Hae
Big mamas home

Myös kiva tekeminen voi olla kuormittavaa

Siis niin uskomatonta, kuin se on, niin minä toivun täällä edelleen viime viikonlopusta. Tiesin sen olevan rankka rupeama introverttiminälleni, mutta en ajatellut sen olevan näin rankka. Toki tähän vaikuttaa varmasti myös se, että en ole saanut olla kovin montaa hetkeä yksin, mikä lataa akkuni yleensä parhaiten. Lisäki opin, että menneessä viikonlopussa oli selkeästi aivan liikaa käsiteltävää minulle. Oli kaksi hotelliyötä, poikaystävän tuparit ja kuvausreissu. Kaikki edelleen mielettömän kivoja juttuja, joista en olisi halunnut luopua mistään, mutta selkeästi minua kuormittavia. Tähän päälle poikaystäväni tuli vielä pariksi yöksi minun luokseni, joten en ollut hetkeäkään yksin.

Jokaisen tapahtuman välissä olin eräänlaisessa valmiustilassa. Pakkasin ja purin laukkuja, silitin ja sovitin vaatteita, katsoin kelloa, koska pitää lähteä. Siihen päälle se, että jouduin olemaan ihan koko ajan sosiaallinen, jonkun tai joidenkin kanssa. Tämä on selkeästi erityisen kuormittavaa minulle ja toipuminen vie aikansa.

Intorovertti - BMH - Big mamas home by Jenni

KUVA: Heidi / EDITOINTI: Minä

Olen vitsaillut poikaystävälleni, että millainen shokki se tulee olemaan hänelle, kun hän muuttaa keskelle pikkulapsiarkea. Mutta tulee yhteenmuutto olemaan shokki myös minulle, joka olen tottunut olemaan osan viikoista aivan yksin ja sitten minun pitäisi jakaa koti ja koko arki toisen ihmisen kanssa. Mielessä itseasiassa jo kävi, että pystyttäisiinkö vain asumaan eri osoitteitteissa. Mutta meidän tulevaisuuden toiveet ovat sen sorttisia, että yhteinen koti on kaikkein käytännöllisin vaihtoehto.

Myös kiva tekeminen voi kuortmittaa - BMH - Big mamas home by JenniMyös kiva tekeminen voi kuortmittaa - BMH - Big mamas home by Jenni

Omien tarpeiden huomioiminen

Pidin itseäni vuosia ekstroverttina, koska nautin ihmisten kanssa olemisesta ja sosiaalisista tilanteista. Jossain vaiheessa mietin myös, olisinko ambivertti. Mutta kun luin määritelmän siitä, että introvertin akut latautuvat parhaiten yksin ollessa ja sosiaalliset tilanteet kuluttavat, vaikka niistä nauttisikin, totesin olevani pesun kestävä introvertti. Tietenkään ihmisiä ei voi kovin tiukkaan lokeroida. Asiat eivät ole joko tai silloin, kun on kyse ihmisyydestä. Mustan ja valkoisen väliin mahtuu paljon harmaan eri sävyjä. Mutta kun olen oppinyt ymmärtämään tätä puolta itsessäni, olen oppinut myös ottamaan sen huomioon paremmin. Ehkä en aja itseäni uuteen burn outtiin nyt, kun edellisestä on vasta toivuttu.

Minua harvoin harmittaa kauaa aikaa se, jos joku kivakin juttu peruuntuu, koska olen monesti helpottunut jos saan olla yksin. Ja kuten sanottu, saatan väsyä kaikesta kivastakin ja palautuminen ottaa oman aikansa. FOMO ei minua vaivaa.

Viime viikonloppu oli todella hyvä muistutus sille, että en voi ahtaa kalenteriani täysin täyteen. Tarvitsen rauhaa, hiljaisuutta ja aikatauluttomuutta vastapainoksi kaikelle muulle. Olen vitsaillut, että tarvitsen kaiken sosiaallisen jälkeen pimeän, hiljaisen rauhallisen huoneen, jossa voin maata ja latautua 24 tuntia kerrallaan. Välillä tuntuu, ettei tämä ole vitsi.

Hilltop Forest - BMH - Big mamas home by Jenni

Jatkossa yritän muistaa sopia yhden menon per viikonloppu. Se on kuitenkin loppujen lopuksi ihan riittävää. Koko aikaa ei tarvitse olla menossa ja tekemässä, varsinkin silloin kun se kuormittaa. Oma burnouttini opetti sen, että ihan kaikkea ei tarvitse jaksaa verenmaku suussa. Oma burnouttini johtui hyvin paljon siitä, että jatkoin hampaat irvessä elämäni elämistä, silloin kun olisi pitänyt hidastaa ja rauhoittua, ottaa aikaa itselleni.

Tuleva viikonloppu otetaan lasten kanssa ihan rauhoittumisen kannalta. Lupasin lapsille hyvää ruokaa, erikoisjälkkäriä, metsä- ja puistoretkiä ja niillä mennään. Mutta ei kuitenkaan pakottamalla.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Ahdistuneisuushäiriö pilasi viikonlopun

Olen jaksanut viimein olla parempi äiti lapsilleni

Opiskelu ja ahdistuneisuushäiriö

Miten voin juuri nyt?

