Hae
Big mamas home

Viimeaikojen kuulumisia

Hei ihanat. Siis huh huh, mikä päivä. Päätettiin lähteä lasten ja heidän kummisiskonsa, sekä tietysti minun parhaan ystäväni kanssa HopLoppiin viettämään sadepäivää. Mun isommat lapset juoksivat pää punaisena pitkin kiipeilyratoja ja minulla oli täysi työ pysyä heidän perässään. Nyt on yksi jos toinenkin lihas maitohapoilla. Lasten kummisisko touhusi tietysti vauvojen alueella. Lasten houkuttelu pois oli aivan oma operaationsa.

Uusperhe-elämää

Huomenna vietetäänkin kunnon uusperhepäivää, kun poikaystävä tulee viettämään vapaapäivää meidän kanssa. Mä saatan ottaa vähän omaa aikaa ja karata lenkille, mutta tehdään varmasti jotain kivaa, myös koko perheenä. Poikaystävä on sopeutunut tosi ihanasti arkeen meidän ryhmärämän kanssa. Vaikka hän myös myöntää olevansa aika-ajoin todella väsynyt parin päivän jälkeen. Mikä on täysin ymmärrettävää. Muiden kuin omien lasten kanssa olo on äärimmäisen intensiivistä ja väsyttävää puuhaa, kun niitä kaitsee ihan eri hartaudella. Muistan ikuisesti sen, kuinka väsynyt olin kun otettiin aikanaan mun pienet leikki-ikäiset pikkuveljet hoitoon meille vuosia sitten. Nythän nämäkin veljet ovat jo nuoria aikuisia.

Eikä tämä uusperhe-elämä kaikille myöskään sovi. Joten hatunnosto poikaystävälleni, joka haluaa vaihtaa poikamieselämän täyteen perhearkeen.

Uusperhe - BMH - Big mamas home by Jenni

Minulla on kova yritys järkevöittää meidän kaupassa käyntiä ja tilasin nyt ensimmäistä kertaa ostokset Odasta kotiovelle. Tilaus oli ihanan vaivaton ja meidän tilaussummalla kotiinkuljetus oli myös ilmainen. Isoin syy, miksi olen vältellyt kauppatilauksia on se, että tilatut tuotteet tuntuvat maksavan enemmän kuin kaupassa ja pakkaus-, sekä kotiinkuljetushinnat tuntuvat kohtuuttomilta. Siksi olen mieluiten itse kantanut ostokset kotiin. Nyt tuntui siltä, että tilattu määrä ruokaa vastasi sitä summaa, jolla kaiken tilasin. Tämä houkuttelee kyllä tilaamaan Odasta useamminkin.

Plus tällä kertaa pystyin suunnittelemaan peräti kolmen päivän ruuat kerralla, mikä onvarmaan oma henkilökohtainen ennätykseni. Yleensä, mielitekojeni orjana, pystyn suunnittelemaan tasan yhden päivän ruuat kerralla. Toivon, että saan petrattua tässä entisestään ja ehkä jonain päivänä osaan suunnitella meidän syömisiä pidemmällekin ajalle kerralla.

Selfie - BMH - Big mamas home by Jenni

Aloitin eilen myös viimein Marvelin uuden Ms. Marvel-sarjan katsomisen. Kyseessä on Marvelin uusin sarja, joka alkoi ilmestymään 8.6. Poikaystäväni oli selostanut minulle hahmon ja tarinan pääpiirteittäin etukäteen. Tätä se on kun seurustelee toisen Marvel-fanin kanssa. Minua ei tämän perusteella vielä sarja herättänyt innostusta, mutta katson sen joka tapauksessa. Omia suosikkisarjojani MCU:sta ovat tähän mennessä olleet Loki ja Moon Knight, joista jälkimmäinen tempaisi täysin mukaansa ensimmäisestä hetkestä lähtien. Ms. Marvel vaikuttaa ihan hyvältä kahden jakson perusteella. Itseasiassa paremmalta, kuin odotin.

Nyt minä alan menemään nukkumaan. Olen aivan kuitti tämän päivän HopLop-touhujen jäljiltä.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Vappusuunnitelmia

Keväiset kuulumiset

Parhaita juttuja just nyt ja hieman kuulumisia

Kuulumisia

Loman viimeinen perjantai

Hotelli Mestari Helsingin keskustassa

Aloitan sinkkuäitien viikonlopun purkamisen kertomalla teille Hotelli Mestarista, joka on juuri avattu Helsingin keskustaan, ihan Kampin kauppakeskuksen viereen. Meidän hotellivarausta oli siirretty noin kolme kertaa viivästyneiden rakennustöiden vuoksi. Olen kuitenkin aika tyytyväinen siihen, että meidän varaus ajoittui lopulta kesäkuun alkuun. Mikä sen parempi aika nauttia Helsingistä, kuin kesä.

Hotelli Mestari Helsingin keskustassa - BMH - Big mamas home by Jenni Hotelli Mestari Helsingin keskustassa - BMH - Big mamas home by Jenni

Hotelli Mestari

Rehellinen arvio hotellista on, että se oli ihan kiva. Ennen tätä olen yöpynyt kahdessa bontique hotellissa ja niihin verrattuna kokemus on aivan erilainen. Pienemmissä hotelleissa kaikki on mietitty pilkulleen kohdalleen ja sen huomaa kyllä elämyksessä. Mitään varsinaista valittamista minulla ei ole, mutta vaikka puitteet olivat todella kauniit, jotain jäi puuttumaan. Kokemus oli vähän sellainen meh.

Hotelli Mestari Helsingin keskustassa - BMH - Big mamas home by Jenni Hotelli Mestari Helsingin keskustassa - BMH - Big mamas home by JenniHotelli Mestari Helsingin keskustassa - BMH - Big mamas home by Jenni

Meidän huone oli kaunis. Meidät oli upgreidattu parempaan huoneeseen, koska meidän varaama huone ei ollut vielä valmis. Mutta huoneessa oli vähän sama juttu, kuin koko muussakin elämyksessä. Pohja oli hyvä, mutta yksityiskohtien puute teki siitä vähän vaisun. Esimerkiksi aulassa ja ravintolassa yksityiskohtia oli enemmän ja niitä olisin toivonut myös huoneeseen.

Hotelli Mestari Helsingin keskustassa - BMH - Big mamas home by Jenni Hotelli Mestari Helsingin keskustassa - BMH - Big mamas home by Jenni Hotelli Mestari Helsingin keskustassa - BMH - Big mamas home by Jenni

Huoneen tyyli oli aika maskuliininen, mistä tosin pidin. Tummia värejä, paljon puuta  ja nahkaa. Yleisilme oli aika klassinen, pienellä industrial hengellä. Huoneen puulattia tuntui todella miellyttävältä jalkojen alla. Kuten sanottu, pohja oli todella hyvä, mutta yksityiskohdat ja vau-efekti puuttui.

Helsingin hotellit - BMH - Big mamas home by Jenni Hotelli Mestari Helsingin keskustassa - BMH - Big mamas home by Jenni Kuohuvaa - BMH - Big mamas home by Jenni Sinkkuäitien viikonloppu - BMH - Big mamas home by Jenni

Meidän reissuilla Heidin kanssa hotelli on ollut osa elämystä ja me nautitaan kumpikin suunnattomasti kaikista yksityiskohdista, joten kaivattiin niitä kumpikin. Jollekin toiselle tällainen hotelli saattaisi toimia todella hyvin. Me ollaan selkeästi bontique hotellien ystäviä. Mutta kuten kirjoitin, mitään varsinaista valittamisen aihetta minulla ei hotellista ole. Se on kaunis ja viihtyisä paikka, joten sen puolesta voin suosittella sitä. Oma makuni on selkeästi vain vaativampi.

Kylpyhuone - BMH - Big mamas home by Jenni Peiliselfie - BMH - Big mamas home by JenniPakko sanoa, että hotellihuoneen kylpyhuone oli aivan superkaunis ja sellainen oma henkilökohtainen unelmani. Jos ikinä teetän kylpyhuoneremonttia, niin etsin taatusti siitä napatun kuva inspiraatiokuvakseni.

Sinkkuäitien viikonloppu - BMH - Big mamas home by Jenni Sinkkuäitien viikonloppu - BMH - Big mamas home by Jenni Huonepalvelu - BMH - Big mamas home by Jenni

Me nukuttiin hotellissa yksi yö ja iso osa yöstä vietettiin Helsingin yöelämässä, mikä oli aika hauskaa. Minäkään en ole varsinaisesti juhlinut vuosiin, joten drinkit kesäterassilla ja tunnit karaokebaarissa olivat ihan kivoja. Mutta ei minulla ole hinkua toistaa tätä ihan heti. Tämä riitti toistaiseksi vallan mainiosti. 😀 En odottele seuraavaa kertaa.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Ummikkona ulkomaille – Tallinna poikaystävän kanssa

Hotelli Onni Porvoossa

Sinkkuäitien miniloma Porvoossa

Päiväretki Porvooseen