Olen pohjimmiltani luova, visuaalinen persoona ja se näkyy. Osaatteko arvata, mikä on ollut yleisin lause, jonka olen kuullut vuosien varrella liittyen ammatinvalintaani. ”Sun luovuus menee kyllä täysin hukkaan tuossa työssä.” Lähihoitajan työ ei tunnetusti ole kovin luovaa työtä, vaikka välillä pitääkin keksiä luovia ratkaisuja. 

En aina tiedä mitä tästä pitäisi ajatella. Jos olen luova ihminen, pitäisikö minun automaattisesti hakeutua luovaan työhön? En kiellä etteikö se olisi ihanaa, mutta olen kuullut sen olevan myös raskasta. Nuorempana haaveilin sarjakuvapiirtäjän ammatista, näyttelijän urasta, kirjoittamisesta tai ihan taidemaalaamisesta. Mutta, koska olen perikäytännöllisten ihmisten tytär, minut kasvatettiin valmistautumaan käytännölliseen ammattiin. Esimerkiksi äitini puhui, kaikella rakkaudellaan, vahvasti järkevän lähihoitajantyön puolesta. Vakaat, vaikkakin pienet tulot, varmat työmahdollisuudet ja niin edelleen. 

Mutta vaikka työni ei olekaan siitä luovimmasta päästä, olen aina löytänyt rakkaita harrastuksia, joilla kanavoida tätä puolta itsestäni. Ja koska ne ovat harrastuksia, niitä on helppoa tehdä intohimolla ja rakkaudella. Enkä nyt missään nimessä sano, että harrastuksesta ei saisi tehdä työtä itselleen. Minusta on upeaa, jos joku voi tehdä intohimoaan työkseen. Harrastuksista voi kuitenkin ottaa tarvittaessa lomaa ja niitä voi tehdä niin paljon tai vähän, kuin haluaa. Minusta on tällä hetkellä helpottavaa, kun voin jättää työasiat töihin samalla, kun vuoro loppuu. 

Viime vuosina bloggaaminen on ollut minulle sellainen suuri intohimon kohde ja tapa kanavoida omaa luovuuttani. Minusta on ihanaa ideoida postauksia, kirjoittaa, kuvat ja miettiä, miten voisin tehdä kaiken entistä paremmin. En ole mikään iso nimi, mutta minunkin blogillani on niitä ihmisiä, jotka boostaavat palautteellaan minua eteenpäin. Mikä on ihan ehdottomasti parasta tässä. Tuntuu uskomattomalta, että joku, mitä minä teen, on onnistunut koskettamaan jotakin. Sen parempaa fiilistä ei yksinkertaisesti ole. 

Kuten sanoin, bloggaaminen on minulle tällä hetkellä intohimoinen harrastu ja tapa kanavoida luovuutta. Toki olen viimeisen vuoden aikana miettinyt, voisiko tästä tulle jotain enemmänkin. Olen viime aikoina heittänyt vitsillä vastaukseksi tuohon kommenttiin luovuuden hukkaan menemisestä; ”No, pistän sitten kaikki paukut tuohon someuraan.” Ja vaikka tästä ei uraa urkenisikaan, jatkan tätä silti. Se, että pystyn koskettamaan teksteillä ja kuvillani edes yhtä ihmistä, tämä on ehdottomasti sen arvoista. 

Mennyt vuosi on ollut aivan ihana. Olen saanut nauttia vauvavuodesta, päässyt eteenpäin työelämässä ja koen edenneeni myös blogin kanssa. Ainakin olen päässyt osaksi ihanaa, voimauttavaa blogiyhteisöä. 

En kuitenkaan ajatellut jäädä junnaamaan paikoilleni, vaan olen suunnitellut jo puolen vuoden ajan tulevaa vuotta. 

Kirjoitan ensi vuonnakin tutuista aiheista, mutta kokeilen sen lisäksi jotain uutta. Ensi vuonna jokaiselle kuukaudelle on oma teemansa. Joka kuukausi ilmestyy useampi postaus tämän teeman ympäriltä. 

Tammikuun teema tulee olemaan työ ja opiskelu, jotka kulkevat elämässäni juuri nyt käsi kädessä. Aion avata ainakin sitä, miksi lähdin opiskelemaan lähihoitajaksi, miten matalapalkkatyö ja kunnianhimo liittyvät toisiinsa, sekä miten arki on asettunut uomiinsa uuden työni myötä. 

Osa teemoista ei ole ihan selvillä vielä, mutta kuulen mielelläni ehdotuksia myös teiltä. Mistä aiheesta haluaisitte kuulla enemmän? Tai jos teillä on postaustoiveita tulevalle vuodelle, niin kuulen niitäkin mielelläni. 

Minä toivon teille tämän postauksen myötä ihan mielettömän upeaa uutta vuotta. Pus.