Hae
Big mamas home

Aiemmat synnytykset

Sisältövaroitus: Minulla on ollut kaksi riskisynnytystä, jossa asiat eivät mene suunnitelmien mukaan. Jos koet, että et pysty mahdollisesti lukemaan tällä hetkellä tällaista sisältöä, niin suosittelen skippaamaan tämän julkaisun. Jos esimerkiksi sinun synnytyksesi lähestyy, niin tämä ei ole postaus, jonka ehkä haluat lukea nyt.

 

Olen ollut tänään neuvolassa ja otin siellä puheeksi sen, että synnytys on alkanut nostaa minussa ahdistuksen ja pelon tunteita. Minulla on taustalla kaksi aika hurjaa synnytystä ja ajattelin kertoa teille nyt niistä.

Tämä on erittäin toivottu postaus. Minulta pyydetään säännöllisesti kertomusksia synnytyksistäni, joten vastaan tässä monen toiveeseen.

Esikoisen synnytys

Synnytin esikoiseni vuonna 2015. Olin silloin itse 26 vuotias. Synnytys käynnistettiin laskettuna päivänä hepatogestoosin vuoksi. Käynnistäminen aloitettiin illalla pallongilla. Aamulla minulta puhkaistiin kalvot ja siirryin oksitosiinitippaan synntyssaliin. Tippa laitettiin tippumaan muistaakseni kymmenen aikaan aamulla. Oksitosiinilla aikaan saadut supistukset olivat aivan kaameita. Luonnollisetkaan supistukset eivät ole mitään herkkua, mutta näiden keinotekoisten vuoksi oksensin joka supistuksella. Niitä tuli tiheään, eikä kroppa ehtinyt niihin mukaan. Ja itselläni nämä eivät tehneet mitään. Olinkohan lopulta auki hikiset neljä senttiä, kun supistukset tyssäsivät kuin seinään.

Kuva: Hanna Poikkilehto / Editointi: Minä

 

Synnytystä yritettiin käynnistää melkein vuorokausi, mutta se ei vain käynnistynyt. Seuraavana aamuna minun tulehdusarvoni pomppasivat ja vauvan arvot kielivät pahasta ahdingosta. Silloin lääkäri teki sektiopäätöksen ja todennäköisesti pelasti vauvan hengen. Itse leikkaus meni tosi hyvin ja palauduin niin leikkauksesta, kuin kaikesta muustakin todella hyvin. Käynnistystä ehti kestää noin 36-38 tuntia. En muista ihan tarkkaan kellonaikoja. Noin vuorokauden kärsin niistä äärimmäisen kivuliaista supistuksista.

Olen edelleen hyvin kiitollinen lääkärille ja muulle henkilökunnalle siitä, että he pystyivät tekemään nämä nopeat päätökset.

 

Toinen synnytys

Toinen synnytys käynnistettiin niin ikään myös viikoilla 38+6, kun vauva ei liikkunut kohdussa enää kunnolla. Silloin minulla oli myös hepatogestoosi ja olin ehtinyt olla vuorokauden sairaalassa ennen käynnistyspäätöstä. Kätilöt olivat alusta asti sitä mieltä, että tältä reissulta minä en palaa ilman vauvaa.

Tämä käynnistys aloitettiin myös pallongilla, mutta oli muutoin hyvin erilainen. Pallonki avasi kohdunkaulan illan aikana. Seuraavana päivänä sain hyvin pieniä määriä käynnistävää lääkettä tabeltteina ja kävelin osaston pitkää käytävää edestakaisin koko päivän. Käynnistystä yritettiin hitaasti, koska minulla oli se epäonnistunut käynnistäminen taustalla. Sain nukkua seuraavankin yön osastolla. Seuraavana aamuna heräsin siihen, että vedet menivät ja samalla kertaa minulla alkoi saman tien kovat, tasaiset supistukset. Minut siirrettiin samantien synnytyssaliin.

Supistukset olivat tälläkin kertaa kipeitä, mutta eivät samalla tavalla pakottavia, kuin ne täysin käynnistetyt. Nämä myös oikeasti avasivat minua ja koska ne avasivat, minun oli mahdollista saada myös epiduraali. Olin nopeasti täysin auki, mitä tosin seurasi viiden tunnin odottelu, kun odotimme vauvan laskeutumista oikeisiin asemiin. Eli siis hypin viisi tuntia jumppapallolla ja yritin auttaa vauvaa laskeutumaan. Sitten päästiin ponnistamaan. Ponnistusvaihe kesti noin puoli tuntia. Vauva oli pienessä virhetarjonnassa, joten avuksi otettiin imukuppi.

Ihan hetki vauvan syntymän jälkeen minut kiidätettiin leikkaussaliin. Ymmärsin, että minulla oli jonkinlainen verenvuoto, joka tarvitsi leikkaussalivälineistöä. Jälkeen päin sitten selvisi, että olin menettänyt melkein kolme litraa verta, joista suurin osa oli mennyt synnytyssalin lattialle. Jos kätilöt ja lääkärit eivät olisi toimineet nopeasti, niin tällä kertaa minä olisin kuollut. Jälleen kerran, olen äärimmäisen kiitollinen silloisille lääkäreille ja kätilöille. Tällä kertaa toipuminen kesti vähän kauemmin. Sain toki lisäverta sairaalassa, mutta minua huimasi kuukauden päivät synnytyksen jälkeen.

Mikä tulevassa synntyksessä pelottaa?

Ihan suoraan sanottuna se, mikä tällä kertaa synnytyksessä voi mennä pieleen ja kuka on ensi kerralla hengenvaarassa. Tämä terveydenhuollon nykytila huolestuttaa myös. Onko seuraavassa synnytyksessä riittävästi osaavaa henkilökuntaa, joka pystyy tekemään näitä nopeita, kriittisiä päätöksiä. Entä jos ensi kerralla joku päätös tehdään liian myöhään.

Tästä syystä esimerkiksi suunniteltu sektio tuntuu turvallisemmalta vaihtoehdolta. Mutta en haluaisi sektion vaikuttavan lapsilukuuni, mitä se saattaa hyvinkin tehdä.

Sovittiin neuvolassa, että se viimeinen lääkärinkäynti olisi suoraan synnytystapa arvio, jossa voitaisiin miettiä miten synnytys saataisiin vähän turvallisemman tuntuiseksi. Vaihtoehtoja on paljon. Esimerkiksi, jos synnytys on kestänyt x-määrän tunteja, se menisi suoraan sektioon tai jos vauva onkin virhetarjonnassa, niin matka kävisi silloinkin leikkaussaliin. Tämä tuntui minusta hyvältä ajatukselta. Toki voihan se olla, että minä tarvitsen myös pelkopolin apua, kun raskaus tästä vielä etenee ja synnytys lähenee. Toistaiseksi tämä toimintasuunnitelma tuntuu kuitenkin hyvältä.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Tarina oman sektion taustalla

Miten isosiskot suhtautuvat raskauteen

Seksi alkuraskaudesta

Hyviä uutisia varhaisultrassa

Oversize neuletakki ja tiukat farkut

Hei vaan. Me ollaan vietetty täällä taas lapsivapaata viikkoa. Siitä puoliso on ollut ison osan töissä, joten minulla on ollut paljon omaa aikaa. Nyt hänellä on vapaapäivä, jonka voimme viettää yhdessä. Käytiin tänään yhdessä uimassa ja vesijuoksemassa. Illalla katsottiin The Last of Us:in uusin jakso. Suositus kyseiselle sarjalle muuten. Menee jopa tällaiselle ihmiselle, joka ei niin zombiohjelmista välitä. Toki minulla on myös vieressä oma henkilökohtainen kommentaattori, joka tietää sarjasta kaikenmaailman nippelitietoa.

 

Toppatakki / H&M

Neule / H&M

Farkut / H&M Mama

Kengät / Zadaa second hand

Pipo / H&M

Korvakorut / Design by Henni uniikit

Kaulakoru / Cisu Li saatu*

 

Oversize neuletakki ja tiukat farkut

Kuvien asu on aika pitkälti sellainen, jossa olen kulkenut koko tämän talven. Äitiysfarkut ovat olleet pelastus, kun omat housut alkoi hyvin nopeasti tuntumaan epämiellyttäviltä turvotuksen takia. Niiden kaverina tämä kyseinen oversize neuletakki on tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Tykkään yhdistellä eri tyyppisiä ylä- ja alaosia. Esimerkiksi juuri näin, kun alaosa on tiukka, niin yläosa on löydä. Ja aika usein mennään näin. Mutta tämä toimii myös päinvastoin.

Etsin pitkään tällaista erään tuhoutuneen neuletakin tilalle. En tosin löytänyt ihan sellaista, kun olin ajatellut, mutta tämä ajaa asiansa oikein hyvin.

Minulla on itseasiassa näissä kuvissa päällä toinenkin neule. Tuo musta pusero on ohut puuvillaneule, joka on näkynyt aikaisemmin esimerkiksi näissä kuvissa. Se on ollut kaapissani jo useamman vuoden, mutta nyt vasta olen tajunnut, miten sitä voi kerrostaa muiden, paksumpien neuleiden kanssa. Joidenkin juttujen hoksaaminen ottaa vain aikansa.

Toppatakkia tulee kyllä kuvattua ihan kyllästymiseen asti näin talvella, mutta minkäs teet, kun ulkona on niin kylmä. Ehkä siksi kaikki ne kuvat, joissa kyseinen toppatakki ei ole päällä ovat nyt niitä kaikkein kivoimpia.

Korvakorut ovat uniikkikappaleet ja upean Hennin käsialaa. Henni tekee pelkästää uniikkeja korvakoruja, joten yhdetkään hänen korvakoruistaan eivät ole samanlaiset. Kaikki ovat kuitenkin super kauniita ja mallistot on monipuolisia. Itselläni on nyt muutamat Hennin korvikset ja ne saa kyllä aina tosi paljon kehuja.

 

Ei kai tässä muuta nyt tällä erää. Huomenna saadaan lapset kotiin meidän kanssa. Mikä on ihanaa. Ja viikonloppuna vietetään esikoisen ensimmäisiä kaverisynttäreitä.

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Syksyn käytetyin takki

Pikkujouluasu ja erobileiden suunnittelua

Neuleliivi ja kukkamekko

Teddytakki ja hieman kuulumisia

Lyhythihainen neule