Hae
Big mamas home

Kuvia viime päiviltä

Jaan teille hieman kuvia ja kuulumisia viime päiviltä. Meillä on taas tupa täynnä lapsia. Minä olen ollut illat keskenään tämän meidän trion kanssa. Eli kädet ovat olleet iltaisin melkoisen täynnä. Iltaisin, kun olen istahtanut sohvalle olen ollut melko väsynyt. Mutta tiedättekö mitä. Muistelin tässä juuri isompien vauvavuosia. Silloin nukahdin sohvalle lähes poikkeuksetta iltaisin. Itseasiassa ensimmäisen kerran jo Pikku Kakkosen aikaan. Eli muutosta omassa elämässä on tapahtunut. Tämä oli mielestäni positiivinen huomio.

Mutta nyt niihin kuviin…

Ihan ensimmäiseksi selfie kimara. On kuvaa aamukahvin kanssa. Aurinkoinen hetki kotisohvalla. Kyseinen kuva on otettu itseasiassa iltaa ennen takatalvea ja lumipyryä. Näiden lisäksi on yksi peiliselfie hyvältä meikki päivältä ja hengailua vauvan kanssa. Meidän arki on tällä hetkellä sellaista, että välillä tuntuu ettei juuri ehdi istahtaa, mutta sitten on niitä joitain rauhallisimpia hetkiä.

Meidän vauva ja ikiliikkuja. Oikeasti hän ei ole edes nukkuessaan paikoillaan. Meidän arki on muuttunut melkoisesti sen myötä, kun hän lähti kunnolla liikkeelle ja nousi jaloilleen. Hän on todella kerkeäväinen kaveri ja tietää jo, kun on konttaamassa jonnekkin väärään paikkaan. Yleensä siinä vaiheessa hän konttaa karkuun maailman levein hymy huulillaan. Unikoulu sujuu vähän vaihdellen. Toten kanssa menee tosi hyvin. Minun kanssani vauva ei oikein suostu nukkumaan omassa sängyssä. Mutta harjoitellaan vielä.

Rauhallisia hetkiä, pieniä valoläikkiä ja kukkia. Ensimmäisessä kuvassa valo osui aivan mielettömän kauniisti meidän lipastoon. Toisessa kuvassa on pääosassa kaunis persikan värinen krysanteemi. Kolmannen kuvan nappasin hektisen päivän päätteeksi, kun meillä oli vauvan kanssa rauhallinne, pitkän kaavan imetyshetki. Viimeinen kuva oli Talvipuutarhalta, jossa oli laitettu keväisiä koristeita esille.

Tämä kollaasi voisi olla; Ruokka ja mocktaileja. Totella on ollut oma someprojekti, jonka seurauksena olen saanut nauttia aivan ihanista mocktaileista. Täytyy sanoa, että tämä on suosikki etuuksiani tässä meidän parisuhteessa. Sen lisäksi ollaan käyty meidän lempi sushipaikassa ja testattu somen hittireseptiä, pizzaleipää.

Arkeen on mahtunut myös kiireetöntä ulkoilua ja lenkkeilyä vauvan kanssa, sekä PR-tilaisuus Sugarilla. Kuvassa näkyvä Noshin paita, joka pisti silmääni Sugarin toimistolla. Kolmannen kuvan otin Totelle, kun lähdin Sugarilta kotiin päin. Kasseissa on jokunen PR-näyte, jotka sain mukaani.

Sellainen arkinen kuvapläjäys. Olen viime aikoina keskittynyt paljon Instagramiini, jonka vuoksi blogi on ihan vähän heitteillä. Mutta lupaan keskittyä tähän taas, kunhan tilanne vähän rauhoittuu. Juuri nyt paletilla tuntuu olevan aika paljon kaikkea. Mikä on samaan aikaan ihanaa.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Pääsiäinen aikuisten ja vauvan kesken

Yhtenä maalikuun päivänä

Laskeutuminen pääsiäiseen

Ihana keväinen viikonloppu

Edessä kiva viikonloppu

 

Viikonloppuna Lapsimessut ja kuvaustreffit

Liput Lapsimessuille saatu.*

Huh huh. Istahdin juuri sohvalle, kun olin hetki sitten miettinyt pinnasängyn vieressä elämänvalintojani. Mietin, että jos olisin valinnut toisin, jossain kohtaa elämässäni, olisikon jossain vuorilla vaeltamassa sen sijaan, että taistelisin yhden härkäpään kanssa nukkumaanmenosta. Voitte ehkä arvailla, että tänään on ollut astetta rankempi ilta vauvan kanssa. Sen lisäksi meillä on ollut jonkinlainen unitaantuma, jonka vuoksi en ole saanut öisin nukuttua ihan niin hyvin, kuin pitäisi. Onneksi nämä ovat niitä yksittäisiä rankempia hetkiä. Nyt jo helpottaa, kun lapsi on onnellisesti nukahtanut ja olen itse saanut vedettyä vähän välihappea.