Asioita, jotka tuottavat minulle iloa

Viikonloppu kuvina

Huh, olen saanut viimein kaikki viikonlopun reissaamiseen liittyvät valokuvat käsiteltyä. Mikä homma siinä on ollut. Minun ja Katrin viimeisimpiin asukuviin en ole vielä edes vilkaissut. Seuraavaksi ne pitää ottaa kuitenkin työn alle. Nyt ajattelin aloittaa meidän sinkkuäitien viikonlopun avaamisen tällaisella helpolla, matalan kynnyksen postauksella. Viikonlopusta on niin paljon kerrottavaa, mutta jostain pitää aina aloittaa. Siksi ensimmäiseksi tämä.

Viikonloppu kuvina

Torstai

Hilltop Forest - BMH - Big mamas home by Jenni

1. Nopea selfie ennen lähtöä kohti Inkoota ja Hilltop Forestia. Olen yrittänyt kuvata vähän enemmän asujani ja viikonloppuna se onnistui ihan hyvin.

2. Hilltop Forestissa vietettiin avajaisia, joten meille ensimmäisen yön vieraille oli tarjolla alkumaljat. Kilisteltiin meidän viikonlopulle hotellin loungen terassilla pihakeinuissa. Aivan täydellinen aloitus tälle lomalle. Ja myös kesälle.

3. Söin elämäni parasta mozzarella-tomaattisalaattia, sekä pizzaa Hilltop Forestissa. Siis ihan uskomatonta. Olisipa pizza aina tällaista. Samoin salaatti.

4. Nappasin itsestäni kuvan sillä välin kun odottelimme pizzaa. Join elämäni toista kertaa roseeta ja tällä kertaa jopa pidin siitä.

Viikonloppu kuvina - BMH - Big mamas home by Jenni

1. Olin elämäni ensimmäistä kertaa paljussa ja ymmärrän kyllä, miksi ihmiset hankkivat paljuja. Olihan se elämys.

2. Pyysin Heidiä nappaamaan minusta kuvan mökkimme ikkunan edessä. Luonto oli uskomattoman lähellä jo senkin puolesta, että kannoin varmaan viisi erilaista ötökkää ulos mökistämme. Rakastin sitä, miten mökissä tuli fiilis siitä, että olemme yksin keskellä metsää. Päärakennusta tai muita mökkejä ei näkynyt meidän mökiltä ollenkaan.

3. Heidi nappasi kuvan minusta nauttimassa ilta-auringosta mökin portailla. Tuli mieleen kesä, jonka vietin veneillen ja hitsi, että kaipaan sitä. Veneilyä nimittäin.

4. Nopea peiliselfie aamulla meidän mökin ihanasta pikkupeilistä.

Perjantai

Hotelli Mestari - BMH - Big mamas home by Jenni

1. Kuva Hilltop Forestin span/saunan terassilta iltauringossa. Oltiin juuri oltu saunassa ja paljussa ja nautittiin hetki auringosta. Elämä oli ihanaa.

2. Perjantai kotona, valmiina lähdössä sinkkuäitien viikonlopun toiselle osuudelle Hotel Mestariin.

3. Minun ja Heidin samistelukassit.

4. Myös Hotel Mestari oli muistanut meitä aluksi kuohuvalla. Opin viikonloppuna, että cava tehdään samppanjatekniikalla ja totesin, että ehkä siksi se on lempi kuohuvaani. Minä en nimittäin juuri välitä proseccosta.

Viikonloppu kuvina - BMH - Big mamas home by Jenni

1. Sinkkuäidit kesällä 2022.

2. Olen kerrassaan hullaantunut kaupunkipyöräilyyn ja sain Heidinkin kokeilemaan. Pyöräiltiin hotellilta rantaan. P.s. Rakastin tätä mun kesäillan lookia.

3. Back on crime scene. Vietimme viime kesänä koko kesän parhaimman illan tässä kyseisessä pelastusveneessä. Kuunari ja meidän vene oli samat, mutta ravintola eri. Kaihoten muisteltiin viime kesän bao buneja, mutta maisteltiin kuitenkin useammatkin drinkit pelastusveneessä.

4. Helsingin yöelämässä ensimmäistä kertaa vuosiin. Päädyttiin laulamaan karaokea ja vähän tanssahtelemaankin. Kun katselin hetken aikaa yöelämää, olin todella onnellinen siitä, että minua lopulta onnisti tinderissä ja löysin maailman ihanimman poikaystäväni.

Sunnuntai

Relove lifestyle - BHM - Big mamas home by Jenni

1. Minä ja Töölön Reloven vessa. Totesin, että olin sen hetken asussani, kuin tehty kyseiseen miljööseen.

2. Kuvauspäivän lounas Katrin kanssa edellä mainitun Reloven terassilla. Rasti seinään, söin avocadoa ja fetaa leivällä ja pidin molemmista. Selkeästi siedätyshoito toimii. 😀

3. Alppiruusuja kaupunkimiljöössä. Näitä kyseisiä alppiruusuja tulee olemaan tarjolla ainakin parissa tulevissa asukuvissa.

4. Sen Töölön Reloven vessan tapetti, joka oli niin ihana, että siitä piti ottaa kuva pytyllä istuessa.

 

Sellainen viikonloppu ja sellaisia kuvia ja tunnelmia. Palaan näihin vielä vähän myöhemmin.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Ummikkona ulkomaille – Tallinna poikaystävän kanssa

Hotelli Onni Porvoossa

Sinkkuäitien miniloma Porvoossa

Päiväretki Porvooseen