Arki on mennyt nyt niin hurjalla vauhdilla eteenpäin, että en ole aivan ehtinyt sen mukaan. Erityisesti blogi uhkaa jäädä jalkoihin ruuhkavuosien keskellä. Ideoita kirjoittamiseen löytyisi kyllä, mutta aikaa ei. Uskon, että tämä ongelma helpottaa, kunhan vain totun uuteen arkeen. Olen vielä kankeana joutilaan mammaloman jäljiltä ja tämä uusi suunnitelmallinen arki tuli vähän puskista. Kyllä se tästä, ajallaan. Kunhan vielä oppisi taas hyödyntämään ne harvat valoisat hetket kuvaamiseen, niin hyvä tulisi. 

Tämä kevyt arjen kaaos tarkoittaa sitä, että minulla on muutama juttu, joista olisin halunnut kirjoittaa, mutta ne ovat yksinkertaisesti vain jääneet. Siksi kokosin nyt yhteen postaukseen kuulumisia kuluneelta kuukaudelta. 

✗ Meidän isänpäivä oli rauhallinen. Vietimme sen kotona ja leivoimme taaperon kanssa kauden ensimmäiset piparit isän omalle aamiaiselle. Taapero oli innoissaan päästessään painelemaan muotilla pipareita taikinaan. Vain taikinan maistelu vei voiton tästä aktiviteetista. Vaarassa oli, että piparit olisivat huvenneet jo ennen paistamistaan. 

✗ Tytöt olivat askarrelleet perhepäivähoitajan kanssa ihanat tipu-heijastimet lahjaksi isälle. Tipujen vartalo muodostui kummankin tytön omasta jalanjäljestä ja sen päälle oli liimattu silmät, sekä nokka ja heijastavia palasia. Kohta kolmevuotiaan silmät ja nokka olivat kutakuinkin oikeilla kohdillaan, mutta yksivuotiaan tipu oli aikamoinen kubistinen kokonaisuus. 

✗ Olin jo ihan varma, että tämä oppisopimushomma ei etenisi mihinkään vielä tämän vuoden puolella. Siksi minulle tulikin täytenä yllätyksenä, että pääsin allekirjoittamaan työsopimuksen nyt tämän kuun puolella. Töitä uudessa paikassa on viikko takana ja olen niin innoissani. Paljon asioita pitää palautella takaisin mieleen, mutta on ollut mukavaa huomata, miten jotkut asiat ovat jääneet jo ihan selkärankaan. Pikkuhiljaa kaikki alkaa mennä yhä luonnollisemmin ja löydän sen oman sisäisen hoitajani. Nyt yritän vain miettiä, miten saan tuotua sitä omaa persoonallisuuttani esiin hoitajan univormussa. Täytynee käydä ponnari ja avainnauhaostoksilla. 

✗ Mieheni on alkanut vasta nyt uuden työpaikkani myötä hahmottamaan, mitä ruuhkavuodet todella tarkoittavat. Vasta nyt sen vuoksi, että minun aikatauluni muuttuivat niin rajusti, että hän on ottanut enemmän vastuuta meidän tytöistä. On ollut mahtavaa, että tämä on mahdollistanut isälle ja tytöille enemmän yhteistä aikaa arjessa. Tähän asti minä olen ollut se meidän arjen pyörittäjä, nyt vastuu jakautuu edes hieman. Mikä on minusta vain ihanaa. 

✗ Tässä marraskuussa on ollut mahtavaa seurata, miten innoissaan meidän kohta kolmevuotias on lähestyvästä joulusta. Hän bongaa hiljalleen lisääntyviä jouluvaloja hoitomatkalta, sekä ostoskeskuksista ja huutaa kovaan ääneen; ”Äiti tuolla on taas jouluvaloja.” Hän puhuu vuoron perään niin joulusta, kuin syntymäpäivistään. Hän tietää nimittäin hyvin sen, että on syntynyt joulun alla. Stockmannin jouluikkuna oli varsinainen elämys tälle pienelle jouluttajalle ja sitä muistellaan hartaasti. Täytyy käydä kyseisellä ikkunalla vielä toisenkin kerran. 

✗ Ollaan mietitty, millaiset joulukalenterit hankitaan tytöille. Ei olla vielä ostettu mitään, mutta ollaan kyllä tutkittu tarjontaa. Olemme sopineet, että esikoinen on riittävän vanha yhteen suklaakalenteriin, mutta sen lisäksi ajattelimme hankkia toisen. Se toinen vain aiheuttaa päänvaivaa. Vaihtoehtoina on kirjakalenteri tai joku muu yllätyskalenteri. Hirveän vaikeaa yhden kalenterin ostaminen. Ajateltiin, että tehdään kalenterin ostamisesta vielä sellainen yhteinen tapahtuma ja käydään ostamassa ne yhdessä. Toki tässä aikaa olla jo vähän kiire, kun joulukuu kolkuttelee aivan nurkan takana. 

✗ Katsoin Yösyöttö-elokuvan, kun se tuli Elisan Aitioon. Elokuva oli kirjaa hauskempi ja innostuin, kun huomasin, että se oli kuvattu aivan meidän hoodeilta. Esimerkiksi Antin ja Paavon puisto on meidän lähileikkipuistomme. 

Seuraavaksi on tiedossa viimeiset 1-vuotispostaukset, kun olen viimein saanut otettua kuvia niihin liittyen. Tyttöjen sairastelut ja aurinkoiset säät osuivat sopivasti yhteen ja olen yrittänyt hyödyntää kaikki valoisat tunnit kuvaamalla.

Meillä jokavuotinen perinne on eräs tietty väittely minun ja mieheni välillä. Joka vuosi käymme tiukkasanaisen keskustelun siitä, voiko joulun fiilistelyn aloittaa jo marraskuussa. Voiko marraskuussa laittaa parvekkeelle kausivalot tai juoda kotona glögiä. Rakkaani on sitä ihmisluokkaa, joka mielellään tiivistäisi tämän ”hössötyksen” kolmeen päivään. Minä puolestani haluan nauttia itse odotuksesta. Tämän vuotinen väittely päättyi siihen, että huikkasin töihin lähtiessäni ulko-ovelta; ”Illalla juodaan glögiä.” 

Minusta joulu on parhaimmillaan hiljalleen nautiskeltuna. Ei ole mitään järkeä yrittää ahtaa joulua kolmeen päivään kaikella kiireellä. Se, jos mikä luo stressiä, kun joulu pitäisi suorittaa lyhyessä ajassa. Syys- ja lokakuu ovat turhan aikaisia joulufiilistelyyn, mutta marraskuu sen sijaan on oiva hetki aloitella tunnelmointi. Nyt voi jo rohkeasti lisätä kynttilöitä, ostaa kaupasta pullollinen glögiä, leipoa pipareita, sekä torttuja ja tuoda kotiin havuja. 

Oman Grinchimme ei ole tarvinnut vielä muuttaa vuorille, kun olen tuonut joulua kotiin pikku hiljaa. Ensimmäiseksi ostin huonekuusen, joka on niin ikään perinne. Joka vuosi ostan uuden kuusen, sillä minun viherpeukalollani edellinen ei selviä kovin pitkään joulun yli. Kuusen lisäksi olen laittanut havuja maljakkoon. Muutamakin oksa tekee tavallisesta ruusukimpusta jouluisen asetelman. 

Glögivalinta on tänäkin vuonna Blossa, jolla on paras alkoholiton vaihtoehto ikinä. Minulle alkoholi glögissä ei ole koskaan ollut mikään vaatimus. Varsinkin, kun tämän pohjana toimii täyteläinen punaviini rypälemehun sijaan. Kokeilimme tätä ensimmäistä kertaa Little E:n raskausaikana, jonka jälkeen se on jäänyt meidän vakkari joulujuomaksi. 

Little E:n kanssa on puhuttu jo paljon joulusta. Lainasin hänelle joulukirjoja iltasaduiksi, sekä sen ison Tonttukirjan, sillä tontut kiinnostavat kovasti lähes kolmevuotiasta. Hän bongailee hoitomatkalla niin tonttuja, kuin jouluvalojakin. Aion niin ottaa irti kaiken tästä kolmevuotiaani jouluinnosta. Tänä vuonna esikoisemme alkaa ymmärtää jo tämän odotuksenkin päälle ja meillä on mietitty tarkkaan, millaisia joulukalentereita meille hankitaan. 

Kävimme katsomassa Stockmannin jouluikkunaa samana päivänä, kun se avattiin. Little E oli aivan haltioissaan siitä ja osoitteli ikkunasta ”jouluja”. Bebekin osoitti mielenkiintoa ikkunan näkymiä kohtaan, mutta ei samalla tavalla kuin isosiskonsa. Little E puhuu yhä siitä pienestä maailmanpyörästä, joka asetelmassa näkyi. Joulunaika on ollut tähänkin mennessä lempiaikani vuodesta, mutta äitiys on tehnyt siitä entistä hienompaa. Saa nähdä millaisia jouluttajia näistä tytöistä vielä kasvaa. 

Seuraava olennainen askel on ostaa joulupyjamat minulle ja tytöille. Jos google on jostain syystä ollut alhaalla, se johtuu siitä, että minä etsin parhaillaan täydellisiä joulupyjamia meille kolmelle. Olen saattanut vilkuilla myös jouluneuleita. 

Minulle tämä kaikki on myös tapa selvitä tästä pimeydestä ja kaamoksesta. Olen huomannut viime aikoina itsessäni pientä alavireyttä. Kun pimeän ajan höystää kynttilöillä, pikkujouluilla ja glögillä, se ei tunnu lainkaan niin pahalta. Onneksi meillä on myös molempien tyttöjen synttärit tähän aikaan, sillä glitteri ja keijupöly, jos jokin on oiva lisä kaamokseen.