Hae
Big mamas home

Onnistunut lääkärinkäynti

Olen ravannut lääkärillä enemmän ja vähemmän reilun vuoden ajan. Siitä lähtien kun sain burn outin ja tämä alamäki alkoi. Tai todennäköisesti se on alkanut jo paljon aiemmin. Romahdus tapahtui silloin viime vuoden elokuussa. Tänään, yli vuosi myöhemmin, menin taas lääkäriin puhumaan sairaslomasta ja tilanteestani, sekä siitä että haluaisin alkaa tekemään asioita sen eteen, että pääsisin psykoterapiaan. Minulla oli taas uusi lääkäri, kuten yleensä, jolle selittäisin tilanteeni.

 

Pääsin aamulla lääkärin huoneeseen ja istuin alas. Lääkäri istui omalle paikalleen ja sanoi: ”Kerro minulle omin sainoin missä mennään.” Hän kertoi lukemeneensa lausuntojani, mutta halusi silti kuulla, mitä minulla oli sanottavanani. Tässä kohtaan purskahdin itkuun, jolloin lääkäri sanoi minulle: ”Ihan rauhassa. Meillä ei ole mikään kiire mihinkään. Ota juuri se aika, jonka tarvitset.” Minä otin ja kerroin. Ja ensimmäistä kertaa minusta tuntui, että lääkäri ihan oikeasti kuunteli minua ja yritti ymmärtää niitä tuntemuksia, joita koin.

Käsi, joka pitelee kahvikuppia, jossa lukee: Take life one cup at a time.

Tulin kuulluksi

Tiedän, että terveydenhoidossa on kiire niin lääkäreillä, kuin hoitajilla. Mutta jotenkin tällä kertaa korostui se, että minua kuunneltiin ja minulle annettiin aikaa. Sain avattua tilannettani vähän paremmin, syitä sille miksi olen uupunut ja ahdistunut. Miksi en usko, että tämä on masennusta. Kerroin valtavasta epäonnistumisen tunteesta, jota tunnen jatkuvasti ja joka saa minut lamaantumaan.

Tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että en ollut vain ongelma, johon kaivataan nopea ratkaisu. Lääkäri myös kysyi mitä ajattelen hoidostani jatkossa. Tällöin pystyin ottamaan puheeksi toiveeni päästä psykoterapiaan. Kerroin myös siitä, että jonkin ajan kuluttua haluaisin myös tehdä osa-aikaisesti töitä, koska olen kokenut työn myös kuntouttavana. Mutta siihen en ole vielä valmis.

Lopuksi lääkäri muistutti, että jos olo huononee, niin pitää muistaa hakeutua päivystykseen ja toisinaan, kun tilanne on oikein paha, niin myös osastojakso voi olla aiheellinen.

Otin lääkärin nimen itselleni ylös, jotta osaan pyytää häntä jatkossakin itselleni.

 

Olen itkenyt oikeastaan koko päivän. Osittain helpotuksesta, osittain vain yleisestä ahdistuksesta. Helpotuksesta siksi, että minut oli oikeasti kuultu. Poistuin lääkäristä käsissäni todistus kuukauden mittaisesta sairaslomasta, sekä tieto siitä, että saan lähetteen psykiatrille. Tuntuu äärimmäisen tärkeältä, että tulin kerrankin oikeasti kuulluksi ja asiani etenevät. Ehkä tässä on vielä toivoa.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Mieli mustana

Myös kiva tekeminen voi olla kuormittavaa

Ahdistuneisuushäiriö pilasi viikonlopun

Olen jaksanut viimein olla parempi äiti lapsilleni

Opiskelu ja ahdistuneisuushäiriö

Suosituimmat kirjoitukset viimeisen puolen vuoden ajalta

Minä rakastan tutkia analytiikkaa ja sitä, miten te lukijat liikutte blogissani. Tutkiskelen sitä valehtelematta monta kertaa päivässä. Tähän hommaan myös kuuluu se, että perehdyn myös siihen, mitä te luette kaikkein mieluiten. Se ohjaa minua tekemään sellaista sisältöä, mitä te luette mieluiten.

Tässä lista viimeisen puolen vuoden luetuimmista postauksista.

 

Suosituimmat kirjoitukset

Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

1. Nahkatakki ja kukkamekko

Teihin vetosi jostain syystä aivan erityisesti postaukseni, jossa esittelin tämän nahkatakki asun. Kukkamekot ovat nykyään jo tarvaramerkkini. Ja melkein voisin päätellä, että sieltä seuraajista löytyy myös mekkofaneja. Minusta on edelleen hieman huvittavaa, että ei niin kovin kauan aikaa sitten ainoa oikea vaate minulle oli farkut. Vaikka käytän edelleen farkkuja, mekot ja hameet ovat alkaneet dominoimaan vaatekaappiani. Ehkä talvea kohti tulee käytettyä taas enemmän housuja.

 

Kesä asut - Kesämuoti - BMH - Big mamas home by Jenni S.

