Xplora kellopuhelin ekaluokkalaiselle
Meidän perheessä on edessä todella iso merkkipaalu. Esikoiseni aloittaa ensimmäisen luokan ja näin koulutaipaleensa. Ihan uskomatonta! Voin kertoa, että tässä on vierähtänyt kyynel jos toinenkin tämän äidin poskelle. (Tähän kaikki kliseet ajan kulumisesta.) Vaikea sanoa, kumpi jännittää koulun alkua enemmän, äiti vai lapsi. Nimittäin, jos äidin suunnalla on ollut havaittavissa tietynlaista herkkyyttä, niin on tulevan koululaisenkin suunnalla ollut havaittavissa räjähdysherkkyyttä. Mikä on täysin ymmärrettävää. Onhan tuleva muutos ennen kaikkea iso juurikin tuolle pienelle koululaiselle.
Olen ennenkaikkea ylpeä tuosta upeasta, herkästä, älykkäästä, utealiaasta ja tarkasta lapsesta. Mutta samaan aikaan olen huolissani ja jännittynyt siitä, miten kaikki lähtee lopulta sujumaan. Ollaanhan me laajennettu vuoden ajan hänen reviiriään ja vastuutaan pikku hiljaa, mutta jotenkin tuleva tuntuu silti aimo harppaukselta pienelle ihmiselle.

Reviirin laajentumiseen liittyy vahvasti myös yhteydenpito lapsen kanssa. Kun lapsi ei ole ihan koko ajan siinä omien silmien alla, yhteydenpidon pitää toimia.
Xplora kellopuhelin ensipuhelimeksi
Siitä on useampi vuosi, kun ihan ensimmäistä kertaa törmäsin Xploran kellopuhelimiin. Ajattelin jo silloin, että tuo kuulostaa äärimmäisen hyvältä ensimmäiseltä vaihtoehdolta lapselle. Mietittiin pitkään, milloin lapsi saisi ensimmäisen laitteensa ja mikä se olisi. Alkuperäinen ajatus oli, että laite hommattaisiin jo eskarikesänä, mutta lopulta se ei tuntunut oikealta. Eskarilainen on kuitenkin vielä niin paljon vanhemman vaikutuspiirissä, että puhelimelle ei tuntunut olevan tarvetta. Siksi päädyttiin hankkimaan kellopuhelin vasta tänä kesänä.
Ymmärrän, että digitaidot ovat nykypäivänä osa yleissivistystä. Meistä jokaisen on hallittava älylaitteet jossain määrin. Mutta vanhemman tehtävä on mielestäni toimia tässä kohtaa tukena ja turvana ja myös sinä rajoittavana tekijänä. En halua, että lapsellani olisi vielä älypuhelin ja sen mahdollisuudet kätensä ulottuvilla. Meiltä löytyy kotona lasten käytöstä tabletti, jolla he saavat pelata valvotusti ja pieniä määriä. Digitaidot harjaantuvat siinä hiljalleen.

Kellopuhelin kiinnosti myös monien sen ominaisuuksien vuoksi. Esimerkiksi lapselle ei voi soittaa kukaan, jonka numero ei ole tallennettuna laitteeseen. Sen ominaisuuksiin kuuluu myös GPS ja sinne voi asettaa turva-aluitea. Vanhemman puhelimeen tulee ilmoitus, jos lapsi poistuu tältä turva-alueelta. Toki puhelimella voi myös soittaa ja laittaa viestejä Xplora sovelluksiin. Sen lisäksi siinä on kamera, laskin, taskulamppu ja kello.

Kellossa on myös askelmittari. Xplora on miettinyt myös keinoja, joilla kannustaa lasta liikkumaan. Askeleet nimittäin muuttuvat Xplora coineiksi, jolla voi ostaa oikeita palkintoja, kun niitä on kerännyt tarpeeksi. Lisäksi, lapsi voi osallistua erillaisiin kamppanjoihin, joissa etenee nimenomaan askelilla ja niistä voi niin ikään voittaa palkintoja. Minusta tämä on kiva, kekseliäs lisä laitteelle.

Lapsi on ollut toistaiseksi todella tyytyväinen laitteeseensa. Todennäköisesti joudumme tänä syksynä keskustelemaan siitä, miksi muilla lapsilla on älypuhelimet ja hänellä ei. Se ei kuitenkaan pelota. Meillä on hyvä keskusteluyhteys lapsen kanssa, joten keskustelu ei minua jännitä. Ollaan puhuttu jo entuudestaan siitä, miten eri kodeissa on eri käytännöt ja että kateus on normaali tunne.
Kerrotaan käyttökokemuksia myöhemmin, kun kellopuhelin on ollut pidempään käytössä.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Ajatuksia lapsen yrittämisestä ja lapsettomuudesta
Takaisin kouluun
Viikonloppu alkaa olla takana päin ja minulla alkaa taas huomenna koulu. En ole jotenkin yhtään valmis tähän syksyyn. Ahdistus ja stressilevelit hipovat pilvissä. Ajattelin, että täytyy varata taas aika koulupsykologille, että pääsen juttelemaan näistä ahdistuksen tunteista jonkun kanssa. Osa tästä ahdistuksesta liittyy sairastamaani yleiseen ahdistuneisuushäiriöön ja osa kaikkeen siihen aivopesuun ja syyttelyyn, mitä olen saanut kuulla vuosien ajan. Kolmantena syynä ahdistukselle on se, etät minä en oikeasti halua tehdä enää hoitajan kolmevuoro työtä. En halua toista burn outtia. Tästä kaikesta on todella vaikea päästä kertaheitolla yli ja jotenkin epäonnistumisen pelko ahdistaa niin paljon, että se meinaa lamaannuttaa. Toki sen vuoksi tätä kutsutaan ahdistuneisuushäiriöksi.
Mutta uskon, että kun otan opiskelun pala palalta, selviän siitä kyllä. Ja itse koen, että minun on helpompi käsitellä ahdistusta, kun vain otan härkää kiinni sarvista. Ja kuten sanoin, otan tämän pala palalta.

Ribbipaita / H&M
Hame / NEW LOOK
Laukku / NEW LOOK
Kengät / ADIDAS Secondhand
Korvakorut / KIERRÄTYSMATERIAALI

Otettiin nämä kuvat Katrin kanssa tässä taannoin ja minä olin aivan älyttömän vaivaantunut, sillä olimme astahtaneet erään kerrostalon sisäpihalle ottamaan kuvia. Minulla oli vähän samanlainen fiilis, kuin lapsena omenavarkaissa. Katria huvitti se, miten vaivaantuneena poseerasin. Kuvista tuli kuitenkin todella kivoja, joten vaivaantuminen kannatti.

RIBBIPAITA JA HAME
Tämä on ihan super kiva, kesäasu. Hame ja paita ovat todella kiva, rento yhdistelmä. Minua edelleen vähän huvittaa se, miten olen kääntynyt täyspäiväisestä farkkujen ja housujen käyttäjästä mekkoihin ja hameisiin. Toki käytän edelleen myös housuja, mutta nykyään jo suurimmaksi osaksi jotain, jossa on helmat.
Pidän valtavasti tästä hameesta. Rimpsuissa ja epäsymmetrisessä helmassa on pientä salsavibaa, josta pidän. Printti on ihan kiva, mutta kyllä tämä malli puhuttelee minua enemmän.

Korvakorut ovat puolestaan eräältä ystävältä saatu syntymäpäivälahja. Ne ovat täysin uniikit ja kierrätysmateriaaleista valmistetut, jotka ovat kumpikin itselleni tärkeitä juttuja. Pidän uniikeista korvakoruista, joita minulla on entuudestaan muutamat. Korvakorut ovat samalla tosi keveät, mikä on myös ehdoton plussa niille.

Nyt minun täytyy suunnata nukkumaan, koska huomenna on koulua pitkästä aikaa. Kivaa uutta viikkoa! <3
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Kukkamekko, farkkutakki ja magnoliapuu


0