Sen jälkeen minä oikeastaan istuskelin muutaman hetken teen kanssa sohvalla ja ihastelin kokonaisuutta. 

Myönnän, että jopa tällainen ei-talvi-ihminen on alistunut näiden upeiden talvi-ilmojen edessä ja todeta, tämänkin vuodenajan olevan ihan kiva. Olen elänyt vahvasti uudestaan lapsuuteni talvia Limingassa ja muistellut muun muassa tarpomisretkiä mummuni kanssa. 

Mutta huumorintaju meinaisi loppua keskiviikkoaamuna, kun yritin hangessa työntää rattaita eteenpäin. Mietin useampaan kertaan dumppaavani rattaat sinne hankeen ja jatkavani lasten kanssa pelkällä pulkalla. Eihän kukaan olisi saanut niitä edes pöllittyä sieltä hangesta. 

Viikon kovin urheilusuoritus: Työntää rattaita ja vetää samalla pulkkaa lumi-infernon keskellä. Aamut ovat pahimpia, koska silloin teitä ei ole vielä aurattu. 

Viikon paras kuninkaallisjuttu: Kasvatan täällä seuraavan sukupolven kuninkaallisfania. Little E:n kanssa on tällä viikolla kuninkaallisista ja erityisesti siitä, että Ruotsissa asuu ihan oikeita prinsessoja. Erityisen innoissaan esikoiseni oli prinsessa Sofiasta. 

Alkuviikko meni aika lailla kirjahyllyprojektin parissa puurtaessa. Me emme ottaneet huonekalujen kokoamiselle mitään aikarajaa. Sovittiin, että tehdään omalla tahdilla ja kyllä sitä kaaosta muutaman päivän jaksaa. Minulla oli maanantaina vapaapäivä, joten vietin sen ruuvimeisselin, kokoamisohjeiden, kahvin ja elokuvien kanssa. Illalla mies iski hyllyt seinään kiinni ja minä ruuvasin ovet paikoilleen. Sen jälkeen minä oikeastaan istuskelin muutaman hetken teen kanssa sohvalla ja ihastelin kokonaisuutta. 

Viikon paras äitijuttu: Kun esikoinen ravasi useampana iltana olohuoneen oviaukossa kuiskimassa ”minä rakastan sinua” ja ”hyvää yötä”. Yritä siinä nyt olla napakka ja johdonmukainen äiti, kun kolmevuotias vetelee juuri oikeista naruista. 

Viikon paras tarjous: Plantagenin ota 3 leikkokukkakimppua ja maksa 2. Tämä hullu kukkanainen hykerteli mielihyvästä, kun jonotin maksamaan kahta lilja- ja yhtä oksaneilikka nippua. 

Olin tällä viikolla myös flunssassa. Kerrankin flunssa oli sellainen supernopea. Se ilmestyi yhdessä yössä ja oli täysin poissa parissa päivässä. Jos pitää sairastaa, kaikki flunssat saisivat olla tällaisia, nopeita. Itse ainakin inhoan niitä kolmeen viikkoon venyviä nuhakuumeita, kun ei tiedä onko kipeä vain okei. 

Viikon paras tuki: Kun päivä ahdistaa, työkaverit ovat tosi hyvä tuki. Sunnuntai oli aivan hirveä päivä. Kaikki meni vähän pyrstölleen ja minua itketti vähän koko ajan. Onneksi oli työkaverit, jotka onnistuivat piristämään ja tukemaan ihan tietämättään. Tätä yhteisöllisyyttä olen kaivannut vanhassa työpaikassa. Olen todella kiitollinen työkavereistani. 

Perjantai oli jotenkin todella onnistunut päivä. Se oli viimeinen vapaani ennen työputkea. Kävin kaupungilla ja vaikka en löytänyt kuopukselle Stonzeja, kuten olin toivonut, oli todella mukavaa olla hetki itsekseen. Kävin lounaalla Harun uudessa, isommassa ravintolassa. Kävin samalla hakemassa Kicksistä sellaisen silikonisen kasvojenpesulapun, ajatuksena kokeilla miten se vaikuttaa omaan ihooni. Toistaiseksi olen tykännyt. Näistä ihonhoitojutuista tulee tarkemmin juttua kun kokeiluni etenevät. Juuri nyt ihoni voi selkeästi paremmin.

