Sieni-tortellinipannu
Tässä teille aivan ihana, helppo arkiruoka. Tämä on sellainen yhden pannun ruoka, joten turhaa tiskiä ei tule. Meillä tämä on enemmän aikuisten ruoka, kuin koko perheen. Ainakin toistaiseksi. Toinen lapsista haluaa syödä enemmän kasvisruokaa, joten ehkä tämä voisi päästä hänen listalleen.
Suosittelen kokeilemaan tätä kun kaipaat nopeaa, helppoa ja herkullista arkiruokaa. Me taidetaan tehdä viikonloppuna taas tätä.

Sieni-tortellinipannu
3-4 annosta
- 1 rs (noin 200 g) ruskeita herkkusieniä
- 2 valkosipulinkynttä
- 2 salottisipulia
- Oliiviöljyä
- 2 dl kermaa
- 1 dl vettä
- 1 ps (noin 65 g) baby pinaattia
- 1 rs (250 g) tortellineja (ricotta-pinaatti)
- 1 dl raastettua parmesaania
- 1 rkl sitruunamehua
- 1/2 tl suolaa
- 1/2 tl mustapippuria
Päälle raastettua parmesania
- Pese ja pilko herkkusienet.
- Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet, sekä salottisipulit.
- Kuumenna öljy pannulla. Lisää sienet ja paista niitä kunnes ne muuttuvat kauniin ruskeiksi. Lisää sipulit pannulle ja jatka paistamista.
- Säädä lämpöä matalemmalle. Kaada pannulle kerma. Huuhtele tölkki vedellä ja kaada vesi myös pannulle.
- Lisää joukkoon baby pinaatti ja tortellinit. Anna hautua kannen alla viisi minuuttia.
- Mausta ruoka sitruunamehulla, parmesaanilla, suolalla ja pippurilla.
- Annostele lautaselle, ripottele päälle parmesania ja nauti.

Kerro mulle testaatko tätä reseptiä ja mitä tykkäsit siitä.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Väriä elämään ja mukavimmat housut
*Sisältää mainoslinkkejä
POSTAUKSESSA SAATUJA TUOTTEITA*
Nämä toppatakki kuvat sopivat hyvin yhteen näiden viime aikojen säiden kanssa. On ihanaa, kun iltaisin ei tule niin nopeasti säkkipimeää. Mutta kaipaan aurinkoa tämän sumun sijaan. Tiedän, että se kevät sieltä tulee, hitaasti mutta varmasi, kuten joka vuosi. Mutta tämä vaihe on todella piinallinen. Muualla Euroopassa kukkivat jo puut, mutta meillä sataa räntää. Onhan se hieman turhauttavaa.

Takki / H&M
Neule / H&M
Housut / Nosh saatu*
Huivi / Nosh saatu*
Kengät / Ellos*
Korvakorut / Kaiko

Haluan esitellä viimein täällä blogissakin tuon maailman pehmeimmän kaulahuivin, jonka sain PR-lahjana Noshilta. Se on samaan aikaan pehmein ja oikeasti parhaiten hengittävin kaulaliinani. Pidän huivin klassisesta ruutukuosista ja siitä, että se tuo asuuni samaan aikaan väriä. Rehellisesti, en usko olevani se, joka hankkii itselleen värikkään toppatakin. Mutta värikäs huivi voi olla hyvin juttuni. Siinä on 28 % mohairia, 28 % alpakkaa ja 20 % villaa. Eli villaa on reilusti yli sen 50 %, mitä pidän itse laadukkaan vaatteen rajana.
Huivi on tällä hetkellä muuten hyvässä alessa Noshilla. Kannattaa ehdottomasti vilkaista.

Jalassa minulla on niin ikään Noshin culottes-housut. Olen etsinyt hyviä culotteseja jo useamman vuoden ajan ja tässä on ehdottomasti hyvät sellaiset. Minulla on nykyisin lista vaatteista, joita toivon ja tarvitsen. Tällä listalla välttelen parhaani mukaan turhia heräteostoksia.
Nämä housut ovat samaan aikaan siistit ja mukavat päällä. Minulla on mielessä taas kymmeniä ihania asuja, joihin nämä housut sopivat. Olen nyt hengannut kotonakin paljon nämä jalassa, koska ne ovat niin miellyttävät jalassa. Ne sopivat myös hyvin yhteen lempi kenkieni kanssa, kuten kuvista näkyy.

Tulen näistä kuvista todella hyvälle mielelle. Jo ihan senkin vuoksi, että asussa on tällä hetkellä monta lempi vaatettani. Sen lisäksi olen onnellinen, kun minulta löytyy nykyään vaatekaapista yhä enemmän ja enemmän kotimaista, vastuullisempaa muotia.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Keväinen viikonloppu ja kukkakuosinen laukku
Pullakahvit korvissa ja uudet kengät



4