Aloitin YouTuben!
Hei ihana! Minulla on mennyt viime päivinä aikaa siihen, että olen aloittanut YouTuben tekemisen. Se on verottanut hieman muita kanavia, koska uuden opettelu vie aikaa ja tässä suhteessa olen todella uuden äärellä.
En ole seurannut YouTubea mitenkään aktiivisesti. Ihan paria tekijää hyvin satunnaisesti vuosien varrella, mutta thats it. Loppujen lopuksi se ei ole minulle se kaikkein tutuin alusta. Joten, lähden tähän samalla asenteella kuten kaikkeen muuhunkin, eli tekemällä oppii. Toki minulla on tässä asiassa maailman paras mentori, nimittäin Katri. Hän on tehnyt YouTubea pidemmän aikaa ja on puhunut melkein yhtä pitkään minua aloittamaan videoiden teon.

Ajatus omasta kanavasta on muhinut useamman vuoden ajan. Mutta olin todella pitkään kirjoitetun tekstin kannalla, että tarvitsin jonkinlaisen siirtymäajan tekstistä videoihin. Tässä apuna toimivat reelsit, joita olen tehnyt pian vuoden ajan. Nyt pidempiin viedoihin siirtyminen ei tuntunut edes niin pahalta.
Sen lisäksi olen kuunnellut useamman kuukauden verran myös Mirka Helanderin ja Maria Kangaskortetin puhetta YouTuben kannattavuudesta. Joten, kun kolme tahoa puhui kyseisen kanavan hyödyistä, niin pikku hiljaa idea alkoi kehittyä. Ja nyt ensimmäinen pitkä videoni on ulkona. Olen saanut siihen jo nyt aivan super ihanaa palautetta, mistä olen todella kiitollinen.
Pääset tästä linkistä katsomaan ensimmäisen vlogini. Arvostan jokaista peukkua ja kommenttia valtavasti. Sen lisäksi olisi ihanaa, jos tilaisit kanavani. Se ei maksa sinulle mitään, mutta auttaa minua. 🩷
Miltä tämä kuulostaa sinusta? Meinaatko katsoa videoni?
-Jenni
Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Mitä kirjoja luin helmikuussa
Hei ihana! Hyvää alkavaa viikonloppua. Pahoittelut, että kirjoittaminen on taas venynyt. Olen työstänyt uutta projektia, josta kerron myöhemmin lisää. Aika menee ihan älyttömän nopeasti. Tuntuu, että teen joka päivä ihan hirveästi ja kuitenkin aika meinaa loppua kesken. Ihan älytöntä.
Nyt ihan vähän myöhässä, kuukauden kirjat, jotka sain luettua tai kuunneltua! Tässä kuussa meni äänikirja jos toinenkin. Sain luettua loppuun vain yhden e-kirjan ja toinen on vielä kesken. Olen silti tavattoman tyytyväinen siihen, että olen kuluttanut ainakin äänikirjoja. Ja niitä on mennyt useampi. Tyylilajeja on ollut myös useampi, mikä on tuonut kivaa vaihtelua.
On ollut aivan ihanaa uppoutua tarinoiden maailmaan, kuten nuorempana tein.
Kivi, paperi, sakset
Kirjailija: Alice Feeney
Tyylilaji: Trilleri
Tyyppi: Äänikirja
Tämä on suht tuore käännös. Adam ja Amelia lähtevät viikonloppumatkalle Skotlantiin. Matka on onnekas arpajaisvoitto ja viikonlopun tarkoitus on korjata heidän avioliittoaan. Toisella on kuitenkin suunnitelma, eikä molempien ole tarkoitus palata kotiin.
Kirjan tarina on rakennettu mielenkiintoisesti. Tarina pitää jännitystä yllä ja kaappaa lukijan nopeasti mukaansa. Sen jälkeen kuuntelemista ei malttanut lopettaa. Äänikirjan lukevat Linda Wiklund ja Markus Niemi. Wiklund lukee Amelian osuudet ja Niemi puolestaan lukee Adamin osuudet. Tämä tuntui aluksi hieman vaikuttavan omaan lukukokemukseeni, kun kertoja vaihtui. Se nimittäin häiritsi hieman. Mutta totuin siihen aika nopeasti.

