Me leivottiin sunnuntaina omenapiirakka. Some on ollut viime aikoina täynnä erilaisia omenapiirakoita ja -kakkuja, joten ihmekös tuo, jos sitä on alkanut kaipaamaan kahville kaveria. Meillä leivotaan harvoin, koska tähän asti minä olen ollut ainoa, joka ne leipomukset on syönyt. Onneksi olen hiljalleen saamassa jälkikasvustamme herkuttelukavereita, joten voin alkaa leipomaan vähän useammin.

Koska minusta on kyse, leipominen ei sujunut täysin ongelmitta. Totesin vasta leipoessa, että kermaviiliä olisi pitänyt olla kaksi purkkia. Eihän siinä auttanut, kuin improvisoida. Nappasin vauvan varastoista yhden Piltin sosepurkin ja lisäsin sen täytteeseen. Piirakasta tuli ihan superhyvää. Tein pari muutakin muutosta alkuperäiseen reseptiin, joten jaan omani nyt teidän kanssanne.

150g voita

¾ dl ruokosokeria

1 muna

1 ½ dl vehnäjauhoja

½ tl leivinjauhetta

3 ½ dl kaurahiutaleita

3-4 kotimaista luomu omenaa

1 tlk kermaviiliä

1 prk Piltti omenasosetta

1 muna

½ dl ruokosokeria

2 tl vaniljasokeria

1 tl kanelia

1 puristettu sitruuna

Sulata kattilassa voi ja lisää siihen sokeri. Sekoita keskilämmöllä niin, että sokeri sulaa. Lisää kananmuna koko ajan sekoittaen. Seoksesta pitäisi tulla kinuskimaista.

Sekoita keskenään kuivat aineet. Yhdistä seokset ja sekoita taikina.

Painele taikina tasaiseksi piirakkavuokaan.

Pese ja viipaloi omenat. Asettele viipaleet haluamallasi tavalla pohjalle. Sekoita loput täytteen aineksista keskenään ja kaada seos omenaviipaleiden päälle.

Paista 200 asteessa 30 minuuttia. Anna jäähtyä ja tarjoile.

Little E oli minulle leivontakaverina ihan alusta asti. Nostin hänelle tuolin työtason viereen, josta hän seurasi leivontaa alusta loppuun asti. Hän pääsi myös ensimmäistä kertaa taikinanjäämien makuun, mikä oli kuulemma parasta. Tunti jonka aikana piirakka oli ensin uunissa ja sitten jäähtyi, taisi olla tähän mennessä taaperon elämän pisin.

Tämä piirakka onnistui niin hyvin, että varmasti leivotaan uudestaan.

Klassinen, skandinavinen, boheemi ja herkullinen. Näillä sanoilla kuvailisin Maannos Kitchen & Bar’ia. Saimme Heidin ja Pinjan kanssa tilaisuuden tutustua tähän uuteen helmeen yhteistyön merkeissä.

Ensinnäkin, kun astuimme sisään ravintolaan, minulta ja Heidiltä karkasi kummaltakin suusta sellainen ihastunut, täysin spontaani älähdys. Ravintolan sisustus, joka on lahjakkaan Laura Seppäsen käsialaa, löi meidät täysin ällikällä. Paikka on ihan mielettömän kaunis.

En tiedä minkä nostaisin ykkössuosikikseni. Onko se heti eteisessä oleva pyöreä, kaunis peili, paljas, rosoinen tiiliseinä, samettituolit, kauniit valaisimet vai teollinen henki, joka ravintolan tiloissa oli pidetty. Kaikki natsasi tosi hyvin yhteen ja sisustus oli yhtenäinen, sekä mielenkiintoinen.

Jo alkukeiton aikana saimme iloksemme todeta, että ravintola ei ole vain kauniisti sisustettu, vaan myös ruoka on älyttömän herkullista. Onneksi en ole töissä millekään toiselle taholle ja voin kehua kaikkea juuri niin ylitsevuotavin ilmauksin, kuin haluan.

En ole mikään foodie, mutta kyllä minulle hyvä ruoka maistuu aina. Olen toivottoman nirso ja uusien juttujen kokeilu on minulle haastavaa. Yritän kuitenkin parhaani, sillä olen huomannut usein yllättyväni iloisesti. Monesti kasvisruoan ja kasvisten kanssa olen varuillani. Muistan liian selkeästi peruskoulun kasvisruokavaihtoehdot. Maannoksen kukkakaalikeitto oli kuitenkin niin hyvää, että mietin, miksi ravintoloissa ei ole ruualle santsiannosta. Myös pääruuaksi tarjottu lohi, perunat, sienikastike ja kasvikset toimivat ihan täydellisesti.

Jälkiruuaksi meille tarjoiltiin omenajäätelöä, joka maistui siltä itseltään. Ihan kuin olisi syönyt kylmiä omenia. Maannoksen ideologia on tehdä suomalaista ruokaa, mutta eri tavalla, kuin mihin on totuttu.

Kun sopiva tilaisuus tulee, nappaan mieheni mukaan ja kokeilen seuraavaksi Maannoksen dinneriä. Ravintola on sellainen helmi ettei minua haittaa yhtään kulkea sinne täältä toiselta puolelta Helsinkiä. Jos et ole vielä käynyt, niin käy.