Toivotaan, että meillä nukutaan ensi yönä.

Lapsimessut

Kierrettiin perjantaina Lapsimessut ennen Toten töitä. Messuilla oli melkoisesti väkeä jo perjantai päivällä. Olen todennut jälkeenpäin, että kierrettiin messut vähän puoli huolimattomasti. Meillä jäi osa messuhallista käymättä kokonaan läpi. Mutta bongattiin kuitenkin ne muutamat, jutut jotka meitä kiinnosti. Tottea kiinnosti peliosastot, minua puolestaan muun muassa Annon ja Metsolan yhteistyömallisto. Myös Kaikon osasto kiinnosti. Harkittiin tuolle perheen pienimmälle uutta bambi-bodya, mutta toistaiseksi se jäi vielä ostamatta.

Käytiin myös Play Cafen osastolla moikkaamassa Idaa. Osasto oli aivan ihana. Sinne oli tuotu hiekkalaatikko, jossa meidänkin vauva pääsi möyrimään. Tyyppi maisteli myös ensimmäistä kertaa miltä se hiekka maistuu. Hieman huvittaa, mitten se hiekan maistelu on enismmäinen asia, mitä nuo vauvat tekevät kun pääsevät nököttämään laatikkoon. Me maisteltiin siinä Play Cafen osastolla bagelit ja pullat.

Tiedättekö muuten mitä. Olen alkanut treenaamaan intuitiivista syömistä. On ollut todella ihanaa päästää irti sellaisesta tietystä ajattelutavasta, mikä liittyy ruokaan. Ja vaikka syön mitä mieli tekee ja milloin mieli tekee, niin en ole elänyt karkilla ja sipsillä. Aterioihin on mahtunut se pulla ja bagel, mutta myös paljon muuta.

Lauantaina me pidettiin palaveria Hannan kanssa, sillä suunnittelemme parhaillaan yhteisiä työkuvioita. Joista olen äärimmäisen innoissani. Palaveerattiin meillä ja potkaistiin hommat käyntiin. Totte oli maailman ihanin ja hemmotteli meitä aamusta pienellä pannukakku buffetilla. Vauva sai myös osansa marjoista ja hedelmistä omalle lautaselleen. Kiinnostaisiko teitä, muuten kuulla miten sormiruokailu on meillä edistynyt? Vatsa täynnä oli hyvä aloittaa suunnitteleminen. Totte jätti meidät Hannan kanssa kahdestaan ja lähti vauvan kanssa asioille.

Kuvaustreffeillä talvipuutarhassa

Sunnuntaille olin sopinut kuvaustreffit ihanan Ellan kanssa, johon olen tutustunut Menesty lempeästi ohjelmassa. Oltiin sovittu, että tavataan Talvipuutarhassa ja otetaan siellä vähän kuvia. Talvipuutarhassa oli melko täyttä jo siinä vaiheessa päivää, mutta saatiin silti aivan ihania kuvia. Oli myös tosi virkistävää päästä kuvaamaan muitakin, kuin omia juttuja. Huomaan, että minulta löytyy intohimoa kuvaamiseen ja se on jotain, missä olisi mahtavaa kehittyä ja viedä sitä eteenpäin. En tosin ihan täysin tiedä, mitä kaikkea voisin tehdä kuvaamalla. Mutta ehkä se tästä muotoutuu aikanaan.

NÄMÄ KAKSI KUVAA: Ella / EDITOINTI: Minä

Totte on ollut koko viikonlopun iltavuoroissa, mikä tarkoittaa sitä, että me ollaan oltu iltaisin vauvan kanssa kahdestaan. Vauva on nykyään aika kerkiäväinen tyyppi, joten illat hänen kanssaan meinaavat olla ihan täyttä työtä. On toki ihan mahtavaa saada seurata hänen kasvuaan ja kehitystään ja sitä, mitä kaikkea hän keksii. Tällä hetkellä siskojen huone kiinnostaa luonnollisesti kaikkein eniten ja sinne pitäisi päästä. Samoin äidin istutukset vetävät tätä pikku tyyppiä puoleensa. Kuten sanoin, hänen vahtimisensa käy nykyään ihan työstä.

Nyt sitten nokka kohti uutta viikkoa. Minulla on listalla muutamia työjuttuja, jotka haluan saada tehdyksi Toten vapaiden aikana. Muuta isompaa ohjelmaa tälle viikolle ei oikeastaan ole. Mennään fiiliksen mukaan. Ihanaa viikkoa!

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Pääsiäinen aikuisten ja vauvan kesken

Yhtenä maalikuun päivänä

Laskeutuminen pääsiäiseen

Ihana keväinen viikonloppu

Edessä kiva viikonloppu