Hae
Big mamas home

Epämukavuusalueella löysissä vaatteissa

Nyt trendaa todella vahvasti kaikki löysät asukokonaisuudet. Mikä on meille milleniaaleille vähintäänkin epämukavaa. Itsekin viihdyn kaikkein parhaiten juuri niissä pillifarkuissa, joissa olen viihtynyt nuoruudessani lähtien. Toki käytän nykään silloin tällöin esimerkiksi juuri löysemmän mallin alaosia. Mutta se vaatii melkein sen, että yläosani on enemmän vartalonmyötäinen. Ja löysässä yläosassa suosin nimenomaan tiukkaa alaosaa. Olen puhunut tästä ennenkin.

En tiedä johtuuko se siitä, että löysissä vaatteissa tulee herkästi mielenyhtymä hip hop genreen ja niihin pakaroiden alla roikkuviin lökäpöksyihin. Tämä voi olla tietysti täysin tuulesta temmattu ajatus.

 

Takki / H&M

Neule / H&M

Housut / H&M

Kengät / zadaa second hand

Korvakorut / Annidiudiy saatu*

Kaulakoru / Cisu Li saatu*

 

Nämä kuvat ovat siitä super harvinaisia, että minulla on sekä aika löysä yläosa, että myös löysä alaosa päälläni. Ja siihen päälle tuo muhkea toppatakki. Muistan katselleeni kuvia kameran näytöltä hieman epäröiden. Mutta tuli näistä oikeasti kivoja epäilyistäni huolimatta. Toki, joissain kuvissa näyttää siltä, että minulla on päällä maksihame, eikä housut.

Housut eivät ole äitiyshousut vaan tavalliset housut, jotka menee nippanappa kiinni. Nämä ovat malliltaan sen verran löysemmät, että menevät vieläpäälle. Toki, varsinkin istuessa housut kiristävät vatsan kohdalta, joten nämä ovat viimeisiä hetkiä käyttää näitä.

Neule on viime vuonna hankittu, eikä todellakaan purista. Väri on edelleen ihana ja on kiva vaihtoehto esimerkiksi beigelle neuleelleni. Vaikka käytän paljon mustaa, harmaata, valkoista ja beigeä, niin on kiva, että kaapista löytyy myös muutama värillinen vaihtoehto. Ja nyt ei puhuta kukkamekoistani. Ne ovat ihan oma osuutensa vaatekaapissani.

Tajusin juuri yhdistäneeni täysin surutta koruissani kultaa ja hopeaa, mutta selkeästi ristiriita ei ole ollut niin iso, koska olen tajunnust sen vasta nyt. Tajusin, että nämä Annin tekemät korvakorut, ovat kuin tehty tämän kyseisen neuleen kanssa. Ne sopivat täydellisesti yksi yhteen. Olen tehnyt jossain vaiheessa yhteistyön Annin kanssa kyseiseisestä mallista.

 

Joka tapauksessa, haluaisin rohkaista kaikkia, en vain milleniaaleja, astumaan välillä pois siltä pukeutumisen mukavuusalueelta. Kyllä tämä asu selkeästi toimii minullakin, vaikka muuta kuvittelin. Voin siis toistekin liikkua julkisesti löysissä vaatteissa.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Vaaleanpunaista kevään kunniaksi

Vihreä neulepusero, jossa olen käytännössä asunut

Pörrötakki

Olispa kunnolla kevät

Sininen kauluspaita

Arkikuva 4/52

Siskokset, yhdessä, samassa nojatuolissa, juhlien jälkeen. Kumpikin vähän väsyneitä, mutta aika onnellisia. Tämä hetki oli ihan pakko ikuistaa.

Tuntuu, että olemme saavuttaneet lasten kanssa jonkinlaisen virstanpylvään. Elämä ei ole enää pelkkää päätöntä tappelua. Elämä on itseasiassa muuttunut aika paljon. Olen todistanut näiden tällaisten ihanien halailuiden lisäksi neuvotteluja ja kompromisseja. Sen lisäksi olen katsellut, kun isompi opettaa kärsivällisesti pienempää lukemaan. Ja kun koululainen lukee pikkusiskolle iltasatua, minun lukemani sadun jälkeen. En edes muista kaikkia niitä hetkiä, jotka sulattavat sydämeni, mutta nyt on selkeästi tapahtunut jotain merkittävää.

 

Toki he ovat halailleet ja pussailleet ennenkin, mutta nyt heidän vuorovaikutuksessaan on tapahtunut jotain uutta. Tuntuu, että siskokset saavat myös tästä sisarussuhteesta enemmän irti kuin koskaan aikaisemmin. Eivät nämä hetket ole olleet vain minua varten, vaikka sydämeni onkin sulanut. He saavat tukea ja vertaistukea. Samaan aikaan he oppivat siinä samassa äärimmäisen tärkeitä kanssakäymisen taitoja. Olen niin ylpeä lapsistani.

Kesällä tämä parivaljakko saa pikkusisaruksen joukon jatkoksi. En malta odottaa, että pääsen näkemään uusien suhteiden syntymistä. Isommilla on ikäeroa karvan verran vajaat kaksi vuotta. Tulevan vauvan kanssa ikäeroa tulee olemaan selkeästi enemmän. Muistan itse ikuisesti, kun neljäs pikkuveljeni syntyi. Hänen kanssaan minulla on ikäeroa neljätoista vuotta ja hän, sekä oikeastaan muutkin nuoremmat veljeni tulevat olemaan minulle varmasti ikuisesti niitä ”babybrother” veljiä. Vaikka tämä kyseinen veli onkin parhaillaan armeijan hellässä huomassa. Silti minulle hän on edelleen se vaapero, joka hakkasi puukauhalla pöydän päätyä syöttötuolissa. Mutta kuten sanoin, odotan innolla pääseväni näkemään sisarussuhteiden kehittymistä vauvan syntymän jälkeen.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Arkikuva 3/52

Arkikuva 2/52

Arkikuva 1/52