Viikko on kulunut aika leppoisasti. Minusta alkaa tuntua, että alan olla viimein osa meidän työyhteisöä. Se on mukava tunne. Enkä ole enää edes uusin tulokas. Pääsin alkuviikosta perehdyttämään, mikä oli aika jännittävää. Minua on vaivannut pitkään tunne siitä, että olen vain harjoittelijana, enkä työntekijänä. Mutta nyt olen viimein päässyt hiljalleen yli kyseisestä tunteesta. Liekö tämä sitä huijarisyndroomaa. Myös talon rutiinit ja asiakkaat alkavat olla viimein tuttuja. Enää en palloile kerrosten välillä etsimässä oikean asiakkaan ovea. Tietysti opin edelleen koko ajan uutta, mutta on tämä jo selkeästi helpompaa. 

Viikon paras hedelmä: Ostin maanantaina kokeilumielessä lähikaupasta muutaman sweetien. Kaupassa kuvailtiin näitä hedelmiä makeiksi greipeiksi. Maisteltiin niitä samana iltana tyttöjen kanssa ja minä, sekä Little E ihastuimme niihin. Pikkusisko ei tästä uudesta makuelämyksestä juurikaan välittänyt. 

Viikon paras kirppislöytö: Tein löytöni taas Zadaa-sovelluksella, mutta tällä kertaa lasten puolelta. Olen jo pitkään ihastellut Gugguun jumpsuitteja, mutta en ole ollut valmis maksamaan niiden täyttä hintaa. Pihi, kun olen. Sitten satuin sattumalta löytämään kyseisen merkin vaaleanpunainen jumpsuitin Zadaasta ja todella kohtuulliseen hintaan. En lopulta voinut olla ostamatta. 

Meillä ei ole ollut tällä viikolla toimivaa ilmastointia, sillä ilmeisesti talven paukkupakkaset ovat olleet liikaa ilmastointikoneistolle. Mieheni (joka on koulutukseltaan ilmastointiasentaja) piti minulle pitkän luennon mahdollisesti tapahtuneesta ja viasta, mutta en ymmärtänyt siitä puoliakaan. Joka tapauksessa, viikolla yritettiin kestää huonoa sisäilmaa ja tuulettaa mahdollisuuksien mukaan. Mutta ikkunoiden selällään pitäminenkään ei auttanut. Sisälle tuli vain kylmä. 

Nyt kun tätä kirjoitan, ilmastointi toimii taas ja tilanne on normalisoitunut. Onneksi. Ja onneksi asutaan kerrostalossa, jossa huoltoyhtiö hoitaa tuollaiset jutut. Niin helppoa. 

Viikon yllättävin ehdotus: Sain sähköpostin, jossa tiedusteltiin mielenkiintoani osallistua tosi-tv-ohjelmaan. Etsivät ohjelmaan kuulemma bloggaavaa äitiä, jolla olisi tuoreet näkemykset kasvattamisesta. Kysely tuli täysin puskista. En edes tiennyt, että tekijät etsivät aktiivisesti ehdokkaita. Kieltäydyin kuitenkin kohteliaasti kunniasta, sillä kyseinen formaatti ei ehkä ollut minua varten. Mutta, jos Haluatko miljonääriksi-ohjelman tiimi kaipaa kisaajia, niin i’m in. 

Viikon paras löytö: Löysin meidän lähi-Lidlistä kuopukselle aivan ihanan valkoisen neuletakin. Olen kuullut hehkutusta Lidlin lastenvaatteista ja siksi päätin ostaa tämän luomupuuvillaisen neuleen. Tällä hetkellä muutaman euron neule vaikuttaa todell hyvältä löydöltä. 

Olen tällä viikolla käynyt läpi kuopuksen vaatteita. Kaivanut esiin isomman koon ja viikannut pienemmät säilöön tulevaa varten. Samalla olen kysellyt Little B:ltä, kuka antoi hänelle luvan kasvaa niin kamalan nopeasti. Se on aina yhtä haikeaa pakata se pienempi koko huolellisesti laatikkoon. Siinä pakkaa samalla laatikkoon yhden ainutlaatuisen aikakauden. Toki lasten kasvaminen tuo elämään paljon uutta ja ihanaa. 

Me keskustelimme tässä samalla myös vauvoista. Meidän molempia tyttöjä kiinnostaa nyt vauvat ihan todella paljon. Kumpikin leikkii päivittäin omalla nukkevauvallaan ja hoitaa sitä. 

Viikon paras facebookryhmä: Harmiteltuani ääneen sitä, ettei minulla ole omaa villasukkamummoa, minulle vinkattiin facebookin villasukkaryhmistä. Aionkin nyt tilata itselleni kahdet villasukat joltain innokkaalta käsityöläiseltä. 

