Mulla on ihan jäätävä vauvakuume. Lapsihaaveet ovat todella henkilökohtaisia asioita, enkä näistä varmaan puhuisi, ellei meillä olisi selkeät sävelet tämän suhteen. Me emme, kuumeilusta huolimatta, ole yrittämässä uutta vauvaa. Jos asia olisi toisin, en varmasti puhuisi tästä.

Tämä on ihan varmasti joku hormonaalinen ja biologinen juttu, koska muistan tunteneeni samoin Little E:n ollessa saman ikäinen. Silloin kaikki oli vain paljon voimakkaampaa ja menneeseen sektioon liittyvät pelot vaikuttivat tilanteeseen myös. Pelkäsin leikkauksen vaikuttavan tuleviin synnytyksiin ja ennen kaikkea meidän lapsilukuun, joten minulla oli valtava tarve, sekä kiire saada toinen lapsi. Vauvan kaipuu tuntui ihan oikeana, fyysisenä kipuna, vaikka ensimmäinen vauvani nukkui vieressäni. Silloinkin ajattelin tunteen olevan kuitenkin pääpiirteittäin biologista. Tällä kertaa viettiä on jostain syystä paljon helpompi vastustaa. Koen vauvakuumetta, mutta olen tyytyväinen tilanteeseemme. Siksi olenkin yrittänyt ottaa kaiken irti tästä. Uskokaa tai älkää. Vauvakuume voi olla ihanaa.

Olen ollut ihan rauhassa sydän kallellaan kaikille pienille ihmisille. Hymyillyt ja vilkutellut vauvoille. Seurannut ihastellen somesta muiden raskauksia ja fiilistellyt niitä. Selannut pieniä poikavauvan vaatteita. Kyllä, minulla on nimenomaan poikavauvakuume. Olisi ihanaa saada pieni poika. Pikkuveli meidän tytöille. Miehestänikin olisi mukavaa saada poika. Hänen toiveidensa pohjana on kuitenkin paljon perinteisemmät arvot, kuin itselläni. Hän kaipaa perijää. Niin hullulta, kuin se kuulostaakin tähän maailman aikaan. Minä kaipaan sitä pientä äidin poikaa.

Nyt vauvakuumeilu on helppoa ja ihanaa, kun taustalta puuttuu kokonaan se tuloshakuisuus. Samaa ei voi sanoa ajasta ennen Little E:tä. Silloin jokainen kuukausi oli aivan kamala. Vaikkakin, seitsemässä vuodessa kipuunkin ehti turtua. Siksi otan kaiken irti tästä. Nautin lapsistamme ja nautin tästä ihanasta haaveilusta.

Muistan kuitenkin edelleen elävästi, millaista on elää vauvakuumeen kanssa ilman sitä vauvaa. Siksi haluan lähettää kaikki sympatiani niille, jotka elävät juuri nyt hyvin erilaisessa tiltanteessa.

Tänään ei muuten tennarit enää riittäneet.

Kasvissosekeitto on meidän perheen lempiruokia ja todellinen arkiruokien klassikko. Tämä on se ainoa kasvisruoka, jonka miehenikin hyväksyy. Paprika tuo muuten pehmeänmakuiseen keittoon kivaa potkua. Bebe sai tästä oman suolattoman version.

2 sipulia

5 porkkanaa

1 iso bataatti

2 valkosipulinkynttä

1 suippopaprika

1 l vettä

2 dl kaurakermaa

pippuria

suolaa

Kuori ja pilko kasvikset. Mittaa vesi kattilaan ja keitä kasviksia 15 min ajan. Mausta ja soseuta. Lisää kaurakerma.

Vinkki: Tarjoile raejuuston kanssa.