänkin tehdä niitä omalle perheelle niin, että lapsilla on monia tuttuja juttuja, joita odottaa.
Mitä sisustamiseen tulee, tonttuverhoja meillä ei tulla näkemään, mutta minulla on omat tapani sisustaa sesongin mukaan. Minusta olisi ihanaa, jos tytöt muistaisivat meidän joulusta jotkut tietyt koristeet, jotka nostetaan esille joka vuosi ja jonka he yhdistävät jouluun kotona. Muistan omasta mummolastani sen perinteisen enkelikellon ja äidin luota verhot, joissa komeili tonttulakkipäisiä lehmiä.
Tärkeintä joulun viettämisessä on ehdottomasti se, että se tehdään täysin omannäköisesti alusta loppuun. Viimeiset vuodet olen pohtinut sitä, miltä näyttää meidän perheen joulu ja alan olla melko lähellä lopputulosta.
Yritin muotoilla sisustusvinkkini sellaisiksi, että jokainen voi varioida ne täysin itselle sopiviksi.
Tuo kotiin joulun tuoksuja
Minulle tuoksuilla sisustaminen on aivan yhtä tärkeää, kuin sohvatyynyt tai mikä tahansa muu vastaava. Tuoksut ovat tärkeä osa koko tunnelmaa. Meidän joulu tuoksuu omenalta ja kanelilta, sekä havuilta, pipareilta ja glögiltä. Osa tuoksuista tulee kynttilöistä, osa jouluisesta tekemisestä, mutta yhtä kaikki ne kuuluvat jouluun. Omia suosikki tuoksujani jouluna ovat omena-kaneli sekä mäntymetsä tuoksukynttilät. Yhtenä vuonna ostin myös tähän sesonkiin huonetuoksun, mikä täydensi kodin tuoksumaailmaa. Joten polttakaa kynttilöitä, leipojaa ja keittäkää glögiä, se tuo joulun tunnelmaa.
Kukat tekevät joulun
Tällaiselle kukkahullulle, joulu ei ole joulu, ilman sesongin kukkia. Kukat ovat tärkeä osa sesonkisisustusta. Omia suosikkejani ovat amaryllis ja hyasintti, valkoisina. Amaryllis on todellinen joulun kaunotar. Hyasinttien tuoksu puolestaan on huumaava ja ne saa kukkimaan huonompikin viherpeukalo. Hyasintit näyttävät kivoilta niin juomalaseissa, kuin vanhoissa tuoksukynttilän laseissa, joten tässä voi käyttää luovuutta.
Pehmeitä materiaaleja
En tiedä teistä, mutta itse rakastan torkkupeittoja ja niin myös muut meidän perheessä. Kohta kolmevuotias kietoo itsensä peittoon ja kertoo olevansa kuningatar Elsa. Tähän aikaan vuodesta suosin myös tekoturkista ja haaveilen taljoista. Pehmeät pinnat tuovat kotiin kotoisuutta ja karva talven tuntua. Kun ilmasto on siinä jamassa, missä on, lämpöä kannattaa tuoda mielluumin kaikella pehmeällä sen sijaan, että kääntää lämmityksen pilviin.
Koristele
Veikka meillä ei ole tonttuverhoja, koristelen kodin muuten sesonkiin sopivaksi. Kukkien lisäksi lisään kotiin kynttilöitä, jotka luovat tunnelmaa. Hankin joka vuosi pienen huonekuusen olohuoneeseen. Koska meillä mies ei anna tuoda kuusta sisälle, kuin vasta aattona, laitan kuusenkoristeita esille muulla tavoin. Teen erilaisia asetelmia, mutta suurin suosikkini on sisustushyllyllä oleva keko koristeita. Asetelma on näyttävä, yksinkertainen toteuttaa ja selkeästi jouluinen.
Jouluiset juomat
Kenellekään ei varmasti ole jäänyt epäselväksi, että olen glögi-ihmisiä. Glögi on suosikki joulujuomani, mutta rakastan myös hyvää kahvia. Bongasin erään tuttavani blogista reseptin herkulliseen kahviin ja haluan jakaa sen teidän kanssanne. Juomaan tulee yksi annos espressoa, 1dl maitoa, 2 tl fariinisokeria, sekä kanelia ja kardemummaa. Tämän kahvin kanssa ei tarvita edes pullaa. Olen myös ostanut Indiskasta aivan älyttömän hyvää jouluteetä. Kokeilkaa rohkeasti ja löytäkää omat jouluiset makunne.
Tee kaikki niin, kuin itsestä hyvältä tuntuu
Sanoin tämän jo aiemmin, mutta tämä on kuitenkin vinkeistäni se, jota haluan korostaa. Jos haluat ripustaa ikkunoihin tonttuverhot tai olla ripustamatta niin tee niin. Älä katso muiden tapaa, vaan mieti mikä sopii teille parhaiten. Mikä näyttää sinusta kauniilta ja kuinka paljon jaksat panostaa. Jos haluat kantaa kuusen sisään marraskuussa, niin tee niin. Jos haluat karata Malediiveille karkuun jouluhössötystä, niin anna palaa.
Ihanaa joulun odotusta!
Virtuaalisia joulukalentereita
Huomenna alkaa joulukuu, jonka vuoksi ajattelin tulla vinkkaamaan parista joulukalenterista, joita kannattaa alkaa seurata huomisesta lähtien.
Ensinnäkin minä aloitan @bigmamashomeblog instagramissa oman joulukalenterin. Olen jo pari vuotta miettinyt kalenterin toteuttamista ja sitä, mikä olisi minulla kaikkein paras tapa. Ajattelin nyt toteuttaa kokeeksi visuaalisen instagramjoulukalenterin. Sen kautta te pääsette tunnelmoimaan joulua kanssani.
Toinen mainitsemisen arvoinen joulukalenteri on meidän kaksplussalaisten yhdessä tekemä kalenteri. Luukut on jaettu meidän bloggaajien kesken ja joka päivä ilmestyy uusi luukku, jonkun blogiin. Me linkataan postauksiin aina edellinen ja seuraava blogi, jotta joulukalenterin seuraaminen olisi mahdollisimman helppoa kaikille. Siellä on todella kivoja luukkuja luvassa, joten kannattaa ryhtyä seuraamaan sitä. Tiedossa on kaikkea ihanaa.
Joulukalenteri alkaa huomenna Yhtä kuin-blogista.
Jos teillä on tiedossa some-joulukalentereita, joita kannattaa seurata, vinkatkaa niitä kommentteihin.


8




















