Hae
Big mamas home

Hiukset ennen ja jälkeen

Olin tuskaillut jo hetken epäsiistin hiuspehkoni kanssa. Tuntui siltä, että se ei ollut enää vähimmässäkään määrin siisti. Hiusten laittaminen vaikeutui ja tuntui, että aina kun veti sormet niiden läpi, ne jumahtivat kiinni latvoihin. Aloin siinä sitten laskeskelemaan, että olen leikkauttanut hiukseni suurin piirtein vuosi sitten. Joten ei ihme, että hiukset tuntuivat epäsiisteiltä ja epämukavalta.

Hiukset ennen ja jälkeen - Big mamas home by Jenni

Olen hiusten suhteen melkoinen minimalisti. Oma hiuslaatuni on vahva, rehellinen luonnonkihara. Kun teininä päätin ajella pääni kaljuksi, niin jo puolen millin sänki lähti kihartumaan. Silloin se ei naurattanut. Kihara hius on kuiva ja se vaatii valtavasti kosteutusta. Noudatan löyhästi curly girl metodia. Olen perehtynyt metodiin vain osittain, mutta perusteellisesti omiin hiuksiini. Olen reilussa kolmessakymmenessä vuodessa yksinkertaisesti oppinut, miten oma hiukseni voi paremmin. Olen siis tehnyt hoitoainepesuja ja vältellyt kuivana harjaamista jo kauan ennen kuin curly girlistä oli puhettakaan.

 

Ennen

Hiukset ennen ja jälkeen - Big mamas home by Jenni

Hyödynnän kaikkein mieluiten hiusten laittamisessa hiuksen luonnollista halua kihartua. Se on vain niin helppoa, kun heittää hoitovoiteet päähän ja antaa hiusten kuivua vapaana. Kiharoista on tullut varsinainen tavaramerkkini. Viimeisimmän kampaamokäynnin jälkeen olen jaksanut jonkin verran myös suoristaa niitä, mikä on ollut kivaa vaihtelua omaan tyyliin.
Kaikkein vapauttavinta, mitä olen hiusteni suhteen tehnyt, oli päättää lopettaa niiden värjääminen. Vaikka haaveilen jatkuvasti pastellivioletista tukasta, en juuri nyt voisi kuvitellakaan jaksavani sitä kierrettä uudestaan. Minulla oli aina epäsiisti olo hiuksissani, kun punainen väri alkoi haalistua ja juurikasvu kasvoi kasvamistaan. Nykyään olen enemmän kuin sinut oman hiusten värini kanssa ja todella tyytyväinen siihen, että ainoa mistä tarvii kantaa huolta, on latvojen tasaus.

Hiukset ennen ja jälkeen - Big mamas home by Jenni

Joka tapauksessa, kun minulla tuli mitta täyteen tätä epäsiistiä tukkapehkoa, niin päätin varata ajan Makeaan Hertalle. Yritin parhaani mukaan etsiä Pinterestistä inspiraatiota mallille, mutta en keksinyt mitään. Kampaamossa sanoin sitten vain, että lyhennetään ja kevennetään. Kiva olisi jos tukka menisi myös kiinni. Juuri ennen, kuin Hertta alkoi föönaamaan, uskalsin lausua ääneen toiveeni, että minulle leikattaisiin verho-otsatukka. Sellaisessa perinteisessä tasaotsatukassa olisi ihan liikaa työtä, mutta tästä minä pidän. Hiukset kehystävät kasvoja ihan eri tavalla kuin aiemmin.
Minusta lopputulos on todella kiva ja viihdyn tässä lyhyemmässä mallissa huomattavasti paremmin, kuin aiemmassa reuhkassa. Ja suosittelen edelleen lämpimästi Makeaa ja Herttaa. Makeasta saa toki myös kaikenlaisia muitakin palveluita. Kuten kynsiä, ripsiä ja sokerointia. Sokeroinnissa suosittelen ehdottomasti Lindaa. Lindalla on taito saada epämukavasta toimituksesta jopa miellyttävä. Tai ainakin hänellä on taito viedä ajatukset pois itse toimenpiteestä. Ja tämä on tosiaan lämmin suositus tyytyväiseltä asiakkaalta. Olen jokaisen Makeassa käynnin maksanut itse.

-Jenni

 

Lue myös

Noughty – Uudet hiustenhoitotuotteet

Yksinkertaiset juhlakampaukset

15 kysymystä hiuksista

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok

Ei enää parisuhteessa

Olen käynyt viime kuukausina todella vahvasti läpi kaikkea kokemaani väkivaltaa. Kokemukset nousevat esiin selkeinä välähdyksinä ja mielikuvina. Ajatukset jäävät junnaamaan johonkin tiettyyn tapahtumaan. Vuosien takaiset tapahtumat tulevat myös uniini. Olen nähnyt järkyttävän eläviä painajaisia asioista, jotka ovat tapahtuneet oikeasti ja joita ei ole tapahtunut, mutta ne ovat silti hyvin elävän tuntuisia. Ollaan nyt käyty psykologin kanssa läpi, sitä mitä kaikkea olen kokenut ja kuinka se kaikki vaikuttaa elämääni nyt. Sen lisäksi, että olen pohtinut mennyttä, niin olen yrittänyt miettiä myös tulevaa. Uuden suhteen alkumetreillä tällaiset pohdinnat ovat täysin luonnollisia. Nyt listaan tähän asioita, mitä en halua kokea enää parisuhteessa.

