Hae
Big mamas home

Kesäkoti ja pesänrakennusvietti

Tämä saattaa hyvinkin olla sitä kuuluisaa pesänrakennusviettiä, mutta viime aikoina sisustaminen on kiinnostanut taas enemmän. Sisustaminen kiinnostaa toki aina, mutta on ajanjaksoja, jolloin se ei kiinnosta ihan niin aktiivisesti. Nyt olen selannut lehtiä, tallentanut Pinterestiin ideoita, sisustanut kotia ja suunnitellut, muun muassa lastenhuoneen laittamista. Se kun on junnannut paikoillaan nyt pienen iäisyyden. Lapsia se ei tunnu haittaavan, mutta äitiä senkin edestä. Haluaisin järkevöittää sen säilytysratkaisuja ja muutenkin päivittää huoneen ilmettä. Plus haluaisin huoneeseen myös kunnon työpöydän koululaiselle. Myös kaappien sisällöt ovat saaneet hiljalleen kyytiä.

Laitoin kotia jo kuun alussa kesäkuntoon ja tämän jälkeen täällä on ehtinyt vaihtua jo järjestys. Kuten sanoin, pesänrakennusvietti taitaa olla huipussaan juuri nyt. 😀

Nämä kuvat ovat sieltä kesäkuun alkupuolelta, kun siivosin ja järjestelin asetelmia uusiksi. Samalla kaivoin esille second handina löytämäni simpukat, jotka tuovat kesän tuntua kotiin. Nyt niitä on esillä siellä täällä. Viherkasveista osa on muuttanut kesäkaudeksi ulos ja kaikki suorastaan rehottavat tällä hetkellä. Kultaköynnökselle pitää alkaa miettiä jotain uutta reittiä kasvaa, koska lattia tulee tässä vaiheessa vastaan.

Kesäkodin kaaos

Kesäkotiin kuuluu kuitenkin olennaisena osana sellainen kevyt kaaos, kun eteiseen kulkeutuu kilo kaupalla hiekkaa niin pihan hiekkalaatikolla, kuin myös rannalta. Sen lisäksi lasten hiekkalelut tuntuvat pyörivän eteisessä onnellisesti jaloissa, uimaranta pussukoiden seassa. Kyllä te tiedätte, mitä tarkoitan. Ja kun lapset ovat kotona sen 24/7 se sotkun ja epäjärjestyksen määrä lisääntyy heti merkittävästi. Olen viime aikoina joutunut pyyhkimään puuvärien ja lyijykynän jälkiä seinistä, kun jompi kumpi lapsistani on löytänyt sisäisen graffittitaiteilijansa. Tällä hetkellä eteisessä on myös muutama kassillinen vastapestyä pyykkiä, joka odottaa silittämistä. Tällä hetkellä ilmat ovat sitä luokkaa, että silittäminen onnistuu oikeastaan vain iltaisin, kun on edes vähän viileämpää.

Rakastan edelleen meidän kotia. Ja rakastan tätä uutta järjestystä, joka vaihdettiin tuossa taannoin olohuoneeseen. Tällä hetkellä tämä on meille juuri passeli koti ja uskon, että tänne on hyvä tuoda uusi perheenjäsen. Makuuhuoneeseen on saatu tilaa vauvan sängylle ja hoitopöydälle. Isot saavat olla rauhassa omassa huoneessaan. Olohuoneessa on riittävästi tilaa koko perheelle. Tällä hetkellä meillä ei ole mikään kiire tästä pois.

Tällä hetkellä pesänrakennusvietti tosiaan vie, mutta en todellakaan valita. Nautin tästä vaiheesta täysin rinnoin ja toivon tosiaan, että saisin lastenhuoneen sisustuksen pikkuhiljaa kokoon tämän myötä. Vauvaa varten kaikki alkaa onneksi olla valmista ja pääsen esittelemään lopputulosta teille pian. Pari vauvaan liittyvää DIY-projektia minulla olisi tässä vielä suunnitteilla. Saa nähdä saanko ne valmiiksi vielä ennen vauvan syntymää.

Miltä teidän kotona näyttää kesällä?

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Sisustusunelmia

Olohuoneen uusi järjestys

Meidän kodin sisustussuunnitelmat

Olohuoneen second hand nojatuoli

Millaista sisältöä te olette toivoneet?

Kauluspaita ja vekkihame

Heippa! Täällä nautitaan lasten kesälomasta täysin rinnoin. Ollaan käyty nyt leikkipuistossa ja uimassa. Meidän lähileikkipuistossa on tosi kivat vesileikki mahdollisuudet, joita aiotaan kyllä hyödyntää arkipäivinä, kun puisto on auki. Me kun ei saada oikein mitään kahluuallasta tähän meidän partsille tai pihalle, niin tosi ihanaa kun lähileikkipuistossa on tällainen mahdollisuus.

Ja nyt kun, ilmat ovat viilentyneet sen muutaman asteen, niin oma olokaan ei ole ihan mahdottoman tukala. Mistä olen kiitollinen.

 

Kauluspaita / H&M

Hame / Zadaa second hand

Kengät / Zadaa second hand

Laukku / H&M

Korvakorut / Maanantaimalli

 

Kauluspaita ja vekkihame

Viime päivinä tämä vekkihame eri paitojen kanssa on ollut vakio vaatteeni. Olen edelleen niin iloinen, että löysin tämän hameen viime syksynä Zadaasta. Useamman vuoden kärsivällinen etsintä todella kannatti. Varsinkin kun pystyin antamaan jonkun toisen käyttämättömälle vaatteelle monta lisäkäyttökertaa.

Nämä kauluspaidat, joita minulla on kahdessa värissä, menevät enää tällaisena solmumallina. Kuten monet t-paidatkin. Tässä ei tosin ole kovin kauaa raskautta jäljellä, joten loppukesästä päälle istuu muutkin kuin solmitut yläosat.

Pidän tästä asuyhdistelmästä aivan valtavasti. Se on kiva, rento ja kuitenkin samaan aikaan aika skarppi ja asiallinen.

Lisäksi tämän asun tyyliä voi muuttaa niin helposti asustamalla. Jo kenkiä vaihtamalla asuun saa ihan eri ilmeen. Aloin itseasiassa miettiä, että mikäli ehditään Katrin kanssa vielä kuvaamaan, niin voisin ottaa tästä asusta kuvat eri asusteilla. Miltä tämä kuulostaa?

Mitä pidät tästä asusta?

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Vaaleanpunaista ja ripaus pinkkiä

Kauluspaita ja shortsit

Takaisin kouluun

Vaaleanpunainen mekko

Body ja hame