Viikon paras dokkari: Tämä tuli Yleltä ja satuin olemaan täysin sattumalta telkkarin ääressä. Prisma: Vauvojen maailma on kolmiosainen dokumenttisarja, jossa tutkitaan vauvoja ja taaperoita uraauurtavalla tavalla. Minä näin kakkososan, joka oli niin mielenkiintoinen, että pakko katsoa myös kaksi muuta osaa. Tarkistin, että nämä löytyvät myös Areenasta. 

Nyt on vuorossa odotetuin postaus hetkeen. Tämä oli myös sellainen kotiprojekti, jonka valmistumisesta olen haaveillut pitkään. Meillä mikään ei tapahdu nopeasti jo sen vuoksi, että minä mietin ja vatvon mahdollisuuksia ihan loputtomiin. Niin tälläkin kertaa. Enkä tällä kertaa selvinnyt valinnasta itsenäisesti, sillä sain sisustuskonsultointia idoliltani Lauralta. Nyt olen kuitenkin enemmän, kuin tyytyväinen lopputulokseen. 

Lähtötilanne olohuoneessa oli sellainen seitsemänkymmentäluvun tv-tason ja kirjahyllyn yhdistelmä, joka on ollut jo monta vuotta liian pieni kirjakokoelmalleni. Vaikka karsinkin tasaiseen pokkareita pois ja käytän nykyään yhä enemmän kirjastoa, iso osa kokoelmastani koostuu sellaisista kappaleista, jotka olen metsästänyt yksi kerrallaan antikvariaateista. Nyt ei kuitenkaan puhuta mistään hienosta, kattavasta ensipainoskokoelmasta, vaan läjästä old school-fantasiaa. Blogia pitkään seuranneet saattavat ehkä muistaa sen, että olen pohjimmiltani fantasianörtti. Valtaosaa näistä kirjoista ei enää löydy muuten kuin hyvällä tuurilla, jos tietää mistä etsiä, vaikka ne eivät olekaan harvinaisia ensipainoksia. Näin ollen, luopuminen ei tullut kysymykseenkään. Harras toiveeni on, että jonain päivänä voisin jakaa tyttärieni kanssa nämä fantasiamaailmat. 

Koska kirjoista luopuminen ei tullut kysymykseenkään, mietin ratkaisuksi aluksi umpinaisia, matalampia kaappeja. Tuntui, että kaipaisin umpikaappien tuomaa rauhaa ja seesteisyyttä punertavan tiikkiviilutuksen jälkeen. Mutta kuten sanoin, sain sisustuskonsultointia sellaiselta melko luotettavalta taholta. Laura linkkasi joskus vuosi sitten Ikean Billy-ratkaisun oman bloginsa kommenttiboksiin ja siitä se ajatus sitten lähti. Puolivitriiniovet eivät tuntuneetkaan yhtään niin vieraalta ajatukselta. Arvoin pitkään mustanruskean ja valkoisen välillä. Mutta koska kaipasin olohuoneeseen vähän enemmän valoisuutta ja raikkautta, valkoinen voitti. Nyt en osaa edes kuvitella umpinaista säilytyskokonaisuutta. Puolivitriiniovet ovat ihan täydelliset. 

Tv-tason valitseminen oli hieman haastavampaa. Meillä oli mieheni kanssa asiasta eri näkemys. Minä olisin halunnut matalan ratkaisun. Miehelleni muulla ei ollut väliä, kunhan taso olisi niin korkea etteivät lapset pääse sille. Taaperomme on kova kiipeämään ja läpsimään televisiota, joten ymmärrän huolen. Koska minä määräsin projektissa muuten, mieheni päätti tason korkeudessa, sillä se oli oikeastaan ainoa asia, johon hänellä oli mielipide. Tason väriksi tuli mustanruskea, joka sopii hyvin asunnon muuhun sisustukseen. Eikä tämä ole yhtä iso ja hallitseva, kuten kirjahylly, joka toimii paremmin valkoisena. 

Yksi mikä, minua harmittaa ihan valtavasti, on tv-tason ovet. Vielä sinä viikonloppuna, kun kävimme Ikeassa, sarjaan ei saanut peilitettyjä ovia, jotka olivat poistuneet joitain viikkoja sitten valikoimista. Nyt viikkoa myöhemmin, peilitetyt ovet ovat tulleet sarjaan uudelleen uutuutena. Näillä ovilla ilme olisi heti klassisempi. Todennäköisesti päädyn seuraavalla ikeareissulla päivittämään ovet niihin peilitettyihin versioihin. 

Rakastan olohuoneen päivitettyä ilmettä. Valkoisen kirjahyllyn ansiosta se on niin paljon raikkaampi ja lattialta vapautunut tila tuntuu valtavalta, vaikka sitä on tullut lisää ehkä 20 senttiä.