Jätin listasta muuten tarkoituksella pois fyysisen väkivallan, koska se on itsestään selvyys, jota kenenkään ei pidä joutua kokemaan.

Uhkailu ja pelotteleminen

Kun aloin miettiä näitä asioita, tämä oli ensimmäinen asia mikä tuli mieleen. Uhkailu on todella vahva kontrolloinnin väline. Se voi olla pientä ja lähes huomaamatonta tai sitten se voi olla jo ihan väkivallalla, lemmikkien vahingoittamisella, omaisuuden tuhoamisella tai itsemurhalla uhkailua. Minä olen kuullut nämä kaikki. Pahimmillaan pelkäsin oman henkeni puolesta. Uhka ei välttämättä ole aito. Se voi olla pelkkä uhkaus. Mutta jo sen miettiminen, mikä on aitoa ja mikä ei, on kamalaa. En halua enää ikinä joutua miettimään ja pelkäämään, mikä uhkaus tulee käymään toteen.

Ei enää parisuhteessa - Big mamas home by Jenni S.

Haistattelu ja nimittely

Nämä ovat asioita, jotka eivät missään nimessä kuulu parisuhteeseen. Jos sille kaikkein rakkaimmalle pystyy puhumaan rumasti, niin millaista se toisen kunnioitus silloin on? Jokaisella on huonoja päiviä, mutta niitä ei missään nimessä pitäisi purkaa tällä tavalla omaan kumppaniin. Parhaassa tapauksessa se oma kumppani voi olla oikea lääke siihen huonoon päivään.

Loukkaaminen

Tällä tarkoitan sellaista tarkoituksenmukaista loukkaamista, jolla on nimenomaan tarkoitus aiheuttaa toiselle pahaa mieltä. Nämä ovat asioita, joita ei todellakaan halua kuulla oman rakkaansa sanomina ja ne voivat satuttaa todella syvästi ja murentaa ihmisen itsetuntoa. Kun kuule jatkuvasti siltä kaikkein lähimmältä ja rakkaimmalta ihmiseltä, että on huono, on epäonnistunut ja eikä se oma ulkonäkökään miellytä omaa kumppania, niin miten ihminen voi tuntea riittävänsä kenelekään muullekaan.

Ei enää parisuhteessa - Big mamas home by Jenni S.

Tarpeiden vähättely

Yritin monet kerrat taistella omien tarpeideni puolesta, mutta aina ne jäivät toiseksi. Kumppanini tarpeet ja jaksaminen oli aina tärkeämpää. Jopa minä aloin puskemaan hänen tarpeitaan omieni edelle. Jossain vaiheessa tuli lapset ja jälleen kumppanini tarpeet olivat muiden edellä. Tämän kontrastin huomasi parhaiten siinä vaiheessa, kun erosin ja minulla oli täysi vapaus tehdä kaikki juuri niin kuin halusin. Se vapauden tunne oli huumaavaa.

Seksuaalinen halventaminen

Tästä on jäänyt kaikkein tunnistettavimmat jäljet. Edelleen, jos ajattelenkin tekeväni aloitteen seksissä, saan paniikkikohtauksen. Olen aina ollut todella seksuaalinen ja tämä osa on todella iso palanen omaa identiteettiäni. Kun se palanen lytätään maanrakoon, tulee vaurioita. Minulle on äärimmäisen tärkeää, että uusi kumppanini hyväksyy erityisesti tämän osan minusta. En todennäköisesti kestäisi enää tällaista väkivaltaa.

Ei enää parisuhteessa - Big mamas home by Jenni S.

Kaikki näistä ovat sellaisia asioita, missä en enää jousta. Minulla on oikeus saada olla hyvässä, turvallisessa parisuhteessa. Mikään ei ole sen arvoista, että tällaista pitäisi joutua kokemaan.

Olen nyt aloittanut prosessin, että pääsisin psykoterapiaan käymään näitä asioita läpi. Psykologini on maailman ihanin, mutta minusta tuntuu, että näiden käsittelyyn tarvitaan järeämpiä otteita tai järeämpää terapiaa. Tämä on toki hieman pidempi prosessi, joten on hyvä, että minulla on keskusteluyhteys sekä psykologiin, että omaan tukihenkilööni.

Ihanaa loppuviikkoa!

-Jenni

Lue myös

Henkisen väkivallan jäljet

Traumatyöskentely

Mitä ihmettä minä oikein pelkään

Seuraa myös

Instagram

Facebook

Tiktok