Hae
Big mamas home

Kukkia, röyhelöitä ja nahkahousut

Huomasin, että kalenterini alkaa täyttyä tässä hiljalleen kaikesta pienestä kivasta. On pikkujouluja, pyjamabileet, lastenkutsut, koulutuksia ja muuta, jossa voi nähdä oikeasti ihmisiä. Olen aivan fiiliksissäni tästä. Kahden rokotuksen turvin ja rokotustodistus kännykässä valmiina, näen mielelläni ihmisiä. Totta kai terveenä.

Samalla tajusin, että olen nyt ensimmäistä kertaa sinkkuna lähes normaaliin maailman aikaan. Korona iski suurin piirtein samaan aikaan, kun erosin pitkästä parisuhteesta ja olen ollut sinkku vain tänä poikkeusaikana. En kiellä etteikö tämä tilanne kutkuttaisi ihan uudella tavalla. Mitä kaikkea tässä voi vielä tapahtua. Varsinkin kun minulla on nykyisin ihan uudenlainen vapaus mennä ja lähteä. Väkivaltaisessa suhteessa sitä ei ollut. Nyt kaikki on kiinni siitä, miten itse järjestän menot ja aikataulut. Voin kertoa, että tällainen vapaus on ihan uskomatonta, kun pitkään oma liikkuminen oli niin rajattua.

Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Röyhelöpaita ja nahkahousut - BMH - Big mamas home by Jenni

Tämä kyseinen asu on aivan ihana. On todella harmi, että en voi tätä enää oikein näin myöhään syksyllä käyttää, koska paleltuisin pystyyn, mutta keväällä sitten taas.

Tuossa röyhelöpaidassa on sama kuosi, kuin tässä mekossa ja se on aivan ihana ja hempeä. Tässä asussa bombertakki ja nahkalegginssit tuovat asuun kivaa rouheutta ja niin kutsutta katu-uskottavuutta. Minusta tämä on aivan täydellinen klassisen boheemi asu, joka on nimenomaan täysin sitä oma tyyliäni.  Nahkapöksyt, bombertakki, paitis ja nilkkurit ovat nimenomaan klassinen kokonaisuus. Kukkakuosi ja röyhelökaulus tuovat asuun sen täydellisen boheemin, hieman hippihenkisen vivahteen.

Röyhelöpaita - BMH - Big mamas home by Jenni Röyhelöpaita ja nahkahousut - BMH - Big mamas home by Jenni Röyhelöpaita ja nahkahousut - BMH - Big mamas home by Jenni Röyhelöpaita ja nahkahousut - BMH - Big mamas home by Jenni Second hand nilkkurit - BMH - Big mamas home by Jenni

Taas fakta kuvausten takaa. Tätä kuvatessa oli niin kylmä aamu, että unohdin kokonaan korvakorut asusta, vaikka normaalisti onkin alaston olo ilman niitä. Huomasimme Katrin kanssa vasta kun kuvia oli räpsitty joku 200, että korvakorut puuttuivat. Jos ei olisi ollut niin kylmä, tilanne olisi voinut naurattaa enemmän. Instasta (@bmhjenni) löytyy myös peiliselfie tästä asusta päivältä, jolloin tässä tarkeni oikeasti myös ulkona. Todiste siitä, että käytän näitä kuvattuja asuja oikeasti myös arjessani. Instagram karusellista näkee, myös mitkä korvakorut minulla oli kyseisen asun kanssa.

Röyhelöpaita ja bomber - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Röyhelöpaita ja nahkahousut - BMH - Big mamas home by JenniRöyhelöpaita ja nahkahousut - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Asu

Bomber CUBUS

Paita H&M

Keinonahkalegginssit H&M

Kengät ZADAA SCOND HAND

Laukku ZADAA SECOND HAND

 

Nyt tämä kyseinen asuyhdistelmä saa jäädä odottelemaan lämpimämpiä ilmoja ja minä keskityn koko ajan enemmmän neuleisiin, sekä muuhun lämpimään. Toki neuleliivillä paidasta saa varmasti vielä iloa irti, vaikka ilmat tästä vain viilenevät.

Alkaako teillä muuten kalenteri täyttyä tapahtumista? Mitä odotatte eniten? Itse odotan ehdottomasti eniten Vaikuttajamedian pikkujouluja, jotka ovat jo huomenna. Mahtavaa päästä näkemään viimein livenä kaikki ihanat kollegat.

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Muka pariisilainen – Neule ja mekko

Haalari stailattuna syksyyn

Poncho ja farkut

Revityt farkut ja lempineule

 

Kuukautiset sekaisin rokotteesta

Halusin kirjoittaa tästä postauksen, mutta ihan ensimmäiseksi sanon, että minusta jokaisen pitäisi ottaa rokote. Koronarokote on ainoa konkreettinen mahdollisuus saada tämä pandemia kuriin ja elämä normalisoitumaan. En kadu rokotteen ottamista, vaan olen vain kiitollinen siitä, että toisen rokotteen myötä olen pystynyt elämään vapaammin. Ja minusta on aivan mielettömän hienoa, että elän valtiossa, jossa molemmat rokotteet on voinut saada ilmaiseksi. Voin myös kertoa, että aion poistaa surutta kaikki rokotevastaiset kommentit, joita tähän postaukseen mahdollisesti tulee.

Koronarokote - BMH - Big mamas home by Jenni

Ensinnäkin säntillinen 28 päivän kiertoni oli tällä kertaa 25 päivää. Minulla heittelee kierto äärimmäisen harvoin ja olen pikemminkin säntillinen, kuin sveitsiläinen kello ennemmin kuin epäsäännöllinen. Minulla on ollut toisen synnytyksen jälkeen joka kuukausi PMS-oireita. Yleensä havahdun miettimään mikä minua vaivaa, kun olen alavireinen ja itkuinen. Itkin muun muassa vuolaasti kun kuuntelin Kroonisesti ärhäkän uusinta transjaksoa. Aihe ei varsinaisesti ollut herkistävä, mutta PMS:ssä sen ei tarvitsekaan olla. Normaalisti PMS:sään liittyvä alavireisyys kestää päivän, mutta tällä kertaa se kesti kaksi päivää.

Menkat - BMH - Big mamas home by  Jenni

Kahden päivän PMS:sän jälkeen alkoivat itse kuukautiset. Ensimmäisenä päivänä vuotoa ei juuri näkynyt, mutta krampit kyllä tuntuivat. Mietin jo, että voisiko kyseessä olla joku muu vatsavaiva, kun krampit olivat niin kovat. Minulla vastaavia krappeja on yleensä kuukautisten toisena päivänä, kun kivut on pahimmillaan. Kivut kovenivat seuraavaa päivää kohden ja olin seuraavana päivänä käytännössä vuodepotilas kipujen vuoksi. Särkylääkkeet eivät purreet ja silloin kun liikuin, kävelin kaksin kerroin. Kivun vuoksi oksentaminenkin oli pariin kertaan lähellä.

Oma ohratyynyni ei meinannut millään riittää enää kivunlievitykseksi. Minulla siis lämpö on se, mikä auttaa kramppeihin parhaiten. Lopulta kävin ostamassa elektronisen lämpötyynyn, joka vei kivulta pahimman terän ja helpotti oloa huomattavasti.

Aluksi en osannut edes yhdistää tätä koronarokotteeseen, mutta kun otin asian puheeksi stooreissa, sain useampia viestejä asiasta. Toivon todella, että tämä rauhoittuu seuraavaan kiertoon. Mutta kärsin tämän ilomielin, kun rokotteen avulla voin välttää tappavan taudin. Ja haluan vielä täsmentää, että kaikki rokotevastaiset kommentit poistetaan suoraan.

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Karanteeni ja sosiaalinenmedia

Karanteenipäiväkirja

Karanteenista röntgeniin

Positiivinen testitulos