Käärme ja yön siivet
Kirjailija: Carissa Boardbent
Tyylilaji: Fantasia 🌶
Tyyppi: Äänikirja
Oli ihanaa palata pitkästä aikaa fantasian äärelle! Vaikka tämä ei ole täysin sellaista D&D tyylistä fantasiaa, joka on omaa suosikkityylilajiani.
Käärme ja yön siivet aloittavat Nyaxian kruunut nimisen sarjan. Tämä on kirjailijan ensimmäinen suomennettu teos. Englanniksi kirjoja löytyy enemmän. Kirjassa päästään tutustumaan vampyyrien valtakuntaan, jossa vain vahvimmat selviävät. Oraya on vampyyrien keskellä kasvanut ihminen. Ei tosin kuka tahansa ihminen, vaan kuninkaan adobtoitu tytär. Oraya on taistellut koko elämänsä selvitäkseen vampyyrien keskellä, eikä se ole ollut helppoa. Koska hän haluaa tulla joksikin muuksi, hän aikoo osallistua Kejariin, turnaukseen, jonka järjestää itse kuoleman jumalatar.
Tarinassa on myös vähän nälkäpelivibat, joista henkilökohtaitsesti pidin. Jos pidät fantasia kirjoista ja vampyyeista, tämä voi hyvinkin olla mieluisa kirja.
Koskinen ja siimamies
Kirjailija: Seppo Jokinen
Tyylilaji: Dekkari
Tyyppi: Äänikirja
Olen katsonut Koskinen tv-sarjan kaikki kaudet ja jaksot. Viimein, Katrin suostuttelusta sain aloitettua myös dekkarisarjan. Minulla ei ole ihan hirveästi kokemusta, mutta voisin kuvitella tämän olevan sellaista aika perus, kotimaista dekkaria. Pidän sarjasta ja kirja mukailee sitä todella kivasti. Vaikkakin sarjaa on nykyaikaistettu, sillä kirjassa ei deittailla vielä Tinderissä ja sosiaalista mediaa ei vielä ole.
Tämä on hyvä kotimainen dekkari. Aion lukea tai kuunnella vielä sarjan loputkin osat.
Puuvillatehtaan perijä
Kirjailija: Ann-Christin Antell
Tyylilaji: Historiallinen
Tyyppi: Äänikirja
Väliin mahtui myös yksi, hurmaava historiallinen teos. Ann-Christin Antell on todella taitava tarinankertoja. Olen lukenut myös aiemmin hänen kirjojaan. Puuvillatehtaan perijä on jatko-osa kirjalle Puuvillatehtaan varjossa. Kirjassa Jennyn ottotytär Martta palaa takaisin Turkuun vanhoille kotikulmilleen. Hänen saapuessaan Turkuun, puuvillatehtaan johtaja Robert Baker alkaa suostutella häntä seurapiirien joukkoon, mutta Martta kokee outoa ristiriitaisuutta, kun ei oikein tiedä kuuluuko työväen joukkoon vai seurapiireihin.
Kirja on lämminhenkinen ja ihana. Sitä oli todella miellyttävä kuunnella.

Vaellus
Kirjailija: Lucy Clarke
Tyylilaji: Trilleri
Tyyppi: E-kirja
Ainoa helmikuussa lukemani kirja oli Lucy Clarken Vaellus. Neljä ystävystä lähtevät vaeltamaan vuorille Norjaan. Kukin ystävyksistä on elämässään käännekohdassa ja ehkä vuoristo tarjoaa vastauksia. Juuri ennen vaellustaan he kuulevat, että vuorilla katosi nainen jäljettömiin. Katoaminen kalvaa paikallisia edelleen.
Kirja oli hyvä. Itseäni häiritsi hieman poukkoilu, joka johtui siitä että kerronta vaihteli eri hahmojen välillä. Mutta totuin tähän nopeasti. Tarina oli hyvä, vaikka lähti käyntiin hieman hitaasti. Loppua kohden jännitys kuitenkin tiivistyi.
Oletko sinä lukenut jotain mielenkiintoista tässä alkuvuotena? Nyt saa antaa kirjavinkkejä.
-Jenni
Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
3 kirjaa, jotka ovat vaikuttaneet minuun eniten


2