Hae
Big mamas home

Kuka saa nukkua pitkään?

Hei ihana ja hyvää naistenpäivää. Puhun tasa-arvosta mielelläni ihan joka päivä, mutta aivan erityisesti tänä päivänä. Naistenpäivä ei ole kukkia ja suklaata, se on naisten oikeuksien esiin nostamista ja tasa-arvoon pyrkimistä. Me emme ole tasa-arvoisessa asemassa mieheen nähden. Kaikki eivät ole sitä edes omassa perheessään.

Meidän yhteiskunnassamme on edelleen hyvin tiukka käsitys siitä, miten perheessä asiat hoidetaan. Mies hoitaa työnsä, nainen hoitaa työnsä, kodin ja lapset. Tämä on näytetty ihan tutkimuksissa. Omassa matikkapäässäni tämä ei vain mene ihan tasan. Nainen tekee helposti kaksi täyttä työpäivää vuorokaudessa, toisen töissä ja toisen kotona.

 

 

Kuka saa nukkua pitkään?

Me ollaan saatu Toten kanssa jonkin verran suoranaista arvostelua siitä, miten hoidetaan meidän kotona esimerkiksi nukkuminen. Minä nukun taaperon kanssa ja hoidan yöt hänen kanssaan. Tuli yöllä mitä tahansa heräämisiä, minä hoidan ne. Yleensä homma hoituu laittamalla tissi suuhun, mutta välillä yöt ovat olleet melkoista sekoilua. Oli kummin vain, minun uneni katkeavat pari kolme kertaa yössä.

Totte tekee baarityössä paljon iltavuoroja, mutta pääsääntöisesti hän on kotona ennen kahtatoista. Ja koska minä herään yöllä, hänen ei tarvitse ja hän saa nukkua yönsä ilman keskeytyksiä. Sen lisäksi, Totte nukkuu aika usein päiväunet taaperon kanssa. Mutta koska hän saa nukkua yhtäjaksoisesti, hän herää aamulla ensimmäiseksi lasten kanssa. Minä saan jäädä nukkumaan. Poikkeuksena ne aamut, joilloin Totte on ollut töissä yli kahteentoista. Silloin minä herään aamulla.

Me ollaan tyytyväisiä tähän järjestelyyn. Kumpikin saa sen verran unta, että arki sujuu ja koetaan se tasa-arvoiseksi.

 

 

Toinen, mitä kaikki eivät tunnu ymmärtävän, on se, että minä teen töitä silloin kun Totte on kotona. Mikä tarkoittaa sitä, että Totte hoitaa kotia ja taaperoa sillä aikaa. Yleensä ennen omaa työpäiväänsä. Minun on mahdotonta tehdä töitä silloin, kun olen kahdestaan kotona lasten kanssa, joten tämä on ainoa mahdollisuus.

Tuntuu, että ihmisille on ihan ok, jos äiti tekee toisen työpäivän kotona oman työnsä jälkeen, mutta on ennen kuulumatonta, jos isä toimii samoin. Miten taakka olisi toisella erilainen? Kyllä ne kotityöt uuvuttavat äitiä samalla tavalla, kuin isääkin.

 

 

Miksi tämä häiritsee muita?

Eniten minua ehkä mietityttää se, miten meidän parisuhteessa hyväksi havaitut järjestelyt hämmentävät muita niin paljon? Me olemme löytäneet keinon, jolla kumpikaan ei uuvu arkeen liiaksi. Meidän arki toimii, meidän suhde on oikeasti tasa-arvoinen. Mitä paheksuttavaa siinä on? Tämä on sanalla sanoen hämmentävää. Varsinkaan, kun jos tarkkoja ollaan, ei tämä muille edes kuulu.

Tasa-arvo on kyllä kaikkea muuta kuin valmis.

 

Toivon jonain päivänä näkeväni maailman, jossa naistenpäivää ei tarvittaisi, mutta vielä ei ole sen aika. 

