Blogiloman aikana kävin ystäväni Heidin kanssa dinnerillä Helsingin keskustassa. Veimme siis Arkiruokakerhon Itä-Helsingin jaoston ihmisten ilmoille. Arkiruokakerho on siis Noorien kehittämä konsepti, jossa yksinkertaisuudessaan kerhon jäsenet tekevät vuoroviikoin ruokaa ja muut tulevat lapsineen syömään. Kannattaa kuunnella Noorien podia, sillä konsepti on loistava, samoin kuin koko Perjantain parhaat. 

Me olemme harrastaneet arki illan dinnereitä lasten kanssa myös pari kertaa ja nimesimme oman pienen porukkamme Itä-Helsingin jaostoksi. 

Tällä kertaa tapasimme tosiaan keskustassa ja ilman lapsia. Alkuperäinen suunnitelma oli testata eräs kehuttu sushipaikka, mutta se mokoma oli kesälomalla. Niin päädyimme lennosta vaihtamaan remontoituun Stindbergiin. Heidi on käynyt ravintolassa jo ennen remonttia, mutta minulle tämä oli ensimmäinen kerta ikinä. 

Paikka oli ihan mielettömän kaunis. Remontoijat ja suunnittelijat ovat tehneet aivan loistotyötä. Matkasin tunnelman myötä toiselle puolelle Eurooppaa. Vietin monta minuuttia katsellen ihastuneena ympärilleni. Minä pidin myös tilaamastani lohisalaatista, mutta juomapuoli oli pettymys. Talon viini ei puhutellut, eikä niinkään myös ylihintainen jäätee, joka tuli suoraan pullosta. Ymmärrän täysin, että ei voi tarjota enempää, kuin mihin resurssit riittävät. Mutta se pitäisi huomioida myös hinnoissa. Minusta juomien hinta/laatu-suhde ei tällä kertaa toiminut. 

Oli kuitenkin todella mukavaa istua alas ystävän kanssa ja vaihtaa kuulumisia. Olemme Heidin kanssa nähneet yleensä vain lasten kanssa, joten oli kivaa nähdä myös niin ettei tarvinnut vahtia kenenkään syömisiä tai käyttäytymistä. Saatiin olla vain aikuisten kesken. 

Jälkiruoka me käytiin hakemassa Magnum Helsingistä. Todettiin etteivät meidän jäätelöt olleet ihan pinterest perfect, mutta maistuivat ne silti hyvältä. Ilta oli sellainen todella kaivattu, pieni tuuletus ja se tuli todella tarpeeseen. 

Meidän sohvan vieressä oleva sivupöytä oli puhdas sisustusvahinko. Pyöreä tarjotinpöytä hankittiin meille alun alkaen sohvapöydäksi ja se palveli kyseistä virkaa hyvin ja uskollisesti. Reilu vuosi sitten se sai väistyä uuden pöydän tieltä. Kaipasin silloin klassisempaa vaihtoehtoa. 

Taittelin pöydän silloin surutta pois, kunnes joku kerta kaivoin sen piilostaan esiin. Silloin se päätyi puoli vahingossa tuohon divaanin päähän. 

Meillä on ollut aikanaan pieni kaappi tuossa samalla paikalla. Joku pitkäaikainen lukija ehkä muistaakin sen. Tässä postauksessa se vilahtaa pariin kertaan. Pidin kaapista valtavasti ja se tuntui sopivan paikalleen. Sen aika tuli kuitenkin tiensä päähän (kevyt kaappi oli isoisoäitini kuolinpesästä meille päätynyt). On pieni ihme, miksi en tajunnut siirtää pöytää aiemmin kaapin paikalle. 

Nyt se on jäänyt paikalleen ja pidän siitä. 

Kaipaisin kuitenkin uutta ilmettä. Pöytä on ihana, mutta hieman hutera. Siihen on syynsä, miksi se on naulittu lattiaan valtavalla pinolla sisustuslehtiä. Olen kuitenkin aavistuksen kyllästynyt siihen, miten epäsiistiltä pino jatkuvasti näyttää. Sisustuslehdistä kiinnostuneella taaperolla on osuus asiaan. Lisäksi, koska pöytä on ollut mukana kahden taaperon kasvussa, sen pinta alkaa olla selkeillä lommoilla.