2. Hellepäivän asu

Te piditte tästä asusta. Muistan, kuinka se vähän yllätti minut, kun tämä keräsi pitkään lukijoita. Minun mielestäni tämä on aivan tavallinen asu, joten en osannut odottaa, että se keräisi niin plajon kävijöitä. Mikä on toki hienoa. Ja muistutti minua siitä, että ei niiden asujen tarvitse mitenkään erikoisia olla. Tavalliset, arjessa toimivat asut riittävät inspiroimaan.

 

Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

3. Täydellinen neuletakki

Postauksen nimi oli täydellinen neuletakki, koska olin viimein löytänyt sellaisen neuletakin, jota olin etsinyt oikeasti pitkään. Parastahan tässä oli se, että olin löytänyt sen second handina. On erityisen ihanaa, että second hand löytöni kiinnostavat teitä. Se saa minut tuntemaan, että olemme samalla viivalla ja kiinnostuneet samoista asioista. Second hand löytöjä tulee näkymään vielä monet kerrat täällä blogissa.

 

4. Ajatuksia lapsen yrittämisestä ja lapsettomuudesta

Tämän postauksen suosio ei puolestaan yllättynyt. Lapsettomuus puhututtaa ja kiinnostaa. Itselläni on taustalla seitsemän vuoden lapsettomuus, ennen esikoistani. Vaikka sittemmin olen saanut kaksi ihanaa lasta, jotka ovat koko maailmani, niin lapsettomuus on jättänyt minuun jäljen. Ja se jälki tuntuu nyt, kun olemme puolisoni kanssa puhuneet perheen kasvattamisesta.

 

Keltainen mekko - BMH - Big mamas home by Jenni

5. Keltainen mekko

Minun koko kesän suosikkimekkoni, hieman yllättäen. Tässä kohtaan yllätin kyllä ehkä kaikkein eniten itseni, sillä olen vannonut ettei minulle tule yhtään keltaista vaatetta. Kuvastakin voitte päätellä miten meni. Toki mekon keltainen on sen verran murrettu, että ihastuin siihen.

 

Äitiyslomalla - BMH - Big mamas home by Jenni

6. Minulla on vauvakuume

Postauksen otsikon pitäisi olla, minulla on krooninen vauvakuume. Toki uuden kumppanin kanssa vauvakuume on kasvanut aivan eri tavalla. Haluaisin niin kovasti kokea vanhemmuuden puolisoni kanssa, joka on yksinkertaisesti aivan ihana. Hänestä tulee varmasti maailman ihanin isä, sillä hän on jo nyt maailman ihanin bonusvanhempi minun lapsilleni.

 

Mitä sain kumppaniltani syntymäpäivälahjaksi - BMH - Big mamas home by Jenni

7. En voi hyvin – Kun oma paino alkaa häiritä

Puhuin siitä miten en voinut hyvin. Siitä huolimatta, että ulkonäköni ei häirinnyt minua, mutta en vain voinut hyvin. Kirjoitin siitä, mitä päätin alkaa tekemään sen eteen. Voisin itseasiassa päivitellä kuulumisia tähän painonpudotukseen liittyen.

 

Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

8. Mitä sain kumppaniltani syntymäpäivälahjaksi

Minulla on syntymäpäivät heinäkuussa ja tämä oli ensimmäinen syntymäpäivä, jonka vietimme puolisoni kanssa yhdessä. Ja hän yllätti minut aivan täysin. Sain syntymäpäivälahjaksi jotain, josta olin maininnut kerran täysin ohimennen. Lahja oli yksinkertaisesti aivan ihana. Konkreettisen lahjan lisäksi, sain lahjaksi myös elämyksen, joka oli Behmin keikka tässä alkusyksystä.

 

Meidän rakkaustarina - BMH - Big mamas home by Jenni

9. Meidän rakkaustarina

Meidän, siis minun ja puolisoni rakkaustarina kiinnosti teitä. Mikä on ihanaa. Parisuhdejutut tuntuvat kiinnostavan teitä muutenkin. Meillä lähestyy hiljalleen ensimmäinen vuosipäivä. Se mikä alkoi aikanaan tinderkokeilusta päätyi lopulta avoliittoon. En voisi olla onnellisempi nyt tässä, kaiken tähän asti kokemani jälkeen.

 

Juhannussuunnitelmia - BMH - Big mamas home by Jenni

10. Ummikkona ulkomaille – Tallinna poikaystävän kanssa

Kesän alussa kerroin siitä, miten me lähdetään puolison kanssa ensimmäistä kertaa kunnolla ulkomaille. Oli hurjan jännittävää, kun oli kaikesta vastuussa ihan itse. Matka oli ihana ja haaveilen siitä, että päästään vielä monille reissuille yhdessä.

 

Tästä voisi päätellä äkkiseltään, että jatkan suht samalla linjalla kuin tähänkin asti kirjoitusteni kanssa. Tyyliä, parisuhdetta, perhe-elämää… Mitä mieltä sinä olet? Kannattaa jättää kommentti, jos on erityistoiveita. Lupaan ottaa toiveet huomioon.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit