Hae
Big mamas home

Saan lapset kotiin!

Huomenna on melko merkittävä päivä. Ensinnäkin me muutetaan puolison kanssa viimein virallisesti saman katon alle. Huomenna kannetaan tavarat sisään ja osa minun tavaroistani ulos. Päästään viimein eroon kahden asunnon limbosta, mikä on todella huojentavaa. Helpottaa suunnattomasti kun on yhteinen arki, koti ja talous.

Samoin saan huomenna lapset syyslomalta kotiin. Minulla on ollut viimeisten päivien ajan jatkuvasti aivan järkyttävä ikävä lapsia. En ole vieläkään tottunut näin pitkiin eroihin lapsista, vaikka niitä on loma-aikoina ollutkin. Me ollaan oltu lasten kanssa aina tiivis kolmen kopla, tehty kaikki yhdessä. Tällaiset pidemmät eroajat voi laskea vieläkin yhden käden sormilla.

Rantakatu. Nainen nojaamassa kaiteeseen. Taustalla näkyy merta, veneitä ja kaupunki.

Kun lapset tulevat

Huomenna saan lapseni kotiin sen jälkeen, kun ollaan saatu muutto hoidettua. Todettiin, että on parempi etteivät he ole säntäilemässä siellä täällä tiellä, kun tavaroita kannetaan. Mutta kun tilanne rauhoittuu ja he tulevat, minulla on suunnitelmissa tehdä lapsille jotain tosi hyvää iltapalaa. Mielessä kävi pinaattipannari, josta kumpikin tyttö ja me aikuiset pidämme. Siinä sitten syödään hyvin, halitaan, kerrotaan kuulumisia, luetaan rauhassa iltasatu ja sitten halitaan vähän lisää. Jutellaan ehkä vähän kuopuksen tulevista synttäreistä. Ensi kuukausi on kuopukseni synttärikuukausi ja hän on toivonut itselleen halloween teemaisia synttäreitä. Mutta niin ettei hänen rakastamiaan värejä pinkkiä ja lilaa unohdeta. Ja mikäli nuorimmainen haluaa nukkua kainalossani pitkän eron jälkeen, en todellakaan pistä vastaan.

Huomenna saan köllötellä illalla myös puolisoni kainalossa. Hän on tehnyt iltavuoroa viimeisen viikon ajan, joten olen ollut illat yksin kotona. Toki sillä on puolensa. Minä viihdyn hyvin yksinäni, mutta odotan sitä, että saadaan halailla sohvalla vierekkäin ja katsoa sarjaa tai leffaa yhdessä.

Rantakatu. Nainen nojaamassa kaiteeseen. Taustalla näkyy merta, veneitä ja kaupunki.

Huomenna kotona on taas ääntä ja meininkiä. En malta odottaa. Nämä päivät ovat tuntuneet aivan älyttömän pitkiltä. Normaalisti lapset ovat toisessa kodissa pitkän viikonlopun verran. Sinä aikana minä ehdin palautua intensiivisestä lapsijaksosta ja minulla riittää taas energiaa lapsille. Mikä on tuntunut hyvältä. Toki nyt, kun minulla on kumppani, joka haluaa ottaa vastuuta lapsista, niin minulla ei ole niin paljon palautumista kuin ennen. Ehkä senkin vuoksi tämä reilu viikko tuntuu niin pitkältä.

Onneksi rytmi normalisoituu taas tämän loman jälkeen ja me voidaan aloittaa elämä saman katon alla uusperheenä.

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Mieli mustana

Lounas pimeässä

6 parasta asiaa juuri nyt

Viimeaikoina

Minulle tehtiin tarottulkinta

Trendissä mukana – Bleiseri ja farkut

Täällä meillä eletään pienessä muuttohärdellissä, kun puolisoni kantaa viimein kamppeensa tänne minun luokseni. Ihan pian me asutaan virallisesti yhdessä. Tuntuu hyvältä, että ihan pian meillä on täysin yhteinen osoite ja voidaan aloittaa kunnolla meidän yhteinen elämä.

 

Tänä viikonloppuna on myös I love me-messut, joissa minun on tarkoitus käydä pyörähtämässä bestikseni kanssa. Siinä on minulle ihan riittävästi tekemistä. Sunnuntai-iltana saan myös viimein lapseni kotiin. Minulla on ollut heitä aivan järkyttävä ikävä. Aion halia heitä koko illan sunnuntaina ja pussata koko tämän reilun viikon edestä. Maanantaina aion pitää kuopuksen kotona ja pitäisin kyllä esikoisenikin, jos hänellä ei olisi koulua. Onneksi pienemmän kanssa tämä on mahdollista. Esikoisen kanssa pitää keksiä sitten jotain muita juttuja.

Nainen kävelee syksyistä katua pitkin. Päällään hänellä on musta bleiseri, valkoinen Fredit-paita, sekä farkut. Nainen korjaa bleiserin asentoa päällään. Taustalla syksyinen katu ja ruskaiset puut.

 

Bleiseri / H&M

T-paita / New Look

Farkut / H&M

Laukku / H&M

Kengät / Zadaa second hand

Korvakorut / Annidiudiy

 

Lähikuva naisesta, joka katsoo pois kamerasta. Päällään hänellä on musta bleiseri ja valkoinen Frendit-paita. Nainen kävelee syksyistä katua pitkin. Päällään hänellä on musta bleiseri, valkoinen Fredit-paita, sekä farkut.

Trendi Tanskasta

Seuraan somessa trendejä myös maailmalta. Erityisten tanskalaisten tyyli ihastuttaa. Siellä näkee paljon kuvia bleisereistä ja farkuista. Toki minun bleiserini ei ole ruudullinen, niin kuin kaikilla tanskalaisilla. Itse pidän kuitenkin tästä mustasta hieman enemmän.

 

Henkilökohtaisesti pidän enemmän juuri tällaisesta farkut ja bleiseri yhdistelmästä. Tämä ei ole niin virallisen oloinen, kuin suorien housujen kanssa. Koen tämän olevan paljon enemmän minua, kuin sellainen bisnesmiehen univormu. T-paita tekee asusta entistä rennomman, mikä sopii minulle.

Korvakorut ovat syntymäpäivä-/joululahja bestikseltäni ja ne ovat tietysti Annin käsialaa. Hauskaa on, että minä autoin tämän nimenomaisen mallin suunnittelussa. Anni pyysi hieman neuvoa näiden kanssa ja toki minä autoin. Joten hauska sattuma, että sain lopulta näitä kaksin kappalein lahjaksi bestikseltäni.

Tajusin vasta nyt, miten kivasti boot cut farkut sopivat yhteen korkonilkkureideni kanssa. Tästä tulee ehkä syksyn lemppari yhdistelmä. Nautin korkkarikeleistä nyt, kun ulkona ei ole vielä järjettömän liukasta.

Mitä te pidätte tästä kyseisestä asusta?

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Revityt farkut ja lempineule

Kukkamekko syksyyn stailattuna

Aivan talvallinen arkiasu

Second hand asu

Syksyn kivoin asu