Hae
Big mamas home

Joulu kotona

Joulu kolkuttelee miltein ovella. Moni on hehkuttanut jo huomenna alkaavaa joululomaa. Minulla on vielä lyhyt työputki edessä ennen neljän päivän minijoululomaani. En malta odottaa sitä, että joulun pyhinä saan oikeasti hengata kaiket päivät pyjamassa perheeni kanssa. Ja alun kankeudesta huolimatta, kotonakin tuntuu oikeasti joululta. Hellyyttävintä ikinä, on se kun esikoisemme pimputtaa neljän koskettimen leikkipianoaan ja laulaa samalla Lunta tulvillaan.

Big mamas home by Jenni S. Joulu kotona, joulun laittaminen kotiin

Big mamas home by Jenni S. Joulu kotona, joulun laittaminen kotiin

Big mamas home by Jenni S. Joulu kotona, joulun laittaminen kotiin

Big mamas home by Jenni S. Joulu kotona, joulun laittaminen kotiin

Erika kehui meidän podcastin joulujaksossa sitä, kuinka hän pitää siitä miten joulukoristeet sulautuvat osaksi meidän sisustusta. Ja se on tarkoituskin. Meidän sisustus ei muutu, vaikka laitankin joulua kotiin. En kaiva joulukuun alussa esille tonttuverhoja tai pöytäliinoja (myös niiden aika on ollut aikanaan). Sen sijaan asetan esille lisää kynttilöitä tunnelmaa luomaan, laitan joulupalloja vaatiin ja maljakkoon joulukukkia. Meidän kodissa näkyy joulu, mutta se ei huuda sitä.

Big mamas home by Jenni S. Joulu kotona, joulun laittaminen kotiin

Big mamas home by Jenni S. Joulu kotona, joulun laittaminen kotiin

Big mamas home by Jenni S. Joulu kotona, joulun laittaminen kotiin

Big mamas home by Jenni S. Joulu kotona, joulun laittaminen kotiin

Hävisin taas tänä vuonna väittelyn siitä, tuleeko meille kuusi jo marraskuun puolella. Mutta sain tahtoni läpi sen suhteen, että meille tulee aito kuusi. Score! Tehdään viikonloppuna yhdessä retki läheiselle torille ja valitaan meille sopiva kuusi ja koristellaan se sitten yhdessä.

Big mamas home by Jenni S. Joulu kotona, joulun laittaminen kotiin

Big mamas home by Jenni S. Joulu kotona, joulun laittaminen kotiin

Big mamas home by Jenni S. Joulu kotona, joulun laittaminen kotiin

Big mamas home by Jenni S. Joulu kotona, joulun laittaminen kotiin

Meidän joulun värimaailmassa näkyy valkoinen, hopea ja kulta. Ja osassa koristeista on myös hyppysellinen vaaleanpunaista. Joulukukissa suosin yleensä valkoista, jos valitsen itse. En ole kuitenkaan voinut olla huokailematta the Floral Societyn kukkalajitelmien värikkäille ritarinkukille. Edellisessä lähetyksessä oli yksi, ihana valkoinen ritarinkukka, jossa oli häivähdys persikkaista vaaleanpunaista. Rakastin sitä. Tämän päivän lähetyksessä oli taas kolme, tummanpunaista ritarinkukkaa, joiden aukeamista odotan innolla.

Big mamas home by Jenni S. Joulu kotona, joulun laittaminen kotiin

Big mamas home by Jenni S. Joulu kotona, joulun laittaminen kotiin

Big mamas home by Jenni S. Joulu kotona, joulun laittaminen kotiin

Nyt näyttäisi siltä, että seuraavaa joulua vietetäänkin sitten uudessa kodissa. Olen päässyt jo valitsemaan maalisävyjä seiniin, vaikka muuttopäivä on vielä epävarma. Kerron teille meidän uudesta kodista sitten, kun nimet ovat viimein paperissa. Enkä malta odottaa, että pääsen kertomaan teille viimein kaiken.

Nyt toivotan hyvää lomaa niille, jolla alkaa loma. Itseni kaltaisille uurastajille toivotan tsemppiä!

Loppuvuoden juhlameikki

Täällä taas. Tässä oli reilu vuorokausi, kun blogini oli nurin ja meni hetki aikaa selvittää mistä se johtui. Nyt kaiken pitäisi olla kunnossa. Kiitos kärsivällisyydestä.

Tänään halusin tehdä postauksen, jollaista en ole ennen tehnyt, mutta jonka kirjoittamisesta olen haaveillut. Jaan nimittäin kanssanne meikkilookin. Moni ei varmaan tiedä, mutta mietin vuosia sitten, jos alkaisin kauneustubettajaksi. Katselin silloin paljon meikkivideoita ja olisin itsekin halunnut niitä tehdä. Videoiden tekeminen ei ainakaan vielä ole tuntunut omalta jutulta samalla tavalla, kuin kirjoittaminen tai podi.

Big mamas home by Jenni S. Loppuvuoden juhlameikki, meikkilook. Pikkujoulu. Uusi vuosi

Big mamas home by Jenni S. Loppuvuoden juhlameikki, meikkilook. Pikkujoulu. Uusi vuosi

Kun suunnittelin teille joulukuun postauksia, ajattelin että haluaisin tehdä teille pikkujouluihin tai uudenvuoden juhliin sopivan meikin. Värimaailmasta halusin aika harmaan, hyppysellisellä punaista. Lopulta se viininpunainen tuli häivytettyä niin hyvin ettei se näy näissä kuvissa juuri ollenkaan, mutta sitä on tuossa kulmaluun paikkeilla.

Teen silmämeikin aina suurin piirtein samalla tavalla. Eli laitan liikkuvalle luomelle kolmea väriä; sisäsyrjään vaaleaa, keskelle keskitumma ja ulkosyrjään tummaa. Luomivakoon taas laitan yleensä mustaa tai todella tumman ruskeaa varjostamaan. Kulmaluulle, aivan kulmakarvan alle tulee jotain higlihtia. Tässä tapauksessa laitoin keskiluomelle keskiharmaata metalliväriä ja ulkosyrjälle tummanharmaata metallinhohtoista väriä. Sisäsyrjään ja kulmaluulle laitoin melkein valkoista metallisävyä. Luomivälin ja kulmaluun rajaan lisäsin burgundinpunaista, jonka häivytin ulos päin. Luomivakoon lisäsin lopuksi mustaa.

Käytin meikkiin Blush Professionalin Metal Eyeshadow paletta, sekä Loreál Parisin La Palette Nudea. Ensiksi mainittu paletti on iso 88 sävyn paletti ja Loreálin paletissa on kymmenen sävyä. Ajattelin lisätä kosmetiikkasisältöä blogiini ja esitellä teille muun muassa meikkiboksini ja pussien sisältöä.

Big mamas home by Jenni S. Loppuvuoden juhlameikki, meikkilook. Pikkujoulu. Uusi vuosi

Big mamas home by Jenni S. Loppuvuoden juhlameikki, meikkilook. Pikkujoulu. Uusi vuosi

Big mamas home by Jenni S. Loppuvuoden juhlameikki, meikkilook. Pikkujoulu. Uusi vuosi

Huuliin laitoin ihan vain huulikiiltoa, koska en omista tällä hetkellä juuri muuta. Ajattelin tässä lähiaikoina ostaa pari kunnon huulipunaa, koska välillä on kiva jos huulissa on muutakin, kuin kirkas kiilto. Nyt olen vain lainaillut huulipunia Erikalta.

Big mamas home by Jenni S. Loppuvuoden juhlameikki, meikkilook. Pikkujoulu. Uusi vuosi

Big mamas home by Jenni S. Loppuvuoden juhlameikki, meikkilook. Pikkujoulu. Uusi vuosi

Silmämeikki:

Blus Professional Metal Eyeshadow palette

Loréal Paris La Palette Nude

Maybelline New York Lasting Drama Liquid ink eyeliner

Lumene Essential Volume Mascara

Anastasia Beverlyhills Brown powder duo Ebony (saatu)

Pohjameikki ja huulet:

Herbina face silmänympärysvoide

Lumene Valo Nordic-c Day Fluid

Lumene Matte Foundation 0 Light Ivory

Lumene Nordic Chic highlighter valokynä

Affect Smooth finish pressed powder

Isa Dora Face Sculptor

Lumene Luminous shine Hydrating & plumping lip gloss

Tässä tämä nyt sitten oli. Otan mielelläni palautetta vastaan. Kiinnostaako teitä meikkijutut? Onko postauksen runko hyvä? Toivoisitteko tähän jotain muuta?