Siitä ei ole kovin kauaa, kun kuulin väitteen; ”Matalapalkkaisessa työssä olevat ovat kunnianhimottomia.” Tämän kuullessani minun teki mieli nousta heti barrikadeille tai vähintäänkin vääntää väitteen esittäjää nenästä. Voi tietysti olla, että hän ei ajatellut lausettaan loppuun tai ei tarkoittanut sitä ihan niin, mutta se sai minut silti hermostumaan. Minusta väite on vähättelyä. 

Minä olen malliesimerkki matalapalkkatyöläisestä. Tällä hetkellä minulle jää kuussa käteen alle kaksi tonnia. Olen kuullut, että Suomessa keksipalkat menevät jossain 2 ja puolessa tonnissa. Korjatkaa toki, jos olen väärässä. Mutta tämä tarkoittaa sitä, että oma palkkani on ihan selkeästi keskituloja alempi. Toki, kun saan valmistuneen paperit käsiini, myös tuloni nousevat selkeästi (kuin myös veroprosenttini). Ei lähihoitajana silti rikastumaan pääse. Eikä kyllä sairaanhoitajanakaan, johon haaveilen joskus pääseväni. 

Lähihoitajan töissä on kuitenkin yksi selkeästi hyvä puoli, jonka vuoksi vanhempani rohkaisivat minua hakemaan alalle. Siitä huolimatta, vaikka lahjani voisivat olla jollain luovemmalla alalla. Lähihoitajalle löytyy aina töitä. Koska ala ei ole trendikäs, sille ei ole tunkua, vaikka työpaikkoja löytyy kyllä. Meilläkin on töissä krooninen työvoimapula. 

Meidän perheessä on aina ajateltu, että säännölliset tulot on parempia, kuin ei tuloja ollenkaan. Siksi meitä kaikkia lapsia on rohkaistu niin sanotusti vakaille aloille. Unelmia voi tavoitella sitten vapaa-ajalla, mutta järkevä ammatti ihmisellä pitää olla. 

Mutta tekeekö matala palkkataso minusta kunnianhimottoman? Ei tee. Koen olevani siitä onnellisessa asemassa, että kun kello lyö kotiinlähdön merkiksi, kaikki työasiat jäävät työpaikan oven toiselle puolelle. Minun työni eivät seuraa minua kotiin. Näin ollen, kun en ole töissä, voin keskittyä kaikella tarmollani kaikkeen muuhun. On totta, että lähärinä en voi rakentaa kummoista uraa. Bloggaamisella puolestani voin. Voin keskittää kaiken kunnianhimoni siihen asiaan, johon tunnen intohimoa. Bloggaamisen puolella kehitän itseäni jatkuvasti ja mietin miten voin olla parempi. Ja tämä on ihanaa, sillä voin tehdä tätä tällä hetkellä ilman paineita. 

Minulla on itse asiassa lista asioista, joita haluan bloggaamisellani vielä tavoittaa. Ja voin kertoa, että useampi kohta on jo rastitettu toteutuneina. Olen myös tehnyt sitä, että kun yksi haave toteutuu, lisään listaan seuraavan, vähän isomman tavoitteen. 

Henkilökohtaisesti toivoisin, että ihmisiä ei arvosteltaisi sellaisten asioiden perusteella, kuin palkka tai edes ammatti. Ei lähihoitajan ammatti sulje pois luovuuttani tai matala palkka kunnianhimoani. Samoin, kun äitiys ei tee minusta tietynlaista ihmistä. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Työskentelin vuosia ihmisen kanssa, joka tekee töitä henkilökohtaisena avustajana rahoittaakseen muusikon uraansa. Henkkarina työ on harvoin hohdokasta. Palkka on naurettavan pieni ja työolotkin vaihtelevat suunnattomasti. Työkaverini teki kaiken kuitenkin mukisematta, maksoi palkalla vuokran, sekä elämisen ja vapaa-ajallaan keskitti kaiken tarmonsa ja intohimonsa musiikkiin. Arvostan.