-Jenni

Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

En ajatellut, että minusta tulisi vaikuttajaa

Minulle avain hyvinvointiin oli laihduttamisen lopettaminen

Uusi vuosi ja ensimmäisten päivien kuulumisia

Tavoite: Liikunta osaksi arkea

Asioita, joista pidän itsessäni

En ajatellut, että minusta tulisi vaikuttajaa

Ihanaa alkanutta maaliskuuta. Mennään tänään syvälle. Kehopositiivisuus ihmisoikeusliike on itselleni oikea sydämen asia. Iso osa Instagram sisällöstäni on sitä, miten koen maailman lihavana.

Välillä tuntuu ironiselta, että juuri se asia, jonka ajattelin olevan suurin este vaikuttajan uralleni, olikin se paras ponnahduslauta.

 

Vuonna 2015…

Aloitetaan kuitenkin vuodesta 2015, jolloin aloitin blogini. Olin täyttämässä 26 vuotta ja olin koko aikuisikäni kamppaillut ylipainon kanssa. Olin kokeillut siihen mennessä jos jonkin näköistä laihdutuskuuria, dieettiä, puhdistusta ja mitä näitä nyt oli. (Eikä tälle kierteelle ollut luvassa loppua vielä moneen, moneen vuoteen.) Olin todella epävarma itsestäni ja kehostani, sekä kaikesta muustakin. Samaan aikaan olin raskaana esikoisestani.

Olin löytänyt blogien äärelle noin vuotta aiemmin ja olin alkanut haaveilla omasta blogista. Silloin se bloggaajan kuva, joka minulle välittyi, oli varsin kapea. Kaikki bloggaajat joita seurasin olivat laihoja. Pinterestin kuvasto oli vastaavanlainen. Tämä loi tahtomattaankin minulle hieman sellaista mielikuvaa, että ei minusta voi tulla bloggaajaa, jos joku saa tietää minun olevan lihava.

Siitä huolimatta halusin ihan hirveästi perustaa oman blogin. Ajattelin, että jos tekisin sen kasvottomana, kukaan ei arvaisi minun olevan lihava. En silloin ajatellut, että vaikuttamisesta voisi tulla työ. Se oli kivaa tekemistä samalla, kun hoidin kotona vauvaa.

 

Ei mahdollista minulle

Jossain vaiheessa mieleeni pyrki ajatus siitä, että vaikuttaminen voisi olla myös itselleni yritystoimintaa. Yksi vaikuttaja toisensa jälkeen teki ilmoituksen jäävänsä pois päivätyöstä ja ryhtyvänsä vaikuttajaksi. Se oli ihailtavaa.

Minun ajatukseni taustalla oli, että ensimmäinen asia, joka minun pitäisi saavuttaa voidakseni olla vaikuttaja, on laihtua. Ja mielellään paljon. Mielessäni ei ollut lukujen kasvattaminen tai eri alustoihin tutustuminen. Mielessäni oli laihduttaminen.

Ajattelin hyvin vahvasti, että ketään ei kiinnosta lihava vaikuttaja. Olivathan kaikki ammattivaikuttajat laihoja ja nättejä. Se saisi minutkin menestymään.

 

Miten nurinkuriselta tämä nyt tuntuu. 😅 Painoni on vuosien aikana jojoillut, mutta en ole missään vaiheessa ollut edes keskipainoinen ja siitä huolimatta urani on edennyt. Siihen on vaikuttanut lopulta monet, monet muut asiat, kuin itse paino.

Mutta näin yhteiskunta haluaa meille uskotella. Lihava ei ole yhtä hyvä. Lihava ei ole menestyjä. Lihavuus on ominaisuus, josta pitää pyrkiä eroon, jos haluaa olla onnellinen.

 

Kiinnostaako sinua kuulla lisää vaikuttajan työstäni?

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Viimein mun uutiskirje on totta!

Blogi täyttää yhdeksän vuotta!

Blogin kirjoittaminen tökkii juuri nyt

6 syytä miksi perustaa oma blogi

Kun meinasin lopettaa